keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulukuu kului yhdessä hujauksessa.

Käytännössä katsoen koko joulukuu on mennyt niin, etten ole saanut kirjoitettua kuin muutaman postauksen loppuun asti ja iltaisin kun olisi ollut ehkä aikaa kirjoittaa, olin niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut avata enää tietokonetta. Monta luonnosta seisoo kirjoitusten joukossa ja iso osa on niistä sellaisia mistä on jo aika ajanut ohi. Jouluun liittyviä postauksia kun ovat.

joulukortti 2016 soodataikina koriste dymo kuvioteippi

Joulukuun alkupuolella lähdin Oranssia -blogin Veeran haasteeseen mukaan ja viettämään stressitöntä joulua ja joulun aikaa. Siinä onnistuin, mutta tällä kertaa täytyy sanoa, että varmasti isolta osaltaan se oli poikien sairastumisen ansiota. Viikko ennen joulua nousi kummallekin pojalle kuume ja alkoi nuha. O:n flunssa oli nopeammin voitettavaa mallia, mutta koska D:n kuumeilu kesti nelisen päivää pidin myöskin O:n kotona.

Ainoa mistä vähän stressasin joulun suhteen oli jouluruokien laitto ja varsinkin perunalaatikon teko. Se kun ottaa tuota aikaa aika reilusti imeltymisineen ja paistoineen. Mutta koska käytännössä katsoen koko joulua edeltävä viikko meni sairastupaa ylläpitäessä, ehdin hyvin tehdä kaikki ruoat valmiiksi.

joulu 2016 koriste joulukoriste kuusenkoriste glitterpallo ikea

Tänä vuonna tein todella vähän pukinkonttiin mitään itse. Aikuisten kesken meillä oli jo päätetty (kuten useampanakin vuonna) ettei lahjoja vaihdeta. Olen kuitenkin aina halunnut antaa jotain pientä ja viime vuonna annoinkin suklaakeksipurkkeja lahjaksi. Tänä vuonna toteutin samalla idealla taas lahjoja ja nyt sisällöstä saisi vettä ja öljyä lisäämällä siemennäkkäriä. Purkkeja kokosin yhteensä 15, joista lähes puolet meni poikien päiväkotiin. Tarhantädit saivat kukin oman näkkäripurkkinsa kiitoksena kuluneesta syksystä ja jouluntoivotuksena.

Joulu tuli ja meni. Syötiin hyvin, saatiin lahjoja ja nautittiin. Tämän viikon pidän lomaa poikien kanssa, mutta sairaslomaksi taisi vaihtua tämäkin viikko. Joulun pyhiksi pojat tervehtyi mukavasti, mutta eilen nousi taas O:lla kuume. Epäilin aiheuttajan löytyvän korvasta (pojan korva on seurannassa epäillyn liimakorvaisuuden vuoksi) ja varasin ajan lääkäriin. Tällä kertaa ei aiheuttaja löytynytkään korvasta vaan nielusta. Nielunäyte tuli takaisin positiivisena ja nyt on sitten 10 päivän antibioottikuuri angiinaan.

Näillä mennään, kun muutakaan ei voida ja odotetaan alkavaa uutta vuotta. Vuosi 2016 on ollut hieno ja tulen tekemään siitä vielä yhteenvedon, mutta innolla jo odotan uuden vuoden alkamistakin.

joulukuusi 2016 koristeltu kuusi lapset koristeli

perjantai 16. joulukuuta 2016

Marraskuun onnelliset.

ilo onni kuukauden onnelliset onnellisuus hyvä mieli postaussarja blogi

Jos lokakuu meni hujauksessa, niin samalla tavalla kävi marraskuulle ja onhan tämä joulukuukin on puolessa välissä. Mitä pidemmälle tätä vuotta mennään tuntuu vauhti vain kiihtyvän. Stressistä ei vielä ole tietoakaan, mutta tuntuu ettei sitä ylimääräistä aikaakaan juuri ole. Ja mitä kiireempi on, sitä vähemmän osaan pysähtyä kirjaamaan itselleni ylös näitä pieniä ilon ja onnen tunteita. Marraskuun lista on siis vain näin lyhyt:

- lumi
- pulkkamäki
- glögi
- tarhakuvaukset
- Viaporin kekri

torstai 8. joulukuuta 2016

Baggyhousut ja collegetakki NOSHin pippuricollegesta.

Taas on yhdet synttärit tälle vuodelle takana. Lähipiirin lasten synttäreistä ne viimeiset, kun juhlittiin veljenpojan siirtymistä vauvasta taaperoksi. Pikaisella laskutoimituksella sain vuosittaiseksi lähipiirin lasten synttärimääräksi omien lasteni lisäksi 10. Tuleepahan tasaiseen tahtiin nähtyä sukulaisia, ystäviä ja tuttavia :D Oikeasti tämä nyt kyseessä oleva synttäripoika täyttää vuoden vasta 23. päivänä kuluvaa kuuta, mutta joulun takia juhlittiin herraa jo näin alkukuusta.

collegetakki musta aqua valkoinen nosh pippuricollege ottobre ob 6/2012

nosh baggy housut collegehousut pippuricollege musta valkoinen

Tein pojalle lahjaksi housut ja collegetakin. Samalla collegetakin hyväksi todetulla kaavalla olen tehnyt jo muutaman kerran aiemminkin ja aina harmittelen, kun siinä koot loppuvat jo metriin. Kaava on OB:n lehdestä 6/2012 ja itse asiassa nyt kun katsoin lehteä tarkemmin, niin onhan siinä koot aina 128:n asti. Olisi ehkä kannattanut vilkaista lehteä vähän paremmin tämän muutaman vuoden aikana ;) Collegetakin tein koossa 86.

Housut on NOSHin Baggyt ja niihin saat ladattua ilmaisen kaavan pdf -muodossa NOSHin sivuilta. Housut tein koossa 90 ja jätin taskun kokonaan pois etumuksesta.

Kankaat on NOSHin pippuricollegea, enkä edes yrittänyt lähteä kohdistamaan raitoja. Collegetakin alareunaan tein ohjeesta poiketen reilun resorin, jotta sain juuri tuon vetoketjun istumaan takkiin. Hupun vuoritin mustalla perustrikoolla ja ompelin sen niin sanotusti pussiin. Hupun etureunan jälki on näin mielestäni paljon kauniimpi kuin mitä kanttaamalla tulee.

collegetakki musta aqua valkoinen nosh pippuricollege ottobre ob 6/2012

collegetakki musta aqua valkoinen nosh pippuricollege ottobre ob 6/2012

collegetakki musta aqua valkoinen nosh pippuricollege ottobre ob 6/2012

nosh baggy housut collegehousut pippuricollege musta valkoinen

nosh baggy housut collegehousut pippuricollege musta valkoinen

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Jujunan bokserikaava testissä.

Todella moni käsityöharrastaja on saanut tänä vuonna tutustua merkkiin Jujuna ja jos tämä nimi ei tässä harrastajien joukossa sano mitään, niin viimeistään Hiiop -jumpsuit kilkattaa kelloja. Hiiop -jumpsuitin kaava on Jujunan Jennin käsialaa ja se oli hänen ensimmäinen oma kaavansa. Hiiop tuli myyntiin tämän vuoden huhtikuussa ja sen jälkeen Jujunan verkkokauppaan on tasaisella tahdilla tullut aina uusia kaavoja myyntiin. Vielä ennen joulua tulee Jujunalta myyntiin kaavat koko perheen alusvaateompelua varten ja minä pääsin testaamaan näitä kaavoja. Meillä pojilla on huutava pula boksereista, koska eihän peruskalsarit nyt vaan ole mitään! Isäkin käyttää boksereita, niin pitäähän heilläkin olla.

Mitäs tykkäätte, eikös tullutkin aika pirteitä? D:n mielestä isällekin pitää tehdä ninjabokserit, mutta isä oli sitä mieltä, että hän pärjää vielä niillä mitkä häneltä kaapista löytyy :D Kankaat taitaa kaikki olla joskus ostettu Sampsukasta ja kaivoin ne nyt esiin isompien ja pienempien jämäpalojen tilkkupussistani. Kuminauhat on Kangaskapinasta.

jujuna bokserikaava bokserit ompelu diy tilkkuja trikoota yhteistyö

jujuna bokserikaava bokserit ompelu diy tilkkuja trikoota yhteistyö

jujuna bokserikaava bokserit ompelu diy tilkkuja trikoota yhteistyö

jujuna bokserikaava bokserit ompelu diy tilkkuja trikoota yhteistyö

jujuna bokserikaava bokserit ompelu diy tilkkuja trikoota yhteistyö

perjantai 25. marraskuuta 2016

Muutama mekko ja housut 1-vuotiaalle.

mekko tunika taskullinen kamnepit 86 heilt spesiell og jubel lilla kloverkjole

mekko tunika taskullinen kamnepit 86 heilt spesiell og jubel lilla kloverkjole

Vetoketjulelun lisäksi nuorin kummityttöni oli kuulemma vailla mekkoja. Edellinen venemekko kun alkoi kuulemma käymään jo pieneksi. En osannut päättää kumman mekon näistä nyt valmistuneista teen, niin päätin sitten tehdä kummatkin. Kaavatkin kun oli jo valmiina oikeankokoisina, niin aikaa ei kulunut edes kaavojen jäljentämiseen. Punavalkoisen pirukankaan olen saanut tämän valmiin vaatteen saajan äidiltä, joka oli sen saanut omilta sukulaisiltaan. Päätin jo kankaan saadessani, että pyrin palauttamaan sen ainakin joltain osin antajalleen vaatteena.

Punainen college on NOSHilta ja toisen mekon maastokuvioisen kankaan on muistaakseni joulupukki minulle joskus tuonut. Resorit on NOSHilta.

ob ottobre 4/2015 busy forest nosh raitaresori mekko tunika taskulla 86 maastokuvio army

ob ottobre 4/2015 busy forest nosh raitaresori mekko tunika taskulla 86 maastokuvio army

ob ottobre 4/2015 busy forest nosh raitaresori mekko tunika taskulla 86 maastokuvio army

Mekkojen lisäksi tein vielä housut. Kaavakin oli jo valmiina, niin housuthan valmistui siinä samassa. Housujen kaava on OB 6/2013 Giant Triangle. Housuissa on korkeat lahkeensuuresorit ja niiden ansiosta housujen käyttöikä on pitkä. Pirumekon kaava on Heilt Spesiell og Jubel -kirjasta ja samalla kaavalla olen jo muutama vuosi sitten tehnyt yhden pirtsakan värisen trikoomekon. Maastokuvioisen mekon kaava on OB 4/2015 Busy Forest. Omassa toteutuksessani tein mekkoon vain yhden taskun. Tästäkin mekosta olen tehnyt yhden version jo aiemmin - pupumekon.

ompelu diy pirukangas nosh resori housut ob 6/2013 giant triangle

ompelu diy pirukangas nosh resori housut ob 6/2013 giant triangle

ompelu diy pirukangas nosh resori housut ob 6/2013 giant triangle

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Lakritsi- ja salmiakkifestivaalit 2016. Mikä kolahti eniten?

Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleista on aikaa jo useampikin viikko ja tämä kirjoitus on ollut sellaisessa onoff -tilassa blogini hallintapaneelissa. Mietin kirjoituskulmaa aika pitkään, kunnes päätin kertoa sen yleisimmän - mikä kolahti eniten! Lakufestareita järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa ja ensimmäisen kerran taisin kuulla niistä noin vuosi sitten. Salmiakin ystävä olen ollut aina, mutta lakun olen löytänyt vasta aikuisiällä. Kuopustamme kutsuin jo raskausaikana Pepeksi ja voitte varmasti kuvitella mistä tämä nimitys tulee? Varsinkin raskauden keskivaiheilla himoitsin lakua!!

jymy luomujäätelö lakritsi suomisen maito lakritsi- ja salmiakkifestivaalit

salmiakki- ja lakritsifestivaalit 2016 koruja karkki keksi

Festarit järjestettiin Wanhassa Satamassa Helsingin Katajanokalla ja kuten ehkä tiedättekin on "messualue" hyvin pitkänmallinen suorakaide. Näytteilleasettajat olivat käytävän kummallakin puolen vieri vieressä ja keskelle jäi vieraille tilaa liikkua. Ymmärtääkseni festareilla ei ollut ohjeistusta jonossa kulkemisesta pisteeltä toiselle, mutta niin siinä näytti käyvän. Ja jos porhalsit sisääntullessasi muutaman ensimmäisen pisteen ohi (koska jono oli valtava) tuntui epämielyttävältä yrittää pisteille myöhemminkään. Jos olisit tehnyt kuten muut - eli jonottanut, joka ei varsinaisesti mielestäni kuulu messutapahtumiin, olisit joutunut menemään jonoon todennäköisesti ulos asti. Tai ainakin lipunmyyntiluukun kohdalle ja jos taas koitit välistä päästä pujahtamaan sait osaksesi murahtelua ja ilkeitä katseita - kuten suomalaisilla on tapana :D

salmiakki- ja lakritsifestivaalit 2016 vichy hartwall salmiakki

salmiakki- ja lakritsifestivaalit 2016 vichy hartwall salmiakki

salmiakki- ja lakritsifestivaalit 2016 joulukalenteri

Ihan kaikkea en maistanut, mutta muutama makuelämys jäi kyllä mieleen. Ehdottomasti parasta oli Suomisen Maidon JYMY -luomujäätelö, lakritsinmakuisena tietenkin. Se oli äärettömän pehmeää ja taivaallisen makuista, ehkä parasta koskaan syömääni jäätelöä. Erittäin hyvänä kakkosena tuli Kolmen kaverin lakritsijäätelö. Sitten oli lakua lakuna. Maustettuna vaikka millä - esimerkiksi chilillä tai appelsiinilla, vähän vähemmällä suolalla ja vähän enemmällä suolalla. Lakritsijogurtti vaikutti ajatuksena hyvin vieraalle, mutta kaikkeahan pitää maistaa - nii se äiti on opettanut. Hyväähän sekin oli! Erilaista, mutta kuitenkin niin maistuvaa, että voisin ostaa sitä kotiinkin. Siis jos söisin jogurtteja :D

tiistai 22. marraskuuta 2016

Joululahjavinkki: Tilaa lapsille erilaiset kuvamukit.

Kuvalahjat on varmaan sellainen joulujen kestosuosikki. Itse tilaan kuvalahjoista eniten mukeja, koska kuvakirjoja ei tähän lasketa. Ne kun tulee tilattua lähes aina itselle :D Useampikin uniikki muki löytyy meidän keittiön kaapista, mutta lapsille niistä ei ole yksikään. Halusin lapsillekin omat uniikit mukit, mutta en millään tavallisella kuvalla. Meillä lapset innostuu tällä hetkellä ehkä eniten omista nimistään ja kokee kaiken missä oma nimi komeilee olevan heidän. Kaupoissa on paljon kirjainmukeja, mutta niistä mikään ei ole ollut sellainen "joo, nää mä tahdon" ajatuksen luoja. Päätin tarttua hommaan ja tehdä kirjainmukit pojille itse. Kuvankäsittelyohjelmalla tein kuvat kummallekin lapselle. Isolla lapsen nimen ensimmäinen kirjain ja sitten kirjaimen sisään lukemaan koko nimi. Tämä oli visioni ja tällaiset niistä tuli. Autoin vähän joulupukkia ja jätin näiden kirjoittamisen toivelistaan.

kuvalahja kuvamuki kirjainmuki uniikki ifolor

kuvalahja kuvamuki kirjainmuki uniikki ifolor

kuvalahja kuvamuki kirjainmuki uniikki ifolor

Mukit tilasin ifolorilta. Ajattelin, että kerrankin olen ajoissa ja teen tilaukseni jo hyvissä ajoin ennen joulua. Tällä kertaa olisi pitänyt malttaa tilauksen kanssa kuitenkin ehkä viikko pidemmälle, nimittäin kun mukit oli jo kotiutuneet tuli ifolorilta alennuskuponki kuvalahjojen tilausta varten. Just sitä mun tuuria!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Vetoketjulelu - lahja yksivuotiaalle kummitytölle.

Ystäväni uskalsi ajatella ääneen. "Kummityttösi on hulluna vetoketjuihin. Voisko sille tehdä jonkun lelun, missä olisi vetoketjuja?" Luulen, että ystäväni veikkasi heittäneensä vähän turhankin kovan haasteen ilmoille, ja kävihän tämän naisen aivot aika tyhjää, kun yritin keksiä toteutusta. Mutta onneksi facebookissa on yksi aivan mielettömän ihana ryhmä, johon kuulun: Ompeluelämää :) Heitin ryhmäläisille pyynnön. "Ystäväni 1-vuotias lapsi on hulluna vetoketjuihin ja tuli pyyntö vetoketjulelusta. Oma pää lyö tyhjää, joten auttakaa ja antakaa ideoita."

Ideoita tuli aivan mieletön määrä ja eniten päähän jäi yhden naisen ehdotus käärmeestä, jossa raidat olisi vetoketjuja. Tämä idea edellä lähdin lelua toteuttamaan ja ilman sen suurempia suunnitelmia aloin ommella kangaspalojen väliin vetoketjuja. Samalla, kun homma eteni tein suunnitelmia lisää ja lelu sai muodon päässäni. Käärmeeksi tätä ei varmastikaan voi sanoa, mutta eiköhän tämä asiansa aja :D Koristeeksi vielä muutamaan kohtaan pitsiä ja neppejä. Täytteeksi vanua ja siinä se oli - vetoketjulelu. Ikean kangasosastolla on myynnissä sellaisia noin 20cm x 20cm kangaspaloja pakettina. Joskus olen sellaisen ostanut ja niitä paloja käytin tässä lelussa. Samoista paloista olen muuten tehnyt samaiselle pienelle neidille viime keväänä tossut.

ikea kankaat vetoketjulelu tyyny kam nepit pitsi

ikea kankaat vetoketjulelu tyyny kam nepit pitsi

ikea kankaat vetoketjulelu tyyny kam nepit pitsi

ikea kankaat vetoketjulelu tyyny kam nepit pitsi

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kolme vinkkiä vaipattomuuteen.

Kahden pojan pissakakka-juttujen seuraamiskokemuksella ajattelin kertoa teille minun kolme vinkkiäni kohti vaipattomuutta. Meilläkin vain 5-vuotias on täysin vaipaton ja kolmevuotias tarvitsee toisinaan yövaippaa. Nuoremmalla on kova halu olla kuten isoveljensäkin ja nukkua ilman vaippaa, mutta äiti alkaa kohta nähdä punaista kun pyykkikone pyörii päivittäin, ja mikään pesuaine ei tunnu poistavan pissan hajua kokonaan.

Lähes kaikessa esikoinen on ollut aina aikaansa edellä ja kehittynyt vähän etuajassa, mutta jos jossain on aikaisessa, niin jossain toisessa on pakko sitten olla myöhäisemmässä. Hänen kanssaan kokeiltiin useampaakin kikkaa. Istutettiin jo vuoden ikäisestä potalla - koska äiti oli lukenut, että viimeistään silloin pitää aloittaa pottailu. Kyllähän poika siinä istui, muttei se mitään tulosta tuonut. Liimailtiin pottaan yhdessä tarroja ja kannettiin leluja vessaan. Houkuteltiin hommaan, lahjottiin ja kannustettiin. Turhaan! Välillä tuli ahdistus ja stressi, kun oma lapsi ei näyttänyt yhtään vaipasta luopumisen merkkiä. Mielellään hän sitä kailotti vieraillekin, että käyttää vaippaa.

Sitten yhden kerran - kuin salamana kirkkaalta taivaalta O:n ollessa juuri ja juuri kolmevuotias teki hän vahingossa kakan pottaan. Se oli käänteentekevä hetki noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Sen jälkeen vaippaa ei käytetty (kuin yöllä). D taas luopui päivävaipasta 2,5-vuotiaana, mutta halusi puolisen vuotta isompaa hätää varten vaipan. Ilmeisesti perhepäivähoidosta siirtyminen päiväkotiin tänä syksynä teki tehtävänsä ja poika oppi tekemään kummatkin tarpeensa pönttöön. Nyt kuopus on ilmaissut tahtonsa olla iso poika tässäkin asiassa ja nukkua ilman vaippaa. Puolitoista viikkoa se onnistuikin tosi hyvin, mutta nyt on taas sänky ollut aamuisin märkänä vaikka yölläkin on pissalla käyty. Vaippa takaisin rutiineihin ja katsotaan asiaa uudemman kerran myöhemmin.

potta pottailu punainen tarroja vaipattomuus vaipat 3 vinkkiä kuivaksi opettelu

3 vinkkiä vaipattomuuteen - tai lähinnä sen opettelun helpottamiseksi

Älä aseta itsellesi (lapsellesi) tavoitetta.
Koska naapurin PirkkoPetteri on vaipaton jo vuoden ikäisenä ei se tarkoita sitä, että sinun tai lapsesi tulisi siihen pyrkiä. Toiset oppii nopeammin ja toiset hitaammin. Ja sitä paitsi - ihan oikeesti! Ilman minkäänlaista tutkimustulosta aion väittää, että todella harva (jos kukaan) on vaipaton vuoden ikäisenä. Ps. miksi jokaikisessä asiassa pitää olla kiire?

Älä lyö päätäsi seinään väkisin.
Noin niinkuin musta-tuntuu -menetelmällä voin todeta sen olevan ihan normaalia, että alle kolmevuotiaat käyttää vaippaa päivisin. Alle viisivuotiaille "sallitaan" vielä yövaippakin, joten jos lapsi ei ole kuiva, on ihan turhaa jättää vaippa pois. Alle viisivuotiaan yökastelu on normaalia ja se on usein hormoonallinen juttu, joka voi olla jossain määrin perinnöllinen vaiva. On todettu, että yli puolella yökastelijoista ainakin toinen vanhemmista on ollut yökastelija. Toisilla tämä pissan eritystä vähentävä hormooni alkaa vaikuttamaan kehossa aiemmin kuin toisilla. Kun hormonia erittyy liian vähän läikkyy rakko niin sanotusti yli.

Se, että vähennät lapsen nesteen nauttimista iltaisin, käytät lasta kesken unien vessassa tai jätät vaipan pois ja toivot, että toistuva itsensäkastelu öisin saisi lapsen tajuamaan, että vessaan täytyy singahtaa keskellä yötäkin ei todennäköisesti tee lapsestasi yhtään sen helpommin tai nopeammin yökuivaa. Se aiheuttaa vain sotkua, hampaiden kiristystä, ärsytystä, stressiä, jatkuvaa pyykinpesua ja pahaa hajua. Usko pois, perusterveen ja peruskehittyneen lapsen kanssa voit hyvin tuudittautua siihen oletukseen, että kyllä se oppii.

Älä pottaile.
Aivan jäätävä termi - pottailu. Älä pottaile, vaan käytä pönttöä. Kannusta ja kehota lasta alusta asti käyttämään mieluummin pönttöä, kuin pottaa. Hanki pöntönsupistaja, jos se helpottaa lasta ja pidä huoli, että pöntön edessä on koroke minkä avulla lapsi pääsee tarpeilleen. Jos lapsi pelkää kakan pönttöön molskahdusta, kuten meillä tuo kuopus väitti, heitä pönttöön paperia pehmentämään tavaran laskeutumista. Meillä potta on toiminut enemmänkin leluna. On siinä istuttu, häsätty, väsätty ja leikitty, mutta yhden käden sormilla per lapsi on laskettavissa ne "the real thing" -kerrat. Ja sitten kun päivävaipat jäi oikeasti historiaan ei pottaa käytetty. Pöntölle nuo on heti kavunneet.

Bonuskohta. Älä vertaa.
Jokainen on yksilö ja jokainen yksilö toimii oman sisäänrakennetun aikataulunsa mukaan. Aiheutat lähinnä vain itsellesi mielipahaa siinä, että vertailet lapsia ja niiden kykyä oppia uusia asioita. Kukin ajallaan. Rentoudu!

Millainen tilanne teillä on kuivaksiopettelussa?

Yökastelusta on kerrottu lisää täällä.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Yli 40 ideaa joulukalenterin täytteeksi + arvonnan voittaja!

Aivan mieletöntä! Muutama viikko sitten kyselin teiltä lukijoilta ideoita lasten joulukalenterin täytteeksi ja lupasin ehdottaneiden kesken arpoa jouluisen yllätyspaketin. Ehdottaa sai täällä blogissa, sekä facebookissa, että instagramissa. Sain teiltä niin paljon apuja tämän joulukalenterin kokoamista varten, että päätinpä laittaa hyvän kiertämään ja listata kaikki ehdotukset yhteen postaukseen. Ihan varmasti joku muukin pähkäilee saman "ongelman" kanssa ja uskon, että tästä voi olla monelle hyötyä vielä tänä jouluna tai sitten tulevina!

joulupukki koriste joulu joulukuu nukke arvonta arvonnan voittaja kalenteri joulukalenteri 2016 itse tehty diy tavarakalenteri 40 ideaa mitä joulukalenteriin

Olkaa hyvä! Yli 40 ideaa joulukalenterin täytteeksi:

legoeläin- tai hahmo (Minifigures)
heijastin
superpallo
pipareita
suklaakonvehteja
tarina, lelu tai palapeli jaettuna eri luukkuihin
tarroja
huulirasva
hammasharja
piparimuotti
rusinoita
ksylitolpastilleja
pieni suihkugeeli
pikkukirjoja
värityskuvia
värejä
pikkuauto
jouluisia koristeita
lasikuulia
purkkaa
pikkuhahmoja
tatuointeja
kumeja
joulusukkia
leimasimia
tehtävälappuja esim. tänään leivotaan pipareita
magneetteja
sorminukke
Schleich -hahmoja
pulmatehtäviä
ompelukuvia
hiuspompuloita
popcornit
pillimehu
lumiukkosopat
aineettomat lahjat: lupaus pulkkamäestä, leffaillasta, metsäretkestä yms.
tikkareita
merirosvon silmälappu
pyyheripustin omalla nimikirjaimella
askartelutarvikkeita
pelikortit
tarinanopat
avaimenperä

Onnea minttu47 kommentilla "Rusinoita, karkkia, legoja, tarroja", arpaonni suosi sinua! Lähetän sinulle sähköpostia ;)

perjantai 18. marraskuuta 2016

Kiitä ja ilahduta veteraaneja - lähetä postikortti.

Aina maanantaisin ja keskiviikkoisin mainosposti toimitetaan kotiin postiseen käärittynä. Kuinka moni lukee ajatuksella myös postinen -julkaisun? Minä ainakin todella harvoin. Keskiviikkoisin katson tuon läpi vähän tarkemmin, mutta vain siksi, että saan nopeasti käsiini uusimman Lidlin mainoksen. Mitähän kaikkea kivaa pikkusälää siellä on tällä kertaa myynnissä ;)

Tällä viikolla kiinnitin kuitenkin huomioni postiseen. Ehkä se oli se otsikko, mikä sai minut kiinnostumaan (Kiitä ja ilahduta veteraaneja postikortilla) ja mietin heti kuinka ihanaa on saada sitä perinteistä kirjepostia. Minusta se ainakin on kivaa ja joulussa yksi odotetuimpia asioita on juurikin joulukorttien saanti. Muistatteko muuten vielä sen etanapostihaasteen mihin osallistuin tämän vuoden alussa?

kiitä veteraaneja posti haastaa lähetä kortti

Nyt Posti haastaa ihan jokaisen suomalaisen osallistumaan postikorttitalkoisiin ja lähettämään kiitoskortin sotiemme veteraaneille. Talvi-, jatko- ja Lapin sodassa puolustaneita ja sotiin muilla tavoin osallistuneita veteraaneja on keskuudessamme noin 20 000. Näiden miesten ja naisten keski-ikä on yli 90 vuotta. Heitä meillä on vielä mahdollisuus kiittää. Posti toivoo saavansa postikortteja niin paljon, että jokainen veteraani ja sotaleski saisi omansa. Lähetäthän korttisi viimeistään 23.11.2016, niin Posti lupaa toimittaa korttisi perille itsenäisyyspäiväksi!

Minä kirjoitan muutaman kortin, sujautan ne kirjekuoreen ja lähetän ne osoitteeseen:

Posti Oy
Postikorttikampanja veteraaneille
PL 7230
00002 Helsinki


Muistetaan, että monesti ilo ja onni on juurikin niitä pieniä tekoja! Lisätietoja kampanjasta löydät Postin sivulta.

Lähdethän sinäkin mukaan?

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Eläinpuistossa Kanariansaarilla - Palmitos Park osa 2.

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja jos sitä ei mistään muualta huomaa, niin alituiseen täyttyvä kalenteri muistuttaa kyllä asiasta. Työmerkintöjen lisäksi lähes jokaiselle päivälle olen aikatauluttanut jotain, enkä suinkaan tee merkintää kalenteriini vain kaupassakäynnistä.

Vannon pyhästi etten (ainakaan vielä) stressaa tulevasta joulusta, mutta voin myöntää olevani vähän pihalla joistakin omista merkinnöistäni. Kuten ehkä olettekin jo kuulleet rakastan listoja ja listata asioita. Ne pitää asiat ja tehtävät järjestyksessä ja helpottaa aikatauluttamista sekä muistamista. Nyt vaan on käynyt niin, että minulle on siunaantunut monta eri listaa ja mikään niistä ei ole se kaikenkattava.. muhahaha!! Vielä tällä viikolla lupaan tehdä yhteenvedon. *Kirjoittaa todo -listaan: tee yhteenveto!!*

Mutta mennäänpä nyt näiden alkuhöpinöiden jälkeen asiaan. Kävimme siis Kanariansaarilla eläinpuistossa nimeltä Palmitos Park. Kerroinkin jo aiemmin huimasta kokemuksestamme ja tässä vielä toinen kuvapläjäys samalta reissulta. Viime kerralla julkaisussa oli kuvat orkideoista, perhosista, käärmeestä ynnä muista ja nyt vuorossa on lasten suosikki delfiinit ja oma suosikkini kotkat.

kotkat haukat linnut lintu haukka kotka birds of prey palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

kotkat haukat linnut lintu haukka kotka birds of prey palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

kotkat haukat linnut lintu haukka kotka birds of prey palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

kotkat haukat linnut lintu haukka kotka birds of prey palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

kotkat haukat linnut lintu haukka kotka birds of prey palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

Kotkat esiteltiin meille näytöksellä ja lintuja oli useampaa erinäköistä ja -kokoista. Lintuja lennätettiin ohjaajalta toiselle ja takaisin ja osa päästettiin vapaasti lentämään. Kameran läpi ei todellakaan pysty viestimään sitä mahtavaa tunnetta minkä tämä esitys sai aikaan. Voin vain todeta, että jos koskaan saat mahdollisuuden nähdä jotain vastaavaa - älä epäröi hetkeäkään!

Delfiinit oli lasten suosikki. Olen ehkä kerran nähnyt vastaavantyyppisen esityksen (Särkänniemessä), mutta koska se ei ole ollut lähimenneisyydessä en osaa verrata, kuinka paljon tässä oli samaa. Tripadvisorissa osa on kommentoinut shown olevan hyvin samankaltainen, kuin Tampereella aikoinaan olleet. Esitys oli viihdyttävä sekä aikuiselle, että lapselle, mutta varmasti lapset siitä nautti enemmän. Huomasin ainakin itsessäni sen, että kun samankaltaisen delfiinihypyn oli nähnyt jo seitsemän kertaa ei kahdeksas kerta enää jaksanut ihmetyttää niin suuresti.

delfiinit dolphins delfinaario palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

delfiinit dolphins delfinaario palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

delfiinit dolphins delfinaario palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

delfiinit dolphins delfinaario palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

delfiinit dolphins delfinaario palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

delfiinit dolphins delfinaario palmitos park gran canaria kokemuksia kanariansaaret espanja

Totesin jo edellisessä reissustamme kertovassa postauksessa, että retki meinasi jäädä tekemättä suurilta osin sen hinnan vuoksi. Meiltä neljältä (kaksi aikuista ja kaksi lasta, 3- ja 5-vuotiaat) sisäänpääsy maksoi lähes 100 euroa. Jälkikäteen täytyy todeta, että ymmärrän kyllä sisäänpääsyn korkean hinnan. Hinta tosiaan sisälsi kaikki nämä papukaija-, kotka- ja delfiiniesitykset.