tiistai 22. joulukuuta 2015

Viime hetken koristeluvinkki.


Eilen tehtiin rockyroadia ja leivottiin saaristolaisleipää ja tänään on laatikoiden paisto päivä. Lanttulaatikko on jo valmiina ja porkkanalaatikko on nyt uunissa. Perunalaatikkoa en suostunut edes yrittämään tänä vuonna, vaan annoin auliisti tämän homman äidilleni ;) Hänellä kun on tuota kokemusta siitä hommasta huomattavasti minua enemmän.

Lanttulaatikon tein tänäkin vuonna äitini vanhalla reseptillä. Sosetta kuitenkin maistellessani tulin siihen tulokseen, että taitaa olla lantut aika miedon makuisia, kun ei tuo maku oikein irronnut. Maistetaan sitten aattona paremmin, josko maku vielä vähän kehittyisi. *toivossa on hyvä elää*

Porkkanalaatikkoa en ole koskaan aiemmin tehnyt, enkä oikeastaan syönytkään. Meillä ei kotona koskaan tehty porkkanalaatikkoa - kai siksi, että niin harva sitä meillä söi. Tosin en minä tiedä onko kyse siitä etten itse esimerkiksi siitä tykkäisi, koska en edes tiedä oikeastaan mille se maistuu. Mutta tämän joulun jälkeen tiedän, joten toivottavasti Valion ohje oli hyvä ja maku miellyttää itseäni sekä muita. 

Laatikot on aika pitkään uunissa ja sillä aikaa ei oikein voi tehdä mitään noiden valmistumisen eteen. Pitihän tuo aika siis käyttää hyödyksi ja kaivoin teippivarastot esiin. Koristelin sitten nuo kertakäyttöiset foliovuokien kannet :D Joku (kuten siskoni) voi ajatella: "voi luoja"! Mutta kyllähän hänkin varmasti on tyytyväinen, kun saa yhden kumpaakin laatikkoa omaan joulupöytäänsä <3 

Teipit on Ikeasta.

2 kommenttia:

  1. Tämä onkin hyvä idea! :D Meillä laitetaan laatikot vasta aattona uuniin mutta viedään sitten illaksi mummolaan joulupöytään, joten voisikin koristella niitä kansia! Kiitti vinkistä <3

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!