keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Viking Grace.


Kyllä. Kyllä me päästiin lähtemään viime perjantaina meidän kahdenkeskiselle matkallemme. Pojat alkoi olla jo selvästi paremmassa kunnossa ja omakin kunto oli jo kohentumaan päin. Myrskyähän ne lupaili, mutta ei varsinaisesti mitään ennustettu siitä kuinka se laivoja saattaisi merialueilla keinuttaa.




Ilmahan oli oikeastaan aivan mieletön. Lähdimme ajamaan turkuun puoli kuuden aikaan illalla ja koko matkan oli kirkas sininen taivas ja nätti auringonlasku. Nätti se tosiaan oli, mutta aika ajoin aika inhottava, kun se paistoi toki suoraan päin näköä. Lähdimme matkaan tarkoituksella ajoissa, koska emme yhtään tienneet mahtoiko noin perjantai-iltana olla ruuhkaa Turun suuntaan, mutta eipä oikeastaan ollut ja hyvin tarkkaan ajoaika oli sen kaksi tuntia, minkä googlemapsi meille ennusti.




Turussa teimme yhden ylimääräisen pysähdyksen ja kävimme apteekissa. Kumpikin oli unohtanut ottaa särkylääkettä varuiksi mukaan ja ajattelin, että parempi hakea vielä mukaan kun sitten mahdollisesti kärvistella migreeniä.

Auto saatiin satamassa hyvin parkkiin ja mentiin terminaaliin. Lähtöselvityksen kautta istumaan ja nauttimaan juhlajuomaa. Kuohuviiniä ja mies tavoilleen uskollisena olutta ;) Nälkä alkoi olla jo hurja ja odotimme lähes malttamattomina laivaan pääsyä.

20:55 laivan köydet irroitettiin matka alkoi. Samaan aikaan aukesi buffet ja me pääsimme ruokailemaan. Ruoka oli hyvää ja sitä oli montaa eri sorttia. Taas tälläkin kerralla olisin periaatteessa voinut syödä vain alkupaloja ja täyttää itseni niillä. Kylmät kalat ja äyriäiset on vaan niin hyviä!! Maistoin kuitenkin pääruokiakin ja vähän jälkkäriäkin.



Syömisen jälkeen kiertelimme laivaa ja tutkimme paikkoja. Laiva ei mielestäni ollut ehkä sen kaiken hypetyksen arvoinen, mitä siitä kerrottiin silloin kun se alkoi liikennöidä, mutta olihan se siisti ja hieno. Ja näkihän siitä että se on uusi.









Risteilylaivoissa tykkään kuitenkin Siljan Symphony ja Serenade -ratkaisuista ja siitä promenade deckistä. Se tuo mielestäni sellaista avaruutta ja hienoutta laivaan ja poistaa kaiken mahdollisen sokkeloisuuden. Sellaista oikeastaan kaipasin tännekin, mutta sitä ei ollut.





Lauantain sää jatkoi edellisen päivän hienoutta. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään ja aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta. Koko päivän. Istuimme ja kävelimme kannella. Nukuimme päikkärit. Katsoimme telkkaria. Teimme ostoksia ja söimme. Aamu alkoi buffetaamiaisella ja iltapäivällä söimme  a la cartessa. Ruoka oli hyvää ja oli ihanaa olla rauhassa. Syödä rauhassa. Omassa tahdissa.











Grace rantautui Turkuun lauantai-iltana n. klo 20. Siitä vielä parintunnin kotimatkalle ja niin oli se miniloma vietetty. Ihanaa oli, ja hyvää teki. Väitän, että se teki meille hyvää yksilöinä, sekä pariskuntana. Saimme olla vain me <3

2 kommenttia:

  1. Kiva, että päätitte kuitenkin lähteä reissuun. :) Ihania kuvia olet ottanut! Mekin ollaan haaveiltu reissusta Gracella, mutta sinne ei oikein lapsiperheen kannata lähteä kun muksut menevät nukkumaan suoraan kun laivaan pääsee sisälle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään lasten kanssa Gracelle lähtisi juurikin tuon myöhäisen lähtöajan vuoksi. Paljonhan tuolla nytkin oli lapsia, mutta jotenkin tuntui, että joko ne oli vauvoja tai jo lähes kouluikäisiä. Ehkä reilun viiden vanhoja.

      Mutta sain mä pienen kipinän lähteä lastenkin kanssa. Mutta että lähtisi Helsingistä ja menisi Tallinnaan, jolloin ajat olisi ehkä hieman lapsiystävällisempiä.

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!