torstai 26. toukokuuta 2016

Hirvi kaupungissa.

Joko kuulitte tai luitte uutisen?

Helsingin keskustaan oli tänä aamuna eksynyt hirvi. Kuulin uutisen radiosta ja siinä kerrottiin hirven loukanneen itsensä johonkin näyteikkunaan, jonka jälkeen poliisi oli päättänyt hirven matkan Temppeliaukion kirkolle.

Hirviparka, kun eksyi kaupunkialueelle ja vielä sokkeloiseen ja suureen Helsingin keskustaan. Ei sieltä varmastikaan koskaan ole isolla eläimellä oikein muuta poistumiskeinoa, kuin nyt toteutettu.

Minulla ei ole oikein mielipidettä suuntaan tai toiseen tässä asiassa ja joku voisikin kysyä miksi sitten oikeastaan kirjoitan tästä? Tästä uutisesta tuli mieleeni yksi kesäaamu monen vuoden takaa. Vuosi oli 2005. Aamiaspöydässä havahduimme yhtäkkiä johonkin (en enää edes muista mihin) ja menimme parvekkeelle ihmettelemään. Eihän siinä! Hirvihän se siellä takapihalla juosta jolkotteli. Helsingissä. Voitte kuvitella, että olihan se vähän sellainen VAU -ilmestys stadilaisplikalle nähdä hirvi muutaman metrin päästä ;) "Kokeneena" Kuusamon kävijänä porot on tuttu ilmestys, mutta hirveen on tullut harvemmin törmättyä.

hirvi kaupungissa helsinki

Aikansa se pihalta etsi poispääsyä ja lopulta (muistaakseni) mereen lähti. Silloinkin oli tainnut virkavalta saada tiedon jo eläimestä, koska sellainen muistikuva minulla on, että hyvin ei päättynyt senkään hirven matka.

2 kommenttia:

  1. Minä olin missannut tämän uutisen kokonaan..! :) Minä olen kohdannut hirven Vantaalla ihan yhden suuren kauppakeskuksen vieressä - silloin olin siitä kyllä pikkasin yllättynyt ja meinasi taksi ajaa minun perään kun jouduin äkkijarruttamaan keskellä tietä sen hirven takia. Pikku tärinä oli sen jälkeen.. Huhu!!

    VastaaPoista
  2. Täällä Seinäjoella oli myös Hirvi eksynyt keskustaan, juossut päin piha-aitaa ja kuollut. Oli siinä kans ollut aamulla töihinlähtijällä ihmeteltävää, kun kotiportailta oli löytynyt eloton hirvi. :D

    Hirvet liikkuvat vilkkaasti näin keväisin. Täällä tehdään isoa ohitustietä, jonka alta myllätään metsää ja hirvien normaaleja kulkureittejä. Kai se on ainakin yksi syy miksi yksittäiset hirvet eksyvät välillä asutusalueille ja hädissään sinkoilevat sinne tänne suojaista metsää etsiskellessä. :/

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!