maanantai 27. helmikuuta 2017

Joko teillä käytetään kestotiskirättejä?

kestotiskirätti bamburätti liina trikoo bambu itse tehty diy ompelu

kestotiskirätti bamburätti liina trikoo bambu itse tehty diy ompelu

kestotiskirätti bamburätti liina trikoo bambu itse tehty diy ompelu

Kestoiluun ja kesto -termiin taisin tutustua ensimmäisen kerran esikoisen syntymän aikoihin. Tai vähän ennen sitä, kun äitiyspakkauksesta löytyi kestovaippoja. Kestovaippojen maailmaan en koskaan kuitenkaan löytänyt itseäni ja olinkin autaan tietämätön kestoilusta useamman vuoden. Viime vuonna emännöin NOSH vaatekutsuja ja silloin sain emännänlahjaksi edustajalta kestotiskirätin. Ihastuin sen näppäryyteen täysin. Käytä ja pese. Käytä ja pese. Mitä enemmän käytät ja peset rättiä sen paremmaksi se muuttuu. Yksinkertaista!

Suurin haaste tiskirättien käytössä on itselläni se, että kun rätti pitäisi vaihtaa uuteen ei uusia ole kaapissa ja siksi kestorätit on oivallinen valinta. Kestotiskirättejä voi tehdä helposti itse ja muutaman teinkin joululahjaksi äidilleni ja nyt nämä kuvissa olevat sai siskoni ystävänpäivälahjaksi. Kestorätit tehdään usein kaksinkertaisena ja ainakin toinen kankaista on bambua. Bambulla on hyvä kosteudenimu- sekä kosteuden haihdutus kyky ja siksi se on hyvä valinta. Näissä minun tekemissäni räteissä toinen puoli on bambucollegea ja toinen puoli trikoota. Ohjehan on älyttömän helppo. Leikkaa kummastakin kankaasta samankokoiset palat, aseta ne vastakkain ja surauta saumurilla yhteen. Ompeluun kelpaa ihan yhtä hyvin myös tavallinen ompelukone.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Kaikista paras on valkoinen ralliauto.

"Äiti!! Voitko tulla rakentamaan mun kanssa valkoisen raltsun?" tai "Mä haluun et joku tulee tekemään mun kanssa valkoisen ralliauton!"

Kyse on legoista rakennettavasta ralliautosta. Siitä kaikkein rakkaimmasta legorakennelmasta, minkä meidän kuopus omistaa. Reilu kolmevuotias ei vielä osaa sitä tehdä itse alusta loppuun vaikka monen palan paikan tietääkin jo ulkoa, joten aina pitää äidin tai isän olla rakentamassa autoa hänelle. Joka ikinen kerta poika pyhästi lupaa auttaa palojen etsimisessä, mutta kertaakaan hän ei oikeasti ole auttanut. Tai miehen, ratin ja mittariston hän jaksaa aina etsiä. Ja miehen kypärän sekä lasit - ne on ne ehkä tärkeimmät. Ja hei! Meinasinpas unohtaa renkaat! Nämä kaikki poika etsii kyllä, mutta muuten sitten puuhaa aivan kaikkea muuta ja rakentelee jotain ihan omia juttuja. Eikä minullakaan sitä rakentamista mitään vastaan ole, mutta se etsiminenhän nyt on aika... Noh.. miettikää nyt itse :D kaikki koskaan saadut legopalat on yhdessä kasassa ja sieltä sitten niitä tarvittavia etsitään.

lego valkoinen ralliauto lasten 75872 Audi R18 e-tron quattro

lego legopalat palikat pikkulegot

Sukulaisille ja ystäville vinkiksi: puolen vuoden päästä, kun tuo poika juhlii synttäreitään, olisi kiva jos hän saisi jonkun toisen samaan sarjaan (SpeedChampions - Corvette meillä jo on) kuuluvan auton lahjaksi. Ei sillä ettäkö poika sitä kovasti toivoisi, mutta äiti ainakin kaipaisi rakenteluun vaihtelua ;)

tiistai 21. helmikuuta 2017

Esikoisen viimeinen neuvola.

12 äitiysneuvolakäyntiä ja 16 lastenneuvolakäyntiä - yhteensä olen siis 28 kertaa käyttänyt neuvolan palveluita liittyen esikoiseemme. Se viimeinen, eli kuusivuotisneuvola on nyt takana. Seuraavan kerran terveystarkastus tehdään sitten koulussa - siis KOULUSSA!!

neuvola lapsuusiän terveyskortti viimeinen kuusivuotisneuvola mpr-rokote

O meni ensin neuvolatädin kanssa kahdestaan keskustelemaan. O kertoi tulevasta hiihtolomasta ja uudesta päiväkodista. Kävivät läpi kaverit, lempipuuhat ja harrastukset. Mittasivat yhteistuumin pituuden (117,9cm) sekä päänympäryksen (52,4cm) ja punnitsivat (23,1kg) pojan. O halusi vielä extrana testauttaa näkönsä. Sitten poika haki äidin paikalle ja edessä oli vielä tämän käynnin inhottavin osuus, rokotus.

MPR -rokote pistettiin käsivarteen ja sen ajan O istui sylissäni. Pieni itku pääsi, mutta kun neula poistui kädestä eikä pistokohtakaan vuotanut edes verta, haihtui kyyneleetkin. Kuulumisia vaihdettiin neuvolatädin kanssa ja puhuttiin niitä näitä. Minulla ei ollut mielessä mitään erikoista mistä pitäisi muistaa keskustella, eikä hänelläkään ollut sen kummallisempaa sanottavaa.

Haikein, mutta hyvillä mielin ajattelen aikuiselämäni ensimmäisen neuvolauran päättymistä. En osannut edes kuvitella, että se voisi tuntua tältä - siis haikealta ja tavallaan vähän hassultakin. Ehkä se on nämä hormoonit, kun sekoittaa tämän äidin tunnetiloja ;)

Viimeinen kirjoitus neuvolakortissa: O on iloinen ja reipas kaveri. Näkö normaali. Hienosti laskee kolmeenkymmeneen. Kasvut ok.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Disney on Ice - Frozen

Viikko sitten tuli kauan odotettu lauantai. Pääsyliput olin ostanut jo elokuussa ja 5-vuotias siskon tyttö sai liput tammikuun lopulla syntymäpäivälahjaksi ja siitä alkoi pitkä kahden viikon odotus.

Frozen ja Disney on Ice oli hurmaava ja sen jaksoi niin aikuinen kuin lapsikin katsoa. Esitys oli viihdyttävä ja mukaansatempaava vaikka tarinan oli elokuvamuodossa nähnyt jo ehkä vähän liiankin monta kertaa. Esitys oli sopivanmittainen ja se kesti noin kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen. Yksi asia minua kuitenkin harmitti ja se oli se ettei esitykseen saanut ottaa mukaan järjestelmäkameraa, joten jouduin turvautumaan kuvaamisessa puhelimeen. Onneksi olimme alakatsomon kuudennella rivillä, josta kuvaaminen onnistui jotenkuten, mutta mikä tärkeintä - näimme todella hyvin!

Tottakai näytöksessä oli enemmän tyttölapsia ja minäkin "sorruin" siihen, että otin mukaani siskontytön, enkä lähtenyt omien poikien kanssa sinne. Silti korvaani särähti aika pahasti vieressä istuneen nelihenkisen perheen isän sanat. Perheen poika (arviolta 4-vuotias) pyysi isältään voisiko hänkin saada vilkkuvan ja pyörivän taikasauvaa muistuttavan lelun, johon isä totesi sen olevan tyttöjen juttuja. Isä jatkoi, että heidän pitää joskus mennä johonkin poikien tapahtumaan ja sitten poika saisi matkamuiston kotiinvietäväksi. Tosin, ei perheen tyttökään ymmärtääkseni saanut lelua.

Istuin tämän isän vieressä ja oli hyvin lähellä etten kommentoinut hänen sanomisiaan vaikkei ne tietenkään minulle kuulu. Ei minua harmittanut pojan puolesta se, ettei hän saanut pyytämäänsä - minua harmitti, että isä kertoi ääneen pojalleen mielipiteensä tyttöjen ja poikien leluista. Kyllähän minä tiedän, että monen ajatustapa on tämä, mutta jotenkin se, että kuulin sen vierestä niin spontaanisti pääsi yllättämään minut. Sortuuko äiditkin usein tällaiseen ulosantiin vai voiko olla niin, että se on enemmän miesten juttu? Sanoisiko mies myös saman tytölleen, joka haluaisi matkamuiston vaikka Monster Jam -tapahtumasta?

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

disney on ice frozen 2016 helsinki finland hartwall arena

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ompeluharrastajan kauhu: tarveompelu.

Jokainen ompeluharrastaja tietää termin tarveompelu. Tarveompelu on useammin inhoa, kuin intoa herättävä termi ja te ketkä ette vielä tiedä tarveompelutermiä tulkoon tässä nyt lyhyt oppimäärä siitä ;) Tarveompelu on nimensä mukaisesti tarpeeseen ommeltavaa (lähes poikkeuksetta) vaatetta. Varsinkin omille lapsille juuri sen vaatekappaleen tekeminen, mitä hänen vaatekaapissaan ei ole yhtäkään on kaikista vaikeinta. Miksi? Koska pakotettuna tekeminen on niin ärsyttävää ja tylsää ;D

Meidän kohta kuusivuotiaalla esikoisellamme on tällä hetkellä aina nälkä ja poika syö valtavia annoksia. Kasvava lapsi tarvitsee ravintoa sanotaan, mutta tuntuu tämä poika kasvattavan vain pituutta ja sitäkin ainoastaan väliltä lonkka-nilkka. Koko ajan housut on liian lyhyitä ja pojalla ei oikeasti ole kaapissaan kuin kahdet juuri oikeankokoiset housut, ehkä seitsemät liian lyhyet (note to myself: käy taas lasten vaatekaapit läpi) ja ei yhtiäkään yhtään liian isoja.

Peruscollarihousut on esim. Tokmannilla lähes ilmaisia ja siksi olen vähän välttänyt housujen tekoa itse. Mutta toisaalta eihän ne ostetut peruscollarit olekaan yhtään niin hienoja kuin äidin tekemät, joten sainpas vihdoinkin itseni ruotuun ja ommeltua pojalle muutamat housut.

nosh baggy housut ilmaiskaava diy college ompelu

nosh baggy housut ilmaiskaava diy college ompelu

nosh baggy housut ilmaiskaava diy college ompelu

Ekat housut on NOSHin baggykaavalla tehty ja niistä on jätetty etumuksen tasku pois. Jotain erikoista halusin muuten aika tavallisiin ja ehkä jopa tylsiin housuihin ja kysyin O:lta itseltään mitä kangasta hän haluaisi housujen puntteihin etupuolelle. Puput tuli pojan suusta samantien ja niin päätyi pupua housuihin. Housukangas on NOSHin mustaa farkkucollegea ja pupukangas on joustofroteeta muistaakseni Sampsukasta.

Housujen vyötäröresorit on sellainen minulle tuskaa aiheuttava asia, koska minusta tuntuu kankaan tuhlaamiselta leikata ensin resorista kaksinkertainen pala ja sitten pujottaa sisään kuminauha. Toisaalta voisi tehdä peruskäänteen kankaaseen ja laittaa kuminauha sen sisään, mutta nyt sekään ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten tuli täysin extempore idea! Leikkaan bokserikuminauhasta sopivan pätkän ja kiinnitän sen housun vyötärölle kuten boksereissakin. Minusta näistä tuli tosi toimivat.

ob ottobre 6/2014 housut diy collegehousut ompelu

ob ottobre 6/2014 housut diy collegehousut ompelu

ob ottobre 6/2014 housut diy collegehousut ompelu

Ja nämä toiset tein OB:n 6/2014 kaavalla. Nämä kankaat on joskus saatu ja ovat mielestäni kummatkin collegea. Pohjakangasta ei ollut ihan sellaista palaa jäljellä, että siitä olisi yhtenä kappaleena tehnyt jokaisen osan, joten tein muutaman leikkaa-liimaa-askartele -ratkaisun. Taakse vielä tasku tuomaan väriä peppupuolellekin ja vyötärökuminauhan pujotin nyt perinteisemmin.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Lapsi yksin kotona. Mikä on sopiva ikä?

Olen jo jonkun aikaa pohtinut mikä on se oikea tai enemmänkin hyvä ikä jättää lapsi yksin kotiin. Haha! Kukkahattutädillä kävi heti ensimmäisenä mielessä, että vanhempi lähtee iltarientoihin ja jättää lapsen/lapset yksin kotiin, mutta voin heti alkuun todeta ettei tässä pohdinnassa ole sellaisesta kyse.

Puolentoistavuoden päästä O aloittaa koulun. Eihän se ihan heti ole, mutta silloin viimeistään hänet pitää jättää yksin kotiin ja jotta tuo muutos ei tulisi yhdessä yössä on minusta järkevää alkaa miettiä asiaa jo nyt. Itse olen saanut viettää kouluvuoteni omasta mielestäni siitä onnellisessa asemassa, että meillä oli aina äiti kotona. Meidän äiti oli ja on edelleenkin kotiäiti ja näin ollen koskaan kotoa ei tarvinnyt lähteä yksin tai tulla tyhjään kotiin. Teinivuosinahan siitä oli tietysti harmia, kun äiti pysyi aina kärryillä missä kuljetaan ja hei! - lintsaaminen ei oikeastaan koskaan onnistunut. Tosin en tiedä harkittiinko sitä edes oikeasti koskaan :D Muistan edelleen sen, kun ensimmäisen kerran olin koulusta pois ilman lupaa tai järkevää syytä. Joku päähänpisto se oli ja voitte vain kuvitella sen jännityksen määrää, että mitä jos tästä jään kiinni.. hahahahahha. Kyllä on ollut pienet murheet silloin :D Ja kerrottakoon vielä, että opinahjo oli tuolloin lukio ja olin silloin jo täysi-ikäinen, että sellainen pahis täällä ;)

No mutta - takaisin tähän päivään. Vuosi sitten ajattelin etten voisi millään ilveelläkään jättää O:ta yksin hetkeksikään kotiin. Tuntui, että pelkästään roskien viemiseen tai postin hakemiseen menee liikaa aikaa ja tuo poika keksii jotain todella hullua sillä välin. Oikeasti en siihen edes uskonut, mutta tunne oli vahva.

valokuvaus valokuvauskurssi ruokakuvaus canon eos600d

Ajatuksenani on ollut tietysti aloittaa lyhyistä yksinoloista. Esimerkiksi 25 minuutissa kävelen lähikauppaan, teen pienet ostokset ja porhallan takaisin. Tai samassa ajassa vien nuoremman lapsen hoitoon ja tulen takaisin. Kun O:n mikälie-viime-viikonlopun-vatsatauti hellitti, tuli kaveriksi kurkkukipu, nuha ja yskä. Maantaina poika oli ollut sen verran yskäinen ja kipeän oloinen (ei kuitenkaan kuumeinen) päiväkodissa, että ehdottivat pojan kotona pitämistä. Tiistaina olin O:n kanssa kotona ja kun hän ei halunnut lähteä mukaan viemään veljeään päiväkotiin, päätin ehdottaa hänelle yksin kotiin jäämistä. Hetkeäkään epäröimättä hän halusi jäädä ja jäi. Avasin pojalle television ja ohjeistin kahdessa asiassa mitkä tulivat ensimmäisenä mieleen. Ovea ei saa avata vaikka ovikello soisi ja jos oikein hätä jostain syystä tulisi, niin naapuriin voi mennä (unohdin kyllä ilmoittaa naapurille asiasta).

Poika oli omien sanojensa mukaan katsonut televisiota koko ajan ja ensimmäisenä kertoi, ettei tullut hätä mistään ;) Hän oli silminnähden innoissaan siitä, että sai olla yksin kotona ja sitä pitikin suureen ääneen monesti kertoa päivän aikana kaikille ketkä vain viitsivät häntä kuunnella.

Ei kai siihen lapsen yksinoloon ole mitään oikeaa ikää. Itse uskon siihen, että ajankohta ja ikä määräytyy täysin jokaisen lapsen itsensä mukaan. Toinen on valmis aiemmin ja toinen myöhemmin. Onko teillä jo mietitty nämä asiat ja otettu käytäntöönkin vai mietittekö vasta asiaa? Millaisiin johtopäätöksiin olette päätyneet?

Kuva on valokuvauskurssin ruokakuvaustunnilta.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Voihan vatsatauti!

Kyllä nyt koetellaan!

Taisi olla viime vuoden marraskuu, kun on viimeksi kumpikin meidän poika saanut osakseen kunnon vatsataudin. Sitä oksentamista kesti useamman tunnin ja monta kertaa tunnissa. Mikään ei pysynyt sisällä ja viikon verran kesti toipua edes jokseenkin normaaliarkeen. Onnea oli se, että pojat vetivät oksentamisen osalta sopivasti läpsystä vaihdon, joten samaan aikaan ei tarvinnut kuin yhtä ohjeistaa.

Nyt on sitten jo useamman viikon ollut päiväkodilla milloin mitäkin lappua ovessa. Alakerrassa lukee muistutus käsien pesusta sillä vatsatautia on liikenteessä. Yläkerrassa on sitten ripulia. Jossain välillä varmaan sitten kumpaakin näistä. Ehkä kolme viikkoa sitten alkoi mahakivun valittaminen. D valitti viikon verran mahakipua ja söi hieman huonommin. Vatsa ei ehkä toiminut normisti ja Precosaa syötettiin kaksi kertaa päivässä. Kun D "parani" - tai siis hänen oireensa hävisivät alkoi O:n viikon kestävä mahakipuilu. Ei maistunut ruoka kunnolla, maha oli kipeä ja ehkä vähän löysällä. Taas Precosaa ja ihmettelyä, että mikäs se tällainen tauti on. O:n mahakipu loppui ja muutaman päivän sen jälkeen ilmoitti taas D, että maha on kipeä. Se oli viime maanantai. Poika ei syönyt mitään päiväkodin jälkeen ja nukuttuaan muutaman tunnin heräsi oksentamaan. Great!

makro valokuvaus eos 600d loittorengas kooka canon 50mm 1.8 sairaana vatsatauti maha kipeä ripuli precosa kuivatut appelsiinit

Mies raivasi samantien yläkerran kylpyhuoneeseen tilaa, että saatiin pojan patja mahtumaan sinne. Helpompi singahtaa pöntölle kun on siinä vieressä jo valmiina. Kummaa kyllä poika ei oksentanut enää sen ensimmäisen kerran jälkeen ja aamulla söikin jo ihan ok. Ehkä vuorokauteen ei lämmin ruoka maistunut, mutta herkut ja leivät kyllä upposivat. Kumpikin poika oli kotihoidossa tiistain ja keskiviikon ja torstaina menivät taas päiväkotiin.

Perjantaiaamuna käveltiin päiväkodin ovista sisään, niin D ilmoitti, että hänellä on maha kipeä. Päätin etten noteeraa ja kysyn iltapäivällä aikuisilta miten on mennyt. Ei ollut poika valittanut mahaa ja ruokakin oli maistunut hyvin. Ota tosta nyt sitten selvää!

Perjantai-lauantai välisenä yönä sitten ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta heräsin siihen, kun O oksentaa. Poika oksensi kolmesti aamukasiin mennessä ja totesi sen jälkeen olon olevan ihan hyvä. Söi normaalisti jo lauantai-iltapäivänä ja sunnuntaina ei ollut enää mitään viitteitä taudista. Maanantaina meni taas kumpikin poika hoitoon.

Kuinkahan monta päivää (tai tuntia) nyt menee ennen kuin jompi kumpi valittaa taas mahaansa!? :D

ps. me vanhemmat ollaan ainakin tähän mennessä vältytty.

Kuva on valokuvauskurssin makrotunnilta. Objektiivina Canonin kiinteä 50mm f/1.8 Kookan loittorenkaalla. En vain millään muista mikä loittorenkaistani (12, 24 vai 36) oli tässä kuvassa käytössä. Veikkaisin pienintä.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Pojan prinsessaleikit.

Myönnetään. Tuli ehkä vähän yliampuva otsikko, mutta kun se kuitenkin kuvastaa itse asiaa ja sisältöä aika hyvin. O:lla on ollut jo jonkin aikaa pinkkivaihe. Tai noh, ainakin vuoden. Poika ei oikeastaan leiki niitä "tyttöjen leikkejä", mutta hänen lempivärinsä on pinkki. Jos tarvitaan uudet kengät, hanskat tai mitä tahansa hän pyytää voisiko saada ne pinkkeinä.

Äitini oli auttanut joulupukkia lahja-asioissa ja kutonut kaikille lapsenlapsilleen villasukat. O sai siniset sukat ja vähän joulun jälkeen hän uskalsi kysyä "miksihän se joulupukki on laittanut minulle pakettiin siniset sukat vaikka hänen on pakko tietää, että lempivärini on pinkki"? En oikeastaan osannut siihen vastata muuta kuin etten tiedä ja samassa totesin pojalle, että myös mummisi neuloo sukkia, joten voisit kysyä häneltä josko saisit pinkit sukat. Poika innostui, kysyi ja sai pinkit sukat.

pinkit villasukat mummilta pojalle pinkkivaihe

Mistä se johtuu, että useampikin poika käy sen tyttövaiheen läpi? Ei sillä ettäkö isä olisi vähemmän tärkeä pojan elämässä (ei varmasti ole), mutta voisiko se johtua osaltaan siitä poika-äiti suhteesta? Tai onko se siitä, että kun lähtökohtaisesti pojalla on kaksi vanhempaa - yksi samaa sukupuolta ja toinen toista, niin pojan pitää tutustua siihen toiseen sukupuoleen tämän kautta? Entä onko tytöillä yhtä usein poikavaiheita? Ja toisaalta, jos tyttö ilmoittaa lempivärikseen sinisen niin onko se sama kuin pojan pinkki? Uskaltaisin melkein väittää ettei ole.

Itse en ole jaksanut korvaani höräyttää sen kummemmin näille pinkkijutuille, mutta voitte uskoa että pojan isää tämä pinkkeys vähän häiritsee. Olisitte nähneet hänen ilmeensä kun siskoni toi meille kaupasta kahdet kurahanskat ja ne oli PINKIT! :D Pyysin siskoani omalla kauppareissullaan katsomaan meidän pojille kurahanskoja ja kaupassa oli oikeaa kokoa vain pinkkiä. Sanoin, että osta ihmeessä. Ei sillä värillä ole mitään väliä, kunhan hanskat on huomenna päiväkodissa mukana.