keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kääpiösnautseri Heta.

Kerroin vähän aikaa sitten siitä meidän työhuoneen seinää koristavasta itsetehdystä taulusta. Taulussa on vanhempi koiramme, mustahopean värinen kääpiösnautseri Heta.

Heta on koira, jonka hankin hyvin pian vanhempieni luota pois muutettuani. Elämässäni oli aina (ehkä kuusivuotiaasta saakka) ollut koira ja oma koti tuntuikin yhtäkkiä todella tyhjältä. Heta tuli ja täytti suhteellisen pienellä fyysisellä, mutta järjettömän kokoisella henkisellä olemuksellaan kotini.

Heta on aina ollut vähän sellainen leikkisästi sanottuna perussairaskoira. Jo ensimmäisistä trimmeistä lähtien Heta on ajeltu. Hetalle ei koskaan kasvanut normaalia käppänän karkeaa karvaa, eikä se ole koskaan irronnut perinteisellä trimmaustavalla - yrityksistä huolimatta. Hetalla on myös aina ollut iho-ongelmia - iho on pintakuiva ja hilseilee erittäin herkästi, mutta nousee myös kunnon valkopäisille finneille. Ihoon on myös iän myötä tullut todella paljon mustia läiskiä (luomia?). Hetalla on useita isoja rasvapatteja kehossa ja kerran siltä on leikattu virtsakiviä.

Ruoan suhteen tämä koira ei ole koskaan ollut ronkeli, mutta keho on kärsinyt suuresti "vääränlaisesta" ruoasta. Mitään allergioita ei ole todettu (testattu siis on), mutta onhan siinä yksilö ja ruoka yhdistelmässä jotain pielessä, jos koira ottaa massaa viisi kiloa puolessa vuodessa. Vaikuttaa masentuneelta ja liikkuminen menee vaikeaksi. Koira joka normisti painaa 8 kiloa, niin painoikin yhtäkkiä 12 kiloa. Sitkeän kokeilun kautta kuitenkin löytyi selvästi juuri tälle yksilölle paras mahdollinen ruoka. Hampaita ei ole enää suussa kuin ehkä kymmenkunta, mutta se on täysin normaalia.


Kuten jo aiemminkin totesin, Heta on meidän mummoutunut diivamme. Vuosi sitten lääkärintarkastuksessa todettiin koira ikäisekseen hyväkuntoiseksi. Veriarvot oli kohdillaan, koira näkee ja kuulee moitteetta ja kulkeminenkin on hyvää. Nyt taitaa pikku hiljaa Hetan kuulo heiketä, mutta ei anneta sen haitata, varsinkin kun se voisi olla ihan hyvä vaan äärettömän paukkuherkälle tapaukselle. Heta pelkäisi omaa varjoaankin, jos se pitäisi ääntä ja olenkin aina sanonut, että jos ja kun tuon koiran vuoro tulee, lähtee se kertalaakista pelästyttyään jotain. Ehkä vähän kärjistetysti, mutta kuitenkin :D

Mutta nyt ei puhuta siitä! Hetan ollessa kahdeksanvuotias ajattelin, että noinkohan koira elää edes kymmenvuotiaaksi. Kymmenen vuotta tuli täyteen ja olin aivan varma, että koska tahansa voisi olla se päivä, kun löydän poisnukkuneen koiran kotoa. Heta on sitkeä sissi, mummokoira, äärettömän kiltti, kuuliainen, tottelevainen ja mitä ilmeisimmin myöskin pitkäikäinen. Haukkua se osaa kovaa, mutta muuten se on hyvin hiljainen ja ehkä jo hieman omiin oloihinsa vetäytyvä tapaus. 

Heta viettää tänään syntymäpäivää ja täyttää jo 13 vuotta. Onnea Hetalle!!

4 kommenttia:

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!