torstai 25. helmikuuta 2016

Vaikea viikko.

Nyt on luvassa marmatusta!

Useinhan loman jälkeinen viikko tai ainakin päivä-pari on sitä vähän haasteellisempaa aikaa, mutta nyt tuntuu siltä, että viikon loman vuoksi saa kyllä kärsiä kokonaisen seuraavan viikon. Päänsärkyä, lihassärkyä, väsymystä, kiirettä ja ärtymystä on riittänyt tässä viikossa vaikka muille jakaa.

Me pidettiin hieman ennakkoon tämä meidän talviloma ja sehän tarkoitti sitten sitä, että pojat joutuivat täksi viikoksi varahoitoon päiväkodille perhepäivähoitajan lomaillessa nyt. Päiväkoti on kummallekin jo tuttu paikka, eikä sinne viemisessä ole ollut aiemmin mitään ongelmaa. Ei siinä nytkään ongelmaa ole, mutta pientä haastetta asettaa tuo meidän kuopus.

Kai se oli se maanantai. Loman jälkeinen maanantai, kun päiväkotiin piti mennä. Pihaan päästiin ilman suurempia ongelmia ja vaatteetkin saatiin roikkumaan "omalle" paikalle. Mutta sitten tuli itku, parku, huuto ja hammasten kiristys. Pienten ryhmässä ei ollut tuttuja aikuisia paikalla maanantai aamuna ja sehän aiheutti D:lle turvattomuuden tunnetta, mikä tietysti sitten purkautui suruna ja sydäntäsärkevänä huutona. Tottahan toki tuo pieni mies sinne jäi, mutta vähän väkipakolla se sylistä syliin siirrettiin ja äiti lähti pois.

Iltapäivällä oli hymyilevä poika vastassa, mutta ryhmässä olikin silloin tuttuja aikuisia. Kertoivatkin, että aamu oli mennyt suru puserossa ja vähän itkeskellen, mutta kyllä se siitä oli piristynyt, kun oli ruokaa saanut ja tuttujakin tuli paikalle.

Selfie. Ehkä kymmenes ikinä otettu. Minä en vain osaa niitä ottaa tai ylipäätään suostu katsomaan kuvissa omaa naamaani. Jokaisessa on jotain sellasta, mikä jää kiinni siihen kuuluisaan kriittisyyssuotimeen ja nytkin huomioni kiinnittyi vain tuohon yhteen kohtaan, joka on minun naamani pahin kohta. Omasta mielestä. Keksittekö mitä tarkoitan? Vai mihin teidän katse kiinnittyy? :)

Taisi tuo maanantai vain jäädä vähän liiaksi pojan mieleen kummittelemaan, nimittäin sekä tiistai, keskiviikko, että tänä aamuna poika on pistänyt kovasti kampoihin, kun päiväkodille pitäisi mennä. Tiistaina hän ilmoitti että jää vaikka koko päiväksi istumaan autooni, kunhan ei hoitoon tarvitse mennä. Keskiviikko oli jo parempi päivä, vaikka tuo silloinkin ilmoitti ettei halua, mutta ääni kellossa muuttui selvästi, kun aamuhoitajana oli tuttu naama (siis syli :) ) vastassa. Tänään mentiin hoitoon taas kovan huudon saattelemana. Jo kello kuusi tänä aamuna poika kysyi "mihin me mennään?", vastasin, että äidin pitää lähteä töihin ja teidät äiti vie päiväkotiin. Sodan sytyttämissana (päiväkoti) oli lausuttu siis jo hyvin aikaisin aamusta ja sehän tiesi siis pelkkää tappelua - koko aamuksi. "En haluu päiväkotiin! Mä haluun Kirsille!!" (perhepäivähoitajalle - nimi muutettu)

Voitte kuvitella, että vaikka 2,5-vuotias ei muutenkaan kävele kovin nopeasti, niin sitten kun hän ei johonkin halua ja kävelee hiiren askelilla niin voi vietävä, kun se ottaa aikaa!!

Killen ja rievun saattelemana jätin tuon nyt jo krokotiilin kyyneliä ja erittäin (tahallista) kuuluvaa nyyhkytystä imitoivan pojan hoitoon. Onneksi - ONNEKSI tuo kaikki loppui heti kun kulman taakse ehdin ja kun vielä vilkaisin, niin siellä se meidän D-mies hymyili <3

Vielä huominen ja sitten olemme taas normaaliarjessa mukana ja pojat pääsevät lievittämään "Kirsi-ikäväänsä" ;)

5 kommenttia:

  1. Vitsit just kirjoitin ettei ole viikko mennyt ihan parhaalla mahdollisella moodilla. Näyttävästi sitä on liikenteessä. Ensi viikolla uudet kujeet! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki luin viel eilen illalla (sängyssä tietty pitää vielä ottaa blogiähkyt ennen silmien ummistusta) sen sun postauksen ja nauroin itekseni, et voi vitsit kun on oltu samoissa tunnelmissa :D Päätetään yhdessä et ens viikko on parempi!

      Poista
  2. Tuollainen koitos on vie kyllä yllättävän paljon voimia <3 Meidän pojillahan on myös perhepäivähoitaja ja sitten välillä he käyvät isomassa ryhmiksessä sijaishoidossa. Siellä on onneksi suurin osa lapsista tuttuja eri paikoista, joten enää se ei aiheuta ongelmia, mutta vielä vuosi sitten tarina oli aikalailla toinen.. Huhu!!

    PS. Katseeni kiinnittyy tässä kuvassa ensin sinun silmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hyvää esimakua tulevasta. Olen hakenut pojille siirtoa läheiseen päiväkotiin elokuun alusta, kun O pitäisi silloin siirtää jo pk:n puolelle niin samalla sitten kummatkin. Sitten poikien pitäisi mennä ihan uuteen paikkaan ja todennäköisesti täysin uusien ihmisten luo. Mutta onneksi siellä on tuttuja lapsia ja justiinsa tajusin, että sittenhän nuo pojat saattavat olla samassa ryhmässä ikiensä puolesta :D

      Silmiin, tuijotanko läpitunkevasti ;) hahahaa! Siis etsä huomaa tota jäätävää pystyryppyä tossa silmien välissä!?!? Se vaan syvenee ja syvenee mitä enemmän ikää tulee (tietty) ja se ahdistaa mua :D

      Poista
  3. Voi mikä koettelemuksien viikko teillä on ollut! Parempaa seuraavaa viikkoa ja "Kirseilyjä" :D

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!