maanantai 19. syyskuuta 2016

Parisuhdeviikonloppu: Kahden mökillä.

Mitä on olla vain minä? Vain Hanna. Nainen. Oma itsensä ilman äitiliitettä. Olla minä ja ehkä vähän vaimo - puoliso.

Muutamaan sanaan tiivistettynä: Liian hiljaista. Liian rauhallista. Oikeasti, vaikka kaipaan välillä - useinkin omaa rauhaa ja omaa aikaa, riittää minulle vain hetki sitä. Sitten olen taas valmis arkeen.

Pitkästä aikaa olimme mieheni kanssa muutaman päivän vain kahden. Viime kerrasta kun onkin vierähtänyt jo vuosi! Muistatteko, kun olimme risteilyllä, Viking Gracella? Ehkä se oli semmoista parisuhdeaikaa - toisen huomioonottamista, mutta myös sitä hengähdystaukoa siitä omasta hektisestä elämästä ja arjesta, jota yhdessä pyöritämme. Yritystä muistaa, että edelleen me olemme ne puolisot toisillemme. Mies ja vaimo. Kaiken sen isä- ja äitiroolin lisäksi. Meistä kumpikin on tainnut uppoutua aika tavalla äidin ja isän rooliin ja sen lisäksi ei vaan perusarjessa aina jaksa huoltaa sitä parisuhdetta. Ei jaksa muistaa toista ja joskus (minun kohdallani usein) joku hyvän huomenenkin toivottaminen on suuren ponnistelun takana. Mies sanoi, että jokainen päivä täytyy aloittaa toivottamalla toiselle hyvää huomenta. Hän on aivan oikeassa ja minä niin huomaan, että joudun todella ponnistelemaan, että saan nuo sanat itsestäni ulos. Rakastan aamuja, mutta vain kiireettömiä ja siksi ehkä en todellakaan ole arkiaamuihmisiä ;D

parisuhde kuusenhavut hämähäkinseitti kuusi havu kahden kesken mökillä

lime vesi limevesi janojuoma viipaloitu parisuhdeaika kahden kesken mökillä

Torstaina puolen päivän jälkeen istuimme autoon. Edessä taas ne samat reilut 800 kilometriä asfalttia, mutta tällä kertaa vain kahden. Monesti koen nuo koko perheen automatkat rasittaviksi. Koko ajan saat olla palvelemassa jotakuta.

"Anna kahvia. Mä haluun leipää. Missä mun karkit on. Koska ollaan perillä. Emmä tätä videoo haluu. Mun pillimehu spruittas syliin. Miks mulla ei ole mun kaikki lelut mukana. Oho, murot levis! Mä en haluu enää istua. Koira syö mun eväitä."

Tällä kertaa kukaan ei varsinaisesti vaatinut minulta mitään ja eihän sitten siihenkään vaan voi olla tyytyväinen. Nyt tuo matka tuntui aivan järjettömän pitkältä! Päivähän oli siis jo pitkällä, kun vasta pääsimme mökin pihaan. Perjantain ainoa pakollinen aktiviteetti oli kaupassakäynti. Sen jälkeen vain olimme. Laitoimme ruokaa, saunoimme, katsoimme Netflixiä ja tuhosimme aivan liian suuren määrän suolatikkuja. Olimme.

Tähän mennessä emme varmaankaan ole koskaan aiemmin olleet mökillä vain kahden ja muutenkin vasta O:n synnyttyä olemme mökkeilleet muulloinkin kun talvella. Kahden kesken mökki oli hiljainen ja rauhallinen. Ehkä jopa liian, koska oli todella vaikea päästä siihen moodiin, ettei tarvitse tehdä mitään. Ei tarvitse aikatauluttaa, eikä ajalla tai tekemisellä ole tavallaan mitään väliä. Piti vain levätä, ladata akkuja ja nauttia.

Sunnuntaiaamuna istuimme taas autoon ja suuntasimme keulan kohti etelää. Lauantaina kävimme patikoimassa pienen karhunkierroksen, mutta siitä kerron ihan oman julkaisun muodossa.

2 kommenttia:

  1. Muistan hyvinkin automatkat, kun lapset olivat pieniä. Se oli tosi hermoille käyvää !!

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka ihanaa! :) Toisaalta se on jännää että näitä hetkiä tarvitsee mutta hetken päästä alkaa jo ikävöimään lapsia ja vilskettä! Hahaa.. Voin niin samaistua näihin ajatuksiin! <3

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!