perjantai 30. lokakuuta 2015

Kurpitsalyhdyt.

Veljeni, esikoisemme kummisetä, toi vuosi sitten meille kurpitsan ja kasan ideoita miten tehdään kurpitsalyhty. Eniten tällä askartelulla hän ajatteli kummipoikaansa, mutta kyllä me kaikki siihen hommaan osallistuttiin. O:lla on välillä kammottavan hyvä muisti ja jostain sopukoista se pari viikkoa takaperin kaivoi tämän vuoden takaisen kurpitsakeissin.

Alkoi kysely saadaanko tänäkin vuonna kurpitsa-askartelun tuloksena lyhty parvekkeelle. Veljellenikin tästä ohimennen mainittiin ja niinhän tuo kuuliainen eno/kummisetä otti kopin. Eilen oli luvassa askartelua, puukkoleikkejä, kammottavia ilmeitä, kurpitsan sisustan kaivuuta ja kynttilänvaloa. 

Lopputuloksena on kaksi (pitäähän kummallakin pojalla olla oma <3) hienoa kurpitsalyhtyä, jotka valaisee pimeitä iltoja parvekkeella, ja joita voi helposti sisätiloista olohuoneen ikkunan läpi katsella.



Rakas joulupukki.

"Shhhhhh! Tontut voi kuulla.. nyt täytyy olla ihan hiljaa. Tai ainakin kiltisti." Esikoinen pari päivää sitten, kun kuopus karjui keuhkonsa pihalle taas jostain jonnin joutavasta syystä :) Eli esimerkiksi sellaisesta kun hän haluaa vettä ja tarjoat hänelle vettä, niin hän ei haluakaan. Olet kaatamassa veden pois, niin hän haluaakin sen ja kun taas tarjoat sitä hänelle seuraavalla sekunnilla, niin hän ei haluakaan sitä. Loogista, eikö totta? :D

Mutta eihän nyt ole vielä liian aikaista? Siis kirjoittaa joulupukille? Viime vuonna taisin marraskuun puolivälissä julkaista poikien joululahjatoiveet ja tänä vuonna ne on pyörinyt tuossa jo pidemmän aikaa, niin menkööt nyt samantien. Sitä paitsi, jos te muutkin tekisitte tällaiset listat, niin voisin saada vinkkejä mitä muuta meidän pojat voisivat haluta tai toivoa.

O:n toiveet (4,5v):
Afrikan tähti
Housuja (ei farkkuja) koko 110/116
Spiderman-teltta
puhelin
Helikopteri
Luistimet
Maila
Jumpsuit/One piece collegepuku koko 110/116

D:n toiveet (2v):
Fröbelin palikat dvd:tä
Mopo (tästä ei ole tarkempaa hajua. Tämä oli D:n vastaus, kun kysyin mitä hän haluaa)
Luistimet
Kypärä
Leikkikeittiötarvikkeita esim. kattiloita ja "ruokaa"

Yhteiset toiveet:
Junarataosia
Yövalo
Täkit, normaalikoko
Pussilakanasettejä
Taikahiekkaa
Autoja

Tänä vuonna ajateltiin myös antaa poikien tai ainakin tuon vanhemman valita oikeita toiveita niistä jokaiseen lapsiperheeseen kannettavista joululahjakuvastoista. Ehkä siitä ainakin saisi vinkkiä mitä lapsille voisi vielä lisäksi keksiä.

_______
Ainiin, ja pitihän minun mainita siitäkin, että esimerkiksi dvd:tä Joulupukki ja noitarumpu on tasaiseen tahtiin katsottu tässä taloudessa läpi koko vuoden. Kunhan marraskuun puolelle päästään, niin sitten suostun lukemaan lapsille iltasaduksi  koko loppuvuoden joulupukkitarinoita :D

torstai 29. lokakuuta 2015

DIY: Tuikkulasit syksynlehdillä koristeltuina.

Tämä nyt kuuluu niihin sellaisiin tekeleisiin, jotka ei ole ihan niin hyvin onnistuneet kuin olisin itse halunnut tai toivonut. Toisin sanoen siis, en ole oikeastaan ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen, mutta tulipahan testattua :D Tarvitset lasipurkkeja tai laseja, kauniita ruskanvärisiä lehtiä, liimaa (esim. erikeeper) ja tuikkukynttilän.

Meiltä ei löytynyt tähän hätään kotoa tyhjiä tai tyhjentymässä olevia sopivankokoisia lasipurkkeja, niin päätin uhrata tähän hommaan pari Ikeasta ostettua juomalasia (Pokal). Lehtien annoin kuivahtaa vajaan vuorokauden painon alla, että sain niistä tasaisia ja vähän kuivempia, mutta ei kuitenkaan niin kuivia, ettäkö olisivat poksuneet rikki taivuttaessa.


Erikeepperiä sivelin ensin lehtien takapuolelle ja sitten liimasin niitä lasin ulkopuolelle. Päälle sudin vielä reilun kerroksen liimaa ja jätin ne kuivumaan. Itseäni yllätti liiman kuivumisaika ja vielä parinkin päivän päästä liima oli kosteaa lehden ja lasin välistä.

Ihan kauniithan nuo on kynttilänvalossa, mutta ei ne kyllä päivänvalossa (tai vaikka hämärämmässäkään) yhtään tarkempaa tarkastelua kestä :)


Mainittakoon vielä, että idea ei ole omani, vaan jossain näin tällaisia tehtynä.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

#Blogisitarina

No kun kaikki muutkin, niin kyllä sitten minäkin!

Reiluuden nimissä täytyy todeta, etten kyllä varsinaisesti haastetta ole saanut ;) Mutta monessa seuraamassani blogissa on todettu, että eivät haasta ketään, koska niin moni on jo osallistunut. Toteavat samalla, että jos sinä et vielä ole osallistunut, niin tartupa näppäimistöön ja osallistu.

Tarkoituksena on kertoa omasta blogista ja bloggailusta. Vastata kolmeen kysymykseen ja pohtia ehkä vähän syvemminkin oman blogin tarkoitusta. Niin itselle, kuin muillekin.

Kuva: Kototeko -blogi.

Mistä blogini sai alkunsa?
Olikohan se huhtikuu 2013, kun aloitin tämän nykyisen blogini. Odotin tuolloin kuopustamme ja luin paljon äitiys/odotusblogeja. Kaipasin itselleni jotain harrastusta ja tiesin tykkääväni kirjoittamisesta. Halusin myös jonkun kanavan, johon voisin kerätä askarteluitani ja muita DIY-projekteja. Bloggaaminen ei tullut minulle täysin uutena asiana, sillä olen harrastanut sitä jo useampia vuosia sitten. Aikoinaan irc-galleriassakin oli joku blogimahdollisuus ja vuodatuksessa minulla oli vielä joku aika sitten julkaistu blogi, jota en tosin ole vuosiin päivittänyt.

Nyt kuitenkin halusin aloittaa puhtaalta pöydältä ja puhtaalta alustalta. Muistan kuinka minua jännitti ryhtyä tähän ja edelleen jännittää välillä. Joidenkin postauksien julkaiseminen.

Miten blogini on kehittynyt?
Tuntuu, että kirjoitan avoimemmin ja uskallan yleisellä tasolla enemmän tarttua aiheisiin, missä usein on paljon vastakkainasettelua. Uskallan ehkä enemmän ja julkaisen huomattavasti enemmän kuvia kuin alkuun. Ensin ajattelin tämän olevan kaiken kattava blogi, että täältä löytyisi sopivassa suhteessa ihan sitä kaikkea mikä minua kiinnostaa. Kuitenkin omasta mielestäni on suurin paino ollut valokuvauksella, käsitöillä ja varsinkin yleisellä tasolla DIY -projekteilla.

Merkittäviä taitekohtia blogini taipaleessa?
Nämä taitekohdat on enemmänkin sellaisia, mitkä näkyy minulle. En alkuun kertonut oikeastaan kenellekään blogistani. Ei siksi, että olisin halunnut tehdä tätä salassa tutuiltani, vaan siksi, että minua hävetti. Ajattelin, että jos kerron minusta ajatellaan hölmöjä. "Sellasta hömppää!" ajattelin ihmisten sanovan. Oletin, että ihmiset pitävät minua outona ja teilaavat minut. Ajattelin ja ajattelen ehkä hieman edelleen ihmisten pitävän bloggaamista (missä mittakaavassa tahansa) sellaisena jonninjoutavana hömpötyksenä - ehkä vähän lasten ja teinien leikkinä.

En edelleenkään pidä varsinaisesti suurta ääntä blogistani, tai sen olemassa olosta, mutta kyllähän tutut tästä tietää ja ymmärtääkseni iso osa heistä seuraa tätä ainakin jollain tasolla.

Edelleenkin, tämä on itselleni harrastus ja pääasiassa teen tätä vain itselleni, huomaan kuitenkin kuinka addiktoivaa on saada lukijoita (niitä julkisia seuraajia) enemmän. Kommentit todella lämmittää aina mieltä ja niitä on kiva saada. Ja parasta on ehkä se, että huomaan ajattelevani joistain bloggareista, että he olisivat ystäviäni. On joitakin, jotka seuraavat minua ja minä heitä ja monesta asiasta ajatellaan samalla tavalla. Ehkä se on se yhteenkuuluvuuden tunne tai jokin, mutta on hienoa huomata ystävystyvänsä vaikka ei (ainakaan vielä) oikeasti ole edes tavannut ketään.

Jotta kaikki ei menisi täysin vasten sääntöjä, niin haastan seuraavat kaksi blogia ja blogistia kertomaan omat tarinansa: Sokeria & langanpätkiä ja Napamassu. Mielestäni ette olleet vielä ottanut osaa tähän haasteeseen, mutta pyydän jo etukäteen puusilmäisyyttäni anteeksi, jos olen katsonut liian hätäisesti asian.

Haasteen säännöt ovat seuraavat: (saa kopioida omaan blogiin):
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagrammissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagrammissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti Kototeko-blogi.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kun olet yksin.

Mitä sinä ajattelet silloin, kun olet yksin?

Tämän ehkä hieman retorisen kysymyksen heitti ilmaan Lapsiparkki -blogin Såfin. Halusin kommentoida hänen tekstiään ja kirjoitinkin asiani hänen kommenttilaatikkoonsa. Samalla kuitenkin huomasin, että kirjoitin enemmänkin oman julkaisun ajatuksistani ja onnesta. En siis painanut lähetä, vaan avasin uuden tyhjän tekstikentän ja kopioin tekstini siihen. Minulle harvemmin käy niin, että suollan tekstiä extempore jonkun toisen tekstin pohjalta, mutta koska nyt niin kävi, halusin sen julkaista kokonaan omana kirjoituksenaan.

Ensimmäinen ja oikeastaan ainoa asia mikä tulee nyt mieleeni on onni. En tiedä miksi, mutta todella usein nykypäivänä itsekseni ollessa mietin sitä, kuinka onnekas olenkaan. Ja sitä, että se pitäisi tuoda kiitoksenomaisesti esille enemmän. Olen onnekas, kun minulla on sellainen mies kuin on. Kaikista mutkista, ylä- ja alamäistä huolimatta, en vaihtaisi hetkeäkään viettämästäni ajasta hänen kanssaan pois. Hän on minun suuri rakkauteni. Hän on kaikkeni ja hänestä pidän kiinni. Vaikka sitten kynsin ja hampain.

Olen onnekas kummastakin lapsestani ja siitä kuinka mutkattomia ja helppoja he ovat. Olen onnellinen muusta perheestäni, varsinkin siskostani, jonka kanssa saan jakaa murheet ja surut sekä ilot ja onnet, mutta toki myös kummastakin veljestäni. Vanhempiani hetkeäkään unohtamatta. Olen onnellinen sisarusteni lapsista, varsinkin niistä nykyisistä, mutta myös niistä kohtapuoleen tulevista. Olen äärettömän onnellinen siskoni kahdesta tyttärestä, koska omaa tytärtä minulla ei ole. Rakastan ne tytöt tyttöjen jutuilla vielä joskus puhki! Olen onnellinen ystävistä ja tutuista, elämäntilanteestamme ja kaikesta siitä mikä on minun elämääni.

Vaikka välillä ketuttaa ja tekee mieli huutaa vittusaatanaperkelettä, niin täytyy muistaa, kuinka onnellinen oikeasti olenkaan <3

Kiitos.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kenkäkriisi.

En ole suuri kenkien hamstraaja, mutta tottakai tykkään kivoista kengistä. Omaa silmää mielyttävistä ja mikä tärkeintä - hyvistä jaloissa.

Nyt minulla on kuitenkin kenkäkriisi! Minulta puuttuu syyskengät. Yhdet sellaiset, tai vaikka kahdetkin. Ihan kaikkea ei varmaankaan pysty saavuttamaan vain yhdellä parilla.

On kesäkenkää, kesäistä avokasta, lenkkaria ja talvisaapasta, mutta ei yhtään umpinaisempaa  kävelykenkää tai arkikäyttöön sopivaa (mun tyylillä se tarkoittaa ei-niin-korkeata korkoa) saapasta.

Taas tänä aamuna tuskailin, että mitkä kengät yhdistän muuhun pukeutumiseeni. Kokeilin kaikki ja totesin ettei mitkään sopineet housuihin, mitkä minulla oli jalassa. Housujen vaihto ja uudestaan kenkien läpikäynti. Kun en ota huomioon peruscrocseja niin minulla on ehkä 13 paria kenkiä. Tämän aamuisen nopean inventaarion tuloksena voisin heittää samantien menemään noista viidet.

Koen, että jalkani muodon ja koon vuoksi minun on todella vaikea löytää hyviä kenkiä. Pieni jalka leveällä lestillä. Ei ihan helpoin homma, ellei sitten astu johonkin alalle vihkiytyneeseen kenkäkauppaan sisään, missä muuten hinnatkin on vähän eri luokkaa kuin "sittarissa". Jos löydän hyvännäköiset kengät, niin yleensä koko ei sovi minulle. 36 on yleensä muuten hyvä, mutta turhan kapea. 37 taas saattaa olla juurikin hyvänkokoinen leveydestä, mutta sitten pituutta onkin jo aivan liikaa ja kenkä tuntuu isolta. Useimmiten näissä tilanteissa ei myöskään pohjallinen auta, kun vaikkakin se tekisi kengästä oikean mittaisen, tekee se myös yleensä lestistä  kapeamman ja matalamman. Näin ollen kenkä puristaa jalkapöydän kohdalta.

Haluni ja tarpeeni olisikin peruskävelykengät. Ei tasapohjaiset, mutta ei myöskään kovin korkeakorkoiset. Nauhalliset tai nauhattomat - ihan sama, kunhan ne olisi muuten hyvät.

Haluni olisi myös löytää saappaat. Ehkä vähän ratsastussaappaan tyyppiset. Leveä korko, eikä mitenkään tosi-korkeat. Ruskeat väriltään. Saappaiden löytämisessä on yksi lisämitta, mikä on kriittinen. Useimmiten saappaiden varsi on liian pitkä minulle. Kuten olen kertonutkin jo aiemmin, olen hieman lyhyemmäksi jäänyt ja olen saanut kasvatettua vartta sen 152 JA PUOLI senttiä. Täten säärtä tässä kehossa on nilkasta polveen juuri ja juuri 30cm (toki kertaa kaksi ;D ). Ja suurin osa saappaista on tehty pidempiä sääriä ajatellen.

Ei kellään olisi antaa vinkkiä siitä, mihin kenkäkauppaan suuntaan kulkuni?

perjantai 23. lokakuuta 2015

Syysloma Kuusamossa.

Lasten perhepäivähoitaja oli viime viikolla syyslomalla keskiviikosta eteenpäin. Olisihan lapsilla ollut mahdollisuus mennä varahoitoon päiväkodille, mutta kysyin sitten vanhemmiltani että olisivatko he lähdössä mökille nyt syksyllä.

Saatiin aikataulut sopimaan yksiin ja istuttiin autoon keskiviikkoaamuna. Oli taas 800 kilometriä tietä edessä kulutettavana. Matkat meni hyvin, mitä nyt minä sain toimia tarjoilijana koko ajan. Pojat kuitenkin matkustaa tosi hyvin. Ei suuria mutinoita tai itkuja, vaikka tylsäähän tuossa ajassa ehtii jo tulla.

Katsottiin elokuvia. Leikittiin leluilla. Pelattiin täbillä. Nukuttiin. Syötiin eväitä. Syötiin karkkia. Pysähdyttiin pari kertaa vessaan ja istuttiin vaan.

Pitkällä matkalla on hyvä olla jotain odotettavaa. Ainakin lapsilla. Tuo nuorempihan ei nyt vielä niin tajua noista, mutta vanhempi sitäkin enemmän. Meidän matkalla etelästä pohjoiseen on useampikin nähtävyys ja niistä ensimmäinen on Mikkelissä, dinosaurus tien varressa. Siitä seuraava on Lapinlahdella, Matin ja Liisan asemalla oleva vanha veturi. Seuraavaksi pitää bongata Hyrynsalmella oleva punainen Joulupukin helikopteri. Ja viimeisenä on vielä Formula-auto. Missäs muuallakaan kuin Suomussalmella ;)

Hiljainen kansakin on kiva bongaus, mutta ei se oikein viehätä noita lapsia ;)







Perjantaina heti aamusta kävelimme Riisitunturin majalle ja takaisin. Yhteensä 4,2 kilometriä. D ei jaksanut ihan koko matkaa kävellä, mutta tosi hienosti tuo kuitenkin parivuotiaaksi jaksoi jalkaa siirtää toisen eteen. Majalla syötiin eväitä ja testattiin linkkukirvestä. Ei ihan tuntunut toimivan niin kuin sen oli tarkoitus. Tai sitten me emme osanneet käyttää sitä. Joka tapauksessa, polttopuita ei saatu tehtyä yhden yhtäkään sillä.


Mökin läheisessä metsässä ollaan jonkun verran vuosien varrella kuljettu ja yhdessä kohtaa siellä menee sähkölinja (vai mikä lie). Yhteen tolppaan ollaan aikoinaan käyty kaivertamassa tuon vanhemman poikamme nimikirjaimet ja kuukausi sekä vuosi milloin tämä on tapahtunut.

Ajatuksena on ollut, että voisimme tehdä niin useamminkin ja myöskin kuopuksen kohdalla. Sitten he voisivat kävellä tolpalle monien vuosien (vuosikymmenten) päästä ja muistella menneitä :D






Rukallakin me käytiin. O:han lähti jo kotoa keskiviikkoaamuna sukset olalla ja kypärä päässä. Yksi rinne oli avattu viime viikon alussa ja pakkohan sitä oli mennä kokeilemaan. Koko kevät- ja kesäkauden on pojat katsoneet alppitohtoria. On käyty läpi aurat, aurakäännökset, taikanappi ja kaikki muutkin temput. D:kin pääsi kokeilemaan suksia. Tasamaalla laitettiin monot ja sukset jalkaan ja vähän lykittiin eestaas. Hän oli haltioissaan, mutta eihän se jaksanut innostua kun sen viisi minuuttia. O pääsi pappansa kanssa laskemaan kolme kertaa mäen ylhäältä alas.

Seuraavan kerran mennään mökille joko vuoden vaihteen aikaan tai viimeistään sitten helmikuussa.

torstai 22. lokakuuta 2015

Blogin ulkoasu.

Olen pitkään pohtinut oman blogin ulkoasua. En varsinaisesti keksi siihen tarvetta muuttaa mitään, mutta silti minusta tuntuu ettei ulkoasu toimi tarpeeksi hyvin tällaisena. Ja koska minä itse en ole se, kuka pääasiassa blogiani lukee, vaan te muut, niin auttakaahan minua ratkaisemaan mahdollinen mysteeri :)

Usein blogeissa näkee käytettävän "kahden palstan" sivujakoa. Eli että on yksi leveämpi palsta, jossa on tämä itse tekstiosa ja sitten kapeampi, missä on tiedot, arkistot, lukijat, lukulistat, suosituimmat postaukset jne.


Minulla on alusta lähtien ollut tämä kolmen palstan taktiikka käytössä ja olenkin miettinyt onko tämä ulkoasu liian sekava lukijalle? Välillä ainakin tuntuu, että olisi hyvä olla leveämpi tekstipalsta, varsinkin pidempiä höpötyksiä varten.

Kumpi on siis parempi, kaksi vai kolme palstaa?

Entäs sitten. Jos ajattelet olevasi jossain blogissa aivan ensimmäistä kertaa, mitkä on tarpeellisia "lisätoimintoja" sivupalkissa. Itselleni, lukijana tärkeitä juttuja on arkisto ja se, että vähillä klikkauksilla saa tietää enemmän siitä, mitä blogista löytyy. Lukijaksi liittyminenkin pitää olla helppoa.

Klikkaako tai katsooko edes kukaan tuota aika monessakin blogissa olevaa "luetuimmat julkaisut" -kohtaa? Minusta se on alkanut tuntumaan kovin turhalta. Tai kuinkas sitten tunnisteet, mikä on mielipiteenne niistä?

Muutenkin jotenkin tuntuu itsestä siltä, että oman blogin ulkoasua pitäisi reilusti karsia. Tehdä siitä yksinkertaisempi ja vähempitekstinen.

Nyt, sana on vapaa! Mielelläni ottaisin mitä tahansa ideoita vastaan. Kehukaa tai moittikaa, jakakaa mielipiteitä ja olkaa rehellisiä ;)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Syntymäpäiväjuhlissa.


Olimme pienehkössä piirissä juhlimassa syntymäpäiviä ruokailun merkeissä. Ravintola Tornissa. Näköalakabinetissa. VAU, mitkä näkymät! Oikeesti! Siinä oli vähän kuin kaupungin kattojen yllä. Siinä oli jotain tavallaan satumaista ja taianomaista. Enkä voi sille mitään, että mieleeni hiipi kuvat Maija Poppanen elokuvasta. Niistä kohtauksista, missä Maija, se mies (jonka nimeä en nyt muista, enkä jaksa googlettaa) ja ne lapset hyppivät katoilla. Savupiipulta toiselle ja taas takaisin.

Jostain syystä en tullut ottaneeksi yhtäkään kuvaa sieltä ylhäältä. Tai pari otin lasin läpi, mutta niistä tuli niin kökköjä kun, pimeyttä yritti kuvata käsivaralta etten niitä edes harkitse julkaisevani.

Kyseessä oli äitini syntymäpäiväjuhlat. Taas yhdet aikuisten juhlat tälle syksylle :D Näihin juhliin olin ostamassa mekkoa ja _niitä_ sukkahousuja, joita ei minulle myyty ;)












Lasten suusta vol. 12

Maanantaina söin päivällistä poikien kanssa kolmistaan. O siinä ruokailun lomassa sitten iski sellaisen vähän haastavamman kysymyksen.

"Äiti, koska musta tulee nainen?"

Minä mietin ja mietin. Lähes samantien olin ajatellut vastaukseni valmiiksi. Tytöistä tulee naisia ja pojista tulee miehiä. Ei sinusta rakas poikani tule naista. Tämän ajateltuani kävi mielessäni myös ne sukupuolisensitiivit ja sukupuolineutraalit. Luovutin ajatusteni kanssa ja päätin opettaa sillä hetkellä lapselleni sen miten minä näen maailman. On poikia ja on tyttöjä. Pojista tulee miehiä ja tytöistä naisia.

Aion myös opettaa lapsilleni suvaitsevaisuuden. Sen, että on mahdollista ettei pojasta tulekaan miestä tai tytöstä naista. Mutta koska itse uskon siihen, että pääpiirteissään me olemme tyttöjä ja poikia - jompiakumpia, niin aion sen myös pojille opettaa. Sen lisäksi aion joskus kertoa, että on pieni määrä ihmisiä, jotka saattavat olla vähän kuin kumpaakin. Esimerkkinä se kun mieli on vaikka naisen, mutta ulkomuoto miehen. Mutta että tämäkään ei tavallaan ole yksilön puhtaan oman valinnan paikka. Ettäkö sitä sukupuoltaan voisi sopivan tilaisuuden tullen muuttaa kuin napista, koska vain haluaa. Ei, jossain se on jokaisen puolesta valmiiksi valittu. Niin minä ajattelen.

Kukin olkoon mitä on ja tykätköön mistä tykkää, kunhan se ei vahingoita ketään tai ole ketään kohtaa loukkaavasti tehty. Ollaan miehiä ja naisia, ollaan miesnaisia ja naismiehiä. Ollaan jotain siltä väliltä, tai ei kumpaakaan. Annetaan kaikkien olla rauhassa sitä, mitä he ovat.

Yksi ajatus tai pohdinta on kuitenkin itselleni herännyt. Kysymys, jonka haluaisin esittää jollekin vanhemmalle - naiselle tai varsinkin miehelle, siis äidille tai isälle. Jos haluat kasvattaa lapsesi sukupuolineutraalisti. Tuputtamatta sille lapselle naiseutta tai miehuutta. Opettamalla ettei ole miesten tai naisten vaatteita, on vain ihmisten vaatteita. Vaatteita. Nyt kysymys kuuluu varsinkin sille miehelle. Jos kasvatat lapsesi tähän ajatusmalliin, pukeudutko itsekin sen mukaisesti? Voinko nähdä näiden miesten päällä hameen tai mekon? Enkä nyt puhu skottilaisten mekoista :)

Sanoin siis O:lle, ettei hänestä tule naista. Hän on poika, joten hänestä tulee mies. O muisti tässä kohtaa mainita, että hänen isänsä on mies. Kehuin häntä ja kerroin, että hän on aivan oikeassa. Sen jälkeen O totesi pohdiskelevasti: "Isä on kyllä aikuinen".

Silloin en ollut enää varma mitä O oli sillä ensimmäisellä kysymyksellään naisesta tarkoittanut. Oliko hän mielessään sekoittanut sanat nainen ja aikuinen? Tietääkö hän edes mitä niistä kummallakaan tarkoitetaan? En viitsinyt kysyä. Ajattelin, että menee asiat vaan enemmän sekaisin ;)




tiistai 20. lokakuuta 2015

Sutsisatsia ja pää-olkapää-peppu..

Tämä on se kirjoitus, mikä jäi reilu viikko sitten kesken. Ajattelin jo, että jätän tämän omaan arvoonsa, mutta olihan tämä kuitenkin sellainen kiva juttu lapsille. Ja meille aikuisillekin, niin kerrotaan tästäkin.

Olimme viikko sitten koko perheen voimin Fröbelin palikoiden keikalla.

Pojat tykkäsivät, näkihän sen niistä, mutta taitavat nuo kuitenkin jollain tasolla olla ujoja, kun eivät uskaltautuneet kauheasti irrottelemaan. Kumpikin istui mielummin vanhemman sylissä ja tuijotti lähes haltioituneena palikkaorkesterin touhuja. Edes se kaikkien tuntema pää-olkapää-peppu ei saanut meidän poikia nousemaan pystyyn.

Liput hankittiin jo ennakkoon. Toisaalta tuntui hassulta hankkia ne etukäteen, mutta ajattelin myös, että pahinta olisi se, että ovelta ei enää saisikaan lippuja. Onkohan nuo koskaan niin täynnä, että joutuisi jäämään oikeasti ulkopuolelle?


Eihän tuo keikka kauaa kestänyt, ehkä tunnin. Ja eihän lapset siitä pidempään olisi edes jaksaneet innostua. Siinä oli sellaista jännitystä ilmassa. Ainakin lapsilla. Ja ehkä vähän meillä aikuisillakin :)




maanantai 19. lokakuuta 2015

Minne mä jäin?

Jonkun oudon irtioton otin. Blogista. Tästä omasta ja kaikista seuraamistanikin. Se ei ollut mitenkään suunniteltu, se vain tapahtui. Useampanakin päivänä takaraivossa jyskytti: "avaa blogi, kirjoita, päivitä, julkaise, siirrä kuvia koneelle, valitse kuvat..." En vaan saanut aikaiseksi. Viikko sitten aloitin yhden postauksen, mutta niin vain jäi julkaisu siitäkin. Siellä se on edelleen luonnoksissa.

En minä nyt suurta stressiä blogin päivittämisestä ole oikeasti ottanut. Suurempi stressi on oikeastaan tullut siitä, etten pysy kärryillä seuraamissani blogeissa :) Juuri päätin, että klikkaan auki uusiin välilehtiin kaikki postaukset mitkä on minulta jäänyt lukematta, mutta mitkä haluan lukea. Toisille tämä määrä on varmastikin pieni, mutta minulle se on iso. 21 kirjoitusta - viimeiseltä viideltä päivältä. Josko tämä ilta menisi ihania juttuja lukiessa :D

Olin lasten ja omien vanhempieni kanssa viime viikolla mökillä, Kuusamossa. Syyslomaa viettämässä. Kirjoitan tästä erikseenkin, mutta pari juttua mainitakseni kävimme kävelemässä Riisitunturin majalle ja takaisin ja pojat pääsi laskettelurinteeseen :) Voi sitä riemun määrää pienellä - lähes viisivuotiaalla miehenalulla, kun se sai kuulla viime viikon alkupuolella, että Rukalla on yksi rinne avattu <3


torstai 8. lokakuuta 2015

Unessa: Elämä antaa ja elämä ottaa.

Odotin kaksosia. En nähnyt unessa itse ultrausta, eikä minulla ole muistikuvaa isosta mahasta, mutta tiedän katsoneeni useasti ultrakuvia. Kuvissa oli kaksi sikiötä. Tiesin odottavani kaksosia, kahta poikaa.

Muistan, että olin valtavan onnellinen. Hymyilin, nauroin, olin hyvällä tuulella ja mikään ei saanut minua lannistumaan. Ei fyysisesti eikä henkisesti. Minulla oli hyvä olla. Laskettu aika olisi ihan kohta.

Heräsin. Siis siinä unessa heräsin. En ihmetellyt missä olin tai mitään muutakaan. Tiesin synnyttäneeni (tai minun tilanteessani olleeni keisarinleikkauksessa). Olihan lasten laskettu aika parin päivän päästä. Huomasin läheisellä pöydällä lapun. Lapussa luki kahden lapsen syntymäajat 14. ja 16. päivä. Kuukautta tai vuotta lapussa ei lukenut, tai sitten en kiinnittänyt siihen huomiota. Huomioni kiinnittyi väreihin. Väreihin millä päivämäärät oli kirjoitettu ensimmäinen vaaleanpunaisella ja toinen vaaleansinisellä. Päivämäärien perässä luki ensimmäisessä tyttö ja toisessa poika. Olin pakahtua onnesta ja muistan, että miehenikin oli paikalla. Halasin häntä, mutta hän oli täysin liikkumaton. Muistan miettineeni tai ehkä jopa sanoneeni ääneen, että eihän siinä ultrassa sitten kaikki näkynytkään sataprosenttisesti. Tosin ei minulla myöskään ollut sellainen olo, ettäkö muuttumisvaraa ei olisi ultratuloksissa voinut olla.

Katsoin lappua uudelleen ja nyt siinä oli lisää tekstiä. Mustalla siihen oli kummankin vauvan syntymäajan perään piirretty risti ja kirjoitettu kellonaika. Näiden pienten vauvojen kuolinajat. Itkin. Itkin tuhottomasti, enkä ymmärtänyt mitään mitä ympärilläni tapahtui.

Kukaan ei kertonut, kukaan ei tullut puhumaan. Kukaan ei lohduttanut. Ketään ei ollut missään. Kaikki oli pysähtynyttä. Hetki tuntui kirjaimellisesti ikuisuudelta ja yhtäkkiä luin synnytyskertomusta. Paperilta. Lääkärin kirjoittamana. Se kertoi minusta ja minun synnytyksestäni. Ymmärsin, että oli tapahtunut jotain, jonka vuoksi minut oli viety sairaalaan. En ollut ollut tajuissani. En ilmeisesti viimeiseen pariin päivään. Sen järkeilin siitä, että lapset oli syntyneet parin päivän viiveellä toisistaan ( :D ).

Nyt heräsin oikeasti. Enkä saanut tietää mihin lapset kuolivat. Herättyäni ei minulla ollut kuitenkaan kovinkaan epämielyttävää oloa. Ei sellaista kuin joskus painajaisesta herättyä sydän hakkaa (tai ainakin tuntuu siltä) ja on huono olla. Heräsin vain. Mietin paljon untani pitäen vielä silmät kiinni.

Minä en vieläkään usko yliluonnolliseen. Erittäin harvoin muistan mitään uniani ja sen mitä niitä muistan on ne hyvin sekavia. Eli sellaisia mistä tiedän täysin niiden olevan unia. Mutta tämä oli erilainen. Se onnellisuuden tunne siinä alussa. Pystyn lähes tälläkin hetkellä tuntemaan sen oikean onnen. Sen miltä se tuntui. Ja se raastava suru ja kärsimys. Se oli jotain todella aitoa. Ja kamalaakin.

Minulla on edelleen pala kurkussa ja voin lähes fyysisesti pahoin ajatellessani tuota unta. Unta, jonka näin viime yönä. Unta, joka jostain syystä vaikuttaa minuun huomattavasti enemmän, kuin ehkä pitäisi ja unta, josta en tiedä mitä se tarkoittaa.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Viking Grace.


Kyllä. Kyllä me päästiin lähtemään viime perjantaina meidän kahdenkeskiselle matkallemme. Pojat alkoi olla jo selvästi paremmassa kunnossa ja omakin kunto oli jo kohentumaan päin. Myrskyähän ne lupaili, mutta ei varsinaisesti mitään ennustettu siitä kuinka se laivoja saattaisi merialueilla keinuttaa.




Ilmahan oli oikeastaan aivan mieletön. Lähdimme ajamaan turkuun puoli kuuden aikaan illalla ja koko matkan oli kirkas sininen taivas ja nätti auringonlasku. Nätti se tosiaan oli, mutta aika ajoin aika inhottava, kun se paistoi toki suoraan päin näköä. Lähdimme matkaan tarkoituksella ajoissa, koska emme yhtään tienneet mahtoiko noin perjantai-iltana olla ruuhkaa Turun suuntaan, mutta eipä oikeastaan ollut ja hyvin tarkkaan ajoaika oli sen kaksi tuntia, minkä googlemapsi meille ennusti.




Turussa teimme yhden ylimääräisen pysähdyksen ja kävimme apteekissa. Kumpikin oli unohtanut ottaa särkylääkettä varuiksi mukaan ja ajattelin, että parempi hakea vielä mukaan kun sitten mahdollisesti kärvistella migreeniä.

Auto saatiin satamassa hyvin parkkiin ja mentiin terminaaliin. Lähtöselvityksen kautta istumaan ja nauttimaan juhlajuomaa. Kuohuviiniä ja mies tavoilleen uskollisena olutta ;) Nälkä alkoi olla jo hurja ja odotimme lähes malttamattomina laivaan pääsyä.

20:55 laivan köydet irroitettiin matka alkoi. Samaan aikaan aukesi buffet ja me pääsimme ruokailemaan. Ruoka oli hyvää ja sitä oli montaa eri sorttia. Taas tälläkin kerralla olisin periaatteessa voinut syödä vain alkupaloja ja täyttää itseni niillä. Kylmät kalat ja äyriäiset on vaan niin hyviä!! Maistoin kuitenkin pääruokiakin ja vähän jälkkäriäkin.



Syömisen jälkeen kiertelimme laivaa ja tutkimme paikkoja. Laiva ei mielestäni ollut ehkä sen kaiken hypetyksen arvoinen, mitä siitä kerrottiin silloin kun se alkoi liikennöidä, mutta olihan se siisti ja hieno. Ja näkihän siitä että se on uusi.









Risteilylaivoissa tykkään kuitenkin Siljan Symphony ja Serenade -ratkaisuista ja siitä promenade deckistä. Se tuo mielestäni sellaista avaruutta ja hienoutta laivaan ja poistaa kaiken mahdollisen sokkeloisuuden. Sellaista oikeastaan kaipasin tännekin, mutta sitä ei ollut.





Lauantain sää jatkoi edellisen päivän hienoutta. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään ja aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta. Koko päivän. Istuimme ja kävelimme kannella. Nukuimme päikkärit. Katsoimme telkkaria. Teimme ostoksia ja söimme. Aamu alkoi buffetaamiaisella ja iltapäivällä söimme  a la cartessa. Ruoka oli hyvää ja oli ihanaa olla rauhassa. Syödä rauhassa. Omassa tahdissa.











Grace rantautui Turkuun lauantai-iltana n. klo 20. Siitä vielä parintunnin kotimatkalle ja niin oli se miniloma vietetty. Ihanaa oli, ja hyvää teki. Väitän, että se teki meille hyvää yksilöinä, sekä pariskuntana. Saimme olla vain me <3