lauantai 27. helmikuuta 2016

Viisivuotiaan legosynttärikortit.

Pikkulegot on nousseet todella kovaan suosioon meidän kohta viisivuotiaan pojan elämässä, joten mitä muutakaan aihetta äiti voisi käyttää maaliskuisia synttäreitä suunnitellessa kuin lego?

Kuvahaku ja pinterest taas auki ja ensimmäisenä tutkimaan kortti-ideoita. Kortti oli ihan piece of cake ja ehdinkin jo ajatella, että kerrankin valitsin sellaisen teeman, mikä on helppo toteuttaa. Wrooooong!! Mitään ei sitten tätäkään varten löytynyt valmiina. Ei mukia, ei lautasia, ei lautasliinoja, ei pöytäliinaa, ei viirinauhaa - ei mitään. Tai ei ainakaan Suomen rajojen sisältä (tai sitten en osaa etsiä).

Onneksi kuitenkin löysin aika helposti toteutettavia juttuja päivänsankarin herkkupöytään, mutta niistä sitten lisää vasta juhlien jälkeen :)

Kortti on paljastanut ainakin minun ikäisille nuorille vanhemmille selvästi juhlien teeman, mutta vanhempi väki on joutunut enemmänkin arvuuttelemaan. Minulle kuitenkin oli jo lottovoitto se, että ensimmäinen keneltä kysyin asiaa hoksasi sen salamana!





Korttitarpeet kävin hakemassa Sinellistä. Tällä kertaa en tarvinnut kuin korttipohjia, kirjekuoria ja kartonkia. Kaikki keltaisena kiitos! Dymo ja sinistä nauhaa, paksua kaksipuoleista teippiä, sydäntarroja ja kuvioteippiä löytyi kotoa. Dymo ja kuvioteippi on tällä hetkellä ihan minun lempparit askartelussa.

Tällaiset niistä tuli! Mitä luulet, tunnistaisitko teeman kortista, jos et tietäisi sitä etukäteen? ps. noppakin tuli yhdelle mieleen tästä.





3 kommenttia:

  1. Kyllä tuon legoksi tunnistaa! Ihanat värit korteissa ja tuo vihreä teippi voisi sopia vaikka mihin kevätaskarteluun! :) Mä täällä olen myös pikkuhiljaa alkamassa miettiä ja askarrella meidän 3-vuotissynttäreiden koristeita - puputeemalla, tottakai. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kuvioteipin ostin joskus ikeasta ja ainakin tuollaiseen kartonkiin huomasin sen liimautuvan vähän huonosti. Ei mikään paras liimapinta siis, mutta ihana ulkonäkö :D Oih, mä odotan innolla puputeemaa!

      Poista
  2. Hauskat kortit! :D Yhden legofanin äiti kyllä ehdottomasti tunnisti näiden synttäreiden teeman tuon kortin perusteella! *hih* Mä epäilen, että meilläkin on tulossa kesän jälkeen legojuhlat jos tämä fanitus jatkuu sinne asti!

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!