perjantai 24. kesäkuuta 2016

Ihana kamala liikunta. (arvontamuistutus!)

Tule, tule, jaksaa, jaksaa, polkee, polkee..

Pohdin tässä omaa tämänhetkistä suhdettani kuntoiluun ja ensimmäisenä tuli mieleen tämä Sami Hedbergin kuuluisa kuntosalisketsi. Samalla, kun minusta tuntuu ettei kuntoiluun vain yksinkertaisesti tämän hetkisestä elämästä löydy aikaa, saa moni lähes samanlaisessa tilanteessa olevista tuttavistani mahdutettua salit ja jumpat aikatauluunsa ilmeisen helposti. Tai ainakin he saavat sen näyttämään ja kuulostamaan siltä.

Suhtautumiseni kuntoiluun tällä hetkellä on siis pelkästään arkiliikuntapohjainen. En lähde liikkumaan varsinaisesti liikunnan näkökulmasta, vaan liikun pelkästään hyötyliikkujan näkökulmasta. Näin kesäaikaan minua ei millään saisi edes sisätiloihin harrastamaan liikuntaa (ellei sitten koko kesän tulisi vettä kuin esterin per..) työpäivän jälkeen. Tuntuu, että sisätiloissa olen ihan tarpeeksi ja kun ulos ehtii arkena aikaisintaan klo 17 on raittiin ilman tarve suurempi kuin kuntoliikkumisen halu.

Olen yrittänyt keksiä, mikä olisi minulle se paras mahdollinen liikuntamuoto juuri nyt. Haluaisin sellaisen vaihtoehdon, mitä voisin tehdä ulkona ja sellaisen minkä suorittaminen ei olisi mitenkään kellon aikaan sidottu. Suorittamaan voisi lähteä suoraan omalta ulko-ovelta.

Joko keksitte saman lajin kuin minä?

kukka vaaleanpunainen lupiini

kukka vaaleanpunainen lupiini

On olemassa oikeastaan vain yksi vaihtoehto. Kävely, juoksu tai hölkkä. Joka tapauksessa kahdella jalalla kulkeminen, jos ei kuntokonttaajaksi mieli. Muistatte varmaan viime kesältä sen kirjoitukseni juoksemisesta? Kun kerroin, ettei juokseminen vain yksinkertaisesti sovi minulle, koska posket hyllyylöllyy, juokseminen on tylsää ja oikea hengitystekniikkakin pitäisi opetella. Lyhyesti sanottuna jo silloin totesin ettei juoksu ole minun hommaani ja juoksen vain harvoin - esimerkiksi jahdattuna on yleensä pakko ;)

Nyt viimeisten kuukausien aikana olen vahingossa löytänyt juoksemisen. Eikös sitä sanota, että tekemällä oppii? Esikoinen pyöräilee rivakasti ja hyvää vauhtia tuo kuopuskin potkupyörällään etenee. Yhdessä pojat menevät sellaista vauhtia, ettei kävellen ole mitään toivoakaan pysyä niiden perässä. On pakko juosta ja niinhän minä olen juossut.

Nyt vain pitäisi ottaa se ensimmäinen askel - lähteä kokeilemaan sitä yksin juoksemista ja selvittää olisiko juoksusta sittenkin minun lajikseni.

Ps. olethan jo osallistua huivin arvontaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!