keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Syysloma Kanariansaarilla. Vinkkejä otetaan vastaan!

Me olemme huonoja matkustamaan. Huonoja siinä mielessä, ettemme käy lähes ollenkaan ulkomaanmatkoilla. Matkustamme kyllä kotimaassa, mutta matkailusta en lähtisi puhumaan silloin kun kodin ulkopuoella vietetty aika on mökkeilyä tutussa ympäristössä ja matkustusmuoto on auto ;) Tämä vuosi jääköön kuitenkin meidän perheen historiaan sellaisena, jolloin lähdimme ensimmäistä kertaa ikinä kokonaisena perheenä ulkomaille.

Tajusin nimittäin juuri, ettemme tosiaan ole koskaan aiemmin käynyt ulkomailla. O:n ollessa puolivuotias kävin hänen ja äitini kanssa Kreetalla. Mies oli kotona. Alkuvuodesta 2012 kävimme miehen kanssa Thaimaassa häämatkalla, noin vuosi sitten vietimme parisuhdeaikaa risteilyn verran ja viime pääsiäisenä olimme 22h risteilyllä D:n kanssa, mutta O ei ollut mukana. Omien laskujeni mukaan emme ole siis käyneet edes naapurimaassamme Ruotsissa tai niin kutsutussa Etelä-Helsingissä (Viro) koko perheen voimin :)


Varasimme matkan jo alkuvuodesta, kohteena Kanariansaaret ja ajankohtana syysloma. Matkustamme Bahia Feliziin viikoksi isolla porukalla, sillä seurueeseemme kuuluu 10 aikuista ja 7 lasta. Meidän O on lapsista vanhin huimalla viiden vuoden iällään ja nuorimmat (2hlö) on karvan verran vajaa vuoden ikäisiä. Jos siis satut samalle lennolle, niin tervetuloa ;D Nohnoh, eiköhän siellä muitakin lasten kanssa matkustavia seurueita ole.

Matka on Finnmatkojen järjestämä valmismatka ja tietysti olen tarkkaillut heidän operoimiaan retkiä, aktiviteetteja ja tapahtumia. Sukeltaminen ei meidän perheestä innosta kuin yhtä ja vesipuistot koen vaikeiksi sellaisten pienten lasten kanssa, ketkä ei osaa vielä uida. Sitten on tivoli Holiday World Funpark. Mainostavat tivolin sopivan kaikenikäisille, mutta valitettavasti olen epäileväinen. Onko joku käynyt siellä? Siksi toisekseen tivoli on auki vain iltaisin (aukeaa klo 18) ja lapset on kuitenkin tottuneet menemään nukkumaan kasin aikaan. Toki lomalla voi aikatauluista joustaa ja enemmänkin mietin onko kannattavaa maksaa tivolista, jos lapset ei jaksakaan innostua enää iltasella ja homma menee helposti känkkäränkkäilyksi. Palmitos Park vaikuttaa sellaiselle mistä innostuisivat meidän tapauksessa sekä vanhemmat, että lapset.

Oletko sinä käynyt Kanariansaarilla? Mikä olisi sinun suosituksesi nähtävyyksistä tai jokin muu ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu?

6 kommenttia:

  1. Me kävimme ilman lapsia Lanzarotella, se oli karu mutta sen takia kaunis.
    Tosin ei se lasten paikka taida olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietynlainen yksinkertaisuus on usein kaunista :D

      Poista
  2. Oi ihana matka! Arvaa mitä, mekin muuten lähdemme jo kolmatta kertaa perheen kanssa kanariansaarille nyt syksyllä! :) Kanariansaaret ovat todella helppoja matkakohteita lasten kanssa. Kaikista eniten siellä lapset viihtyy ihan uima-altaalla ja rannalla. Erillisissä vesipuistoissa emme ole käyneet, sillä kyllä sitä uimista riittää muutenkin. Me olemme aina tehneet jonkun matkan johonkin eläintarhaan, perhospuistoon tms. Ne ovat toimivia kohteita lapsiperheille ja ole huoleti, kyllä ne siellä osaavat tämän turistihomman ja tietävät mistä lapsiperheet tykkäävät! Muistakaa aurinkorasvat ja eikun mukavaa lomaa!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäh, tekin Kanariansaarille! :D ollaankohan samaan aikaan samoilla seuduilla :D Totta, lapsille varmasti riittää vaan jo se kaikki mitä hotelli tarjoaa, mutta tietysti sitä aikuisena miettii, että koittaa ottaa kaiken ilon irti :D

      Poista
  3. Me olemme reissanneet aina paljon ja jatkaneet sitä myös nyt lasten kanssa. Kanarialla olemme tosin käyneet vain kerran ja esikoinen oli tuolloin noin 2v, eli hän ei vielä kaivannut sen kummempaa ohjelmaa kuin ulkona olo, rannalla/altaassa leikkiminen, kivien heittäminen mereen ja lintujen katselu rannalla 😊. Menimme veneellä Puerto Ricosta Puerto Moganiin ja tuolla matkalla satuimme näkemään delfiinejä, niistä poika puhui kotonakin vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivien heittäminen on kyllä varmaan jokaisesta lapsesta se PARAS juttu mitä meren/järven rannassa voi tehdä :) Hotellikin varmaan järjestää jotain aktiviteettia, niin täytyykin tutkia itse hotellia.

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!