sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Sunnuntainen valokuvausaamu.

Suunnitellessani näitä tämän vuoden joulukortteja, arvelin ottaneeni liian suuren askeleen tuntemattomaan. Olin varma, että joko en saa kuvausta aikaseksi, lapset eivät ole yhteistyöhalusia, en ehdi askarrella tai muuten vaan en saa tehtyä kaikkea tarpeeksi ajoissa.




Ajatuksenihan oli tehdä parit photo booth -tikut jouluhengessä ja panna lapset "leikkimään" niillä. Aiemmin tällä viikolla pyysin miestä auttamaan tikkujen askartelussa ja tänään otin kuvat. Hyvät mallit tikuista löysin täältä.  Kerrankin asiat meni kuin rasvattu. Pojat puki mielellään kuvausvaatteensa päälleen ja ruokapöytä mahtui juuri ja juuri sille ajattelemalleni paikalle olohuoneeseen. O pukeutui tontuksi ja D poroksi. Kyllä, luit oikein! O halusi olla tonttu ja D poro. Olin aivan varma, etten mistään löydä moista pukua pojalle, mutta eihän siihen tarvittu kuin pari klikkausta Toysrusin sivuilla ja poropuku oli ostettu. Alennuksesta vielä kaiken lisäksi :D Kuvauksen ajan pojat pysyivät paikoillaan, tutki tavaroita, naureskeli ja hassutteli. Hetkessä olin saanut otettua reilu 150 kuvaa :)

Jos jotain olisin toivonut vielä hieman lisää, niin valoa. Kuvista olisi tullut hieman terävämpiä vaikken varsinaisesti valoa niihin enää kaivannut. Ja pojat olisi voineet ehkä hieman enemmän innostua niistä koristetikuista, mutta ehkä he ei vaan ihan vielä niitä tajunnut.




Kävin kuvat läpi heti ja valitsin parhaat. Kahdeksan kuvaa pääsi läpi kriittisyyssuotimestani. Muokkasin niitä hieman, säädin valkotasapainoa ja rajasin. Avasin ifolorin sivut ja tilasin kortit. Ihanaa, nyt korttien suurin työ on tehty. Taas voin yhden kohdan todo -listaltani vetää yli.



Joskus voi olla ettei tarkennuksesta ole tietoakaan, mutta kuitenkin kuvassa on jotain kivaa :)


2 kommenttia:

  1. Hauska idea ja hassut rekvisiitat! :D Minua välillä naurattaa miten paljon noita kuvia tosiaankin saattaa ottaa ihan lyhyessä hetkessä (etenkin lapsista). Meilläkin oli pikkuserkut kylässä ja yhdessä vaiheessa kaikki lapset makasivat sekunnin vierekkäin lattialla. Kerkesin nappaamaan 21 kuvaa heistä.. Hahaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nappi vaan pohjaan ja antaa kameran räpsiä :) Ainut ongelma on vaan, että mulla on sen verran hidas muistikortti ettei se aina ehdi ihan räpsyihin mukaan ja siten kuvien otto hidastuu. Mutta hyvin räpsyy kuitenkin!

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!