keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Äitienpäivä.

Tämänvuotinen äitienpäivä jää henkilökohtaiseen historian kirjaani erityisenä. Monesti ajattelen, ettei muistamisen puolin tai toisinkaan tarvitse olla kovinkaan erikoista, kallista tai isoa vaan parasta usein on ne pienet asiat ja teot. Tänä vuonna mieheni yhdessä poikiemme kanssa onnistui täydellisesti!

Ensinnäkin - olen en vain raskauden vuoksi, vaan muutenkin aika huono nukkuja. Nukahtaa voin lähes mihin tahansa, mutta yöuneni noin yleisesti ottaen on sen verran kevyttä, että herään pieneenkin ääneen. Esimerkiksi kuuntelen usein öisin, kun toinen koiristamme tulee alakertaan tai menee ylös. Koiran kynnet naputtaa laminaattilattiaa vasten ja vaikkei se ole kova ääni ja olen siihen tottunut, herään siihen silti. Jos jompikumpi pojista on tulossa meidän sänkyyn osaan heitä jo odottaa, sillä kuulen jo sen kun viereisessä huoneessa sängystä laskeudutaan lattialle. Joka aamu tiedän kuka tai ketkä perheenjäsenistämme ovat käyneet yön aikana vessassa ja joskus aamuyön tunteina kuuntelen sitäkin, kun naapuri yskii (omalla) takapihallaan. Ihmettelisin todella, jos joku yöllinen tapahtuma jäisi minulta joskus huomaamatta.

Tästä kevyestä unesta johtuen olen kuvitellut, että minua on mahdoton yllättää aamuisin ja jo pelkästään siksi, että mieheni ja pojat onnistuivat siinä 100%:sti sai päiväni olemaan erityinen. Pojat olivat heränneet aikaisin ja osanneet herättää isänsä niin hiljaa, etten ollut kuullut mitään. He olivat käyneet poimimassa valkovuokkoja talon nurkalta ja laittaneet aamupalan valmiiksi. Kello ei ollut sunnuntai aamuna kuin vasta karvan verran yli seitsemän, kun minä heräsin sikeästä unesta poikien herätykseen. Veljekset olivat niin täpinöissään, että esikoinen meni ja möläytti heti hyvän huomenen perään, että olivat käyneet poimimassa jo aamutuimaan valkovuokkojakin.

Keittiössä odotti riemun kiljahduksilla säestetty äitienpäivälahjojen jako. Kuopus ei tahtonut pysyä nahoissaan oman lahjansa kanssa ja ilmoitti ykskantaan avaavansa sen äidille valmiiksi ;) Esikoinen otti pikkuveljestään mallia ja avasi myöskin oman lahjansa. D:lta sain hienon itsetehdyn kortin ja O:lta vaaleita keksejä, joita olivat porukalla paistaneet päiväkodissa. Paikallani ruokapöydässä oli kahden lautasen välissä valmiina sydämen muotoiseksi leikattu pala paistettua kananmunaa koristeltuna paprikalla ja koko kattauksen kruunasi valkovuokot.

Kaikki oli valmiina ja minä sain vain istua ruokapöytään ja nauttia. Kyllä ne on ne pienet asiat mitkä riittää saamaan hymyn huulilleni - Parasta pitkään aikaan <3

äitienpäivä aamupala kattaus valkovuokot

2 kommenttia:

  1. Ihana herätys! <3 Siis apua, minä olen aivan samanlainen nukkuja - herään ihan jokaiseen pieneen narahdukseen. Minä heräsin kyllä siihen kun pojat nousivat omista sängyistä äitienpäivänä. Odottelin heitä 30 minuuttia sängyssä, sitten aloin niin malttamattomaksi, että kävin suihkussa ja föönasin tukan sillä aikaa kun he olivat ulkona poimimassa valkovuokkoja. Sujahdin takaisin peiton alle juuri sopivasti ennen kuin he tulivat herättämään minut kello 9.20.. Heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaiaamuun asti mä olin sitä mieltä että ainakaan aamuisin kukaan ei voisi kulkea meillä edes hiirenhiljaa, koska minä siihen heräisin joka tapauksessa. Ihanaa, että mun oletus on todistettu vääräksi :) Ihana aamu ollut teilläkin <3

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!