perjantai 21. huhtikuuta 2017

Välikausivaatteet - joko ne on hankittuna?

Taas tuntuu, että välikausivaatteiden käyttöaika tuli kuin varkain. Vielä muutama viikko sitten en edes ajatellut mitään muuta kuin toppaa ja sitten yhtäkkiä oli se aamu, kun olisi jo paljon järkevämpää pukea lasten päälle jotain kevyempää. Minä kuulun siihen äitiporukkaan, joka sinä samaisena aamuna käy hikikarpaloiden virratessa otsalla vaatevarastoja läpi, että mitäs kaikkea täällä meillä onkaan. Sanomattakin on selvää, että siinä vaiheessa ainakin housut tai takki uupuu jommalta kummalta lapselta ja saan lisätä samantien päivän agendaan välikausivaatteiden oston - ja perään monta huutomerkkiä.

tulppaani pinkki vaaleanpunainen huhtikuu kevät välikausivaatteet

Tänä vuonna saatoin kuitenkin huokaista helpotuksesta ja osaltaan kiittää sukulaisia. D:n välikausivaatteet viime syksyltä on vielä hyvässä kunnossa ja oikeankokoisetkin, joten sen osalta kaikki oli reilassa jo ennen talvikelejä. O taas sai juuri viime kuussa uuden kaksiosaisen välikausipuvun synttärilahjaksi. Viime kevään Vikingin kengät on vielä kummallekin lapselle hyvät ja hanskatkaan ei vielä ole käyneet pieniksi. Kerrankin kaikki oli valmiina kotona vaikken varsinaisesti ollutkaan etukäteen kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota. Sinä kyseisenä aamuna saatoinkin vain vilkaista itseäni peilistä ja hymyillä - tällä kertaa onnistuin täydellisesti ;)

Mutta odottakaas vaan kun kesä koittaa! Silloin onneksi ei niinkään tarvita takkeja ja ulkoiluhousuja, mutta pojilla ei ole esim. yhtiäkään kesäkenkiä viime vuodelta tallessa. Jos en kohta asian suhteen aktivoidu, niin tämä iskee vasten kasvoja hyvinkin nopeasti.

1 kommentti:

  1. Välikausi vaatteet ovat minulla ainakin liian kauan tuolla yläkerrassa.
    Kauppaan tulee lähdettyä liian paksulla takilla, sitten on kuuma !!!!
    Nyt olen hakenut ne takkini tänne alas :)
    Lapsilla tahtoo puolessa vuodessa tulla kasvua niin ettei auta kuin kauppaan lähteä.

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!