lauantai 9. tammikuuta 2016

Poikien lelut kasvaa siinä missä pojatkin?

Eikös sitä tavata sanoa, että pojat on poikia ja jokaisen miehen sisältä löytyy poika? Pojat leikkii aina ja sitten joskus, kun pojasta tuleekin mies, on sillä miesten lelut. Vai onko sillä oikeastaan edelleen vaan ne poikien lelut, mutta ne kasvaa siinä missä käyttäjäkin?

Meillä taitaa olla yksi tällainen miespoika (kirjoitin ensin poikamies, mutta eihän se nyt käy ;) ). Hän lahjoi itse itsensä ennen joulua. Osti itselleen joululahjan. Ja arvaatte varmaan, että hän on aivan intopiukeena uudesta lelustaan. Sitä esitellään, sillä leikitään, sitä googletetaan ja tutkitaan varaosia vai mitä lie - ja aina on naama reilussa virneessä. Houkutellaan kavereitakin ostamaan lelu, jotta voidaan leikkiä yhdessä.

No se on se meidän isä, kun on mennyt hullaantumaan oikein kunnolla. Uskaltauduin mökillä sanomaan, että haluaisin ihan valokuvauksellisesta näkökulmasta päästää hänet irti tämän lelunsa kanssa, jotta saisin jotain ikuistettuakin :) Hän taisi innostua jo vähän liikaa tuosta ajatuksesta, kun seuraavaksi hänen suustaan tuli jotain kuvista ja siitä, että kirjoittaisin tästä blogiin ja ja ja.. Kiitos siis juttuideasta ;) Ei käynyt varsinaisesti tämä aihe mielessä ainakaan sillä hetkellä, mutta onhan tästäkin ihan kiva kirjoittaa.

Kuvauksesta tuli siis totta ja tässä on tämä hänen lelunsa:






Täysiä menevä ja hurjan iso monsteriauto! Voisi tätä myös koiranulkoiluttajaksi melkein kutsua. Meidän nuorempi koira on aivan hulluna tuohon maantiekiitäjään, juoksee perässä ja koittaa ottaa renkaista kiinni :)

Onko muille siunaantunut tällaisia pojat-on-poikia -miehiä?

1 kommentti:

  1. Nää on aina niin hauskoja juttuja kun "isot" pojat villiintyy... :D Meillä käy harva se viikko, että meidän isi-ihminen villiintyy jostain poikamaisesta. Viime viikolla hän mm. on pohtinut mönkkärin ostoa ja rakentanut kaksi tuntia legoilla jotain omia juttua.. Hahaa!! niiiin tyypillistä! En uskoa että tällaiset tyypit koskaan kasvaa aikuiseksi.. <3

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!