torstai 11. toukokuuta 2017

Eskariin tutustuminen.

Meidän esikoinen ei ole ollut vauva enää vuosiin, mutta nyt hän ei kohta ole enää kovin pienikään. Esikoisesta tuli iso poika ensimmäisen kerran puolitoista vuotiaana, kun parkkeerasin hänet perhepäivähoitajan luokse. Siitä vuoden päästä hän kasvoi yhdessä päivässä vieläkin enemmän sillä hänestä tuli isoveli. Sen jälkeen hän on saanut kasvaa ja kehittyä rauhassa. Olla välillä ihan vauva ja toisinaan niin kovin iso poika jo. Yhden isomman askeleen kohti seuraavaa etappia hän otti henkisesti alkuvuodesta, kun kutsu esikouluun ilmoittautumisesta tulla tupsahti kotiin postin mukana. Eilen käsillä oli toinen isompi askel eskaritutustumisen merkeissä ja nämä kaksi huipentuvat sitten elokuussa alkavaan esikouluun, joka varmasti valmentaa tätä äitiä vuoden päässä häämöttävään koulutaipaleen aloitukseen.

Esikouluun tutustuminen ei meidän osalta ollut kovinkaan kummoinen, sillä O:n esikoulu järjestetään saman päiväkodin samassa ryhmässä, missä hän on jo vuoden ollutkin. Päivärytmi ja sisältö tulevat tietenkin muuttumaan paljonkin, mutta se ei johdu pelkästään alkavasta esikoulusta. Esikouluaika on päivittäin 8.30 - 12.30 ja koska minä olen kotona koko seuraavaan lukuvuoden ei pojilla täällä Vantaalla ole kuin se viikottainen 20 tunnin päivähoito-oikeus.

värikäs vaahtokarkki esikoulun aloitus esikoulu

4 kommenttia:

  1. Kyllä lapset kasvaa <3 Meillä oli myös eskariin tutustuminen tällä viikolla! Meille tämä on iso askel, sillä meidän esikoinen siirtyy ekaa kertaa hoitoon muualle. Hän on tähän mennessä ollut pienissä piireissä perhepäivähoitajan luona.. yyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun tilanteessa mua jännittäisi kyllä ihan mielettömästi!

      Poista
  2. Täälläkin kahden tulevan eskarilaisen äiti. Koville se ottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naureskelin vaan itselleni, että jos tämä ottaa näin "koville", niin millaisessa mylläkässä olen vuoden päästä ;)

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!