maanantai 28. joulukuuta 2015

Jouluaatto.

Olin jo päättänyt, etten takerru sen enempää enää jouluun, mutta onhan minun pakko kertoa meidän jouluaatosta. Ihan vaan jo siksi, että pääsen ainakin yhden kuvan näyttämään teille.

Meillä oli minun mittapuuni mukaan hyvinkin perinteinen joulu. Jouluaamuna heräsimme yöunilta kinkun tuoksuun. Ensimmäinen jouluaaton perinne on siis maistaa juuri uunista tullutta kinkkua ja ehkä jopa dipata vaaleaa leipää kinkusta irronneeseen nesteeseen. Joulupukin kuumaa linjaa katsellaan tai ainakin se pyörii siellä taustalla. Joulukuusi koristellaan ja aletaan valmistella puurolounasta. Joulurauhan julistus katsotaan ja nautitaan samalla glögiä. Siitä suoraan puurolle ja jännitetään sitä, kuka saa mantelin. O halusi vielä toisenkin lautasellisen - ihan vaan josko se manteli osuisi omalle kohdalle, vaikka SE manteli olikin osunut jo muualle. Lappasin pojalle puuroa lautaselle ja sujautinpa sinne mantelinkin. Yhden ylimääräisen, mutta ei sitten kerrota sitä muille ;) Niin vaan hävisi sekin puuro lautaselta, ja ai että mitkä fanfaarit kuulimme, kun manteli löytyi!


Puuron jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme käymään hautausmailla. Kahdellakin. Toiveena oli, että saisimme pojat nukahtamaan. Toisen kohdalla ajatus toimi ja toisen ei, mutta onneksi tuo O jaksaakin jo oikein hyvin ilman päikkyjä.

Takaisin oltiin kolmen jälkeen ja miehet lähtivät saunaan. Tai ainakin osa heistä. Vähän ennen viittä päästiin joulupöytään ja hengähtämään kunnolla. Nyt saataisiin kunnon ruokaa. Sitä mitä on odotettu taas vuoden verran.

Jouluruoalla meitä oli kuusi aikuista ja kolme lasta. Viisi-, kolme- ja kaksivuotiaat, sekä yksi pienen pieni, juuri parahiksi joulun viettoon ehtinyt vuorokauden ikäinen vastasyntynyt ihmistaimi. Tuo veljeni toinen poika, jolle se Mägi meni. Jouluruoan jälkeen tuli Joulupukki. Tietenkin. Ei hän tällä kertaa sisälle asti ehtinyt, mutta aikataulunsa antoi sen verran myöden, että vilkutteli meille pihalta. Lapset jako paketteja ja availi niitä innostuneena. Nukkumaan pojat meni todella myöhään normaaliin verrattuna (n. 21:30), mutta kerrankin voin todeta, ettei se oikeastaan vaikuttanut mihinkään.




Joulupäivän lounaalla meitä olikin sitten jo vähän enemmän paikalla. Jouluaaton porukan lisäksi saman pöydän ääreen tuli toinen veljeni perheineen, siskoni mies heidän vanhemman tyttärensä kanssa sekä isämme sisko, että isoisämme.

Joulu oli ihana. Vaikka ainahan se on vähän sellainen suoritus :) Ei sitä osaa aina ottaa rennosti, mutta sellainen minä vähän olen. Ja toisaalta tällä kertaa jaoimme hommia niin paljon äitini kanssa, että sehän meni kuin leikiten. Tosin ehkä juuri siksi, kun äitini teki kuitenkin suurimman osan kaikesta.

Ja sitten vielä se kuva, jonka vuoksi oikeastaan aloin tätä kirjoittamaan. Joulumaisema jouluaatolta, ennen puolta päivää. Eikös olekin aika jouluinen (tai talvinen) maisema :D

1 kommentti:

  1. Kuulostaa kivalta joululta! :D<3 Ihanaa kun teillä on ollut paljon porukkaa jouluherkkujen ääressä. Minusta yhdessäolo on kaikista tärkein juttu joulussa - vaikka se välillä tosiaan on suorittamista se on ehdottomasti sen arvoista! Pakkanen tuli pari päivää myöhässä, mekin kyllä naureskelimme auringonpaisteelle ja plussa-asteille!

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!