keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kahden kesken.

Perjantaina töiden jälkeen tämä pariskunta istuu kahdestaan autoon ja ajaa Turkuun. Turusta hypätään Viking Linen terminaalista Viking Grace -laivaan ja risteillään noin vuorokauden ajan. Tukholmaan ja takaisin.

Siitä lähtien kun Grace aloitti liikennöinnin olen halunnut nähdä tuon laivan omin silmin. Eihän se enää uusi ole, mutta on se uudempi kuin Silja Serenade tai Tallink Galaxy ;) Tai voiko noista kolmesta edes puhua samassa lauseessa?

Me varattiin Seaside Double -hytti sekä perjantaille buffet-illallinen. Aamiainenkin käydään syömässä buffassa ja päivällistä varten ostettiin ateriakupongit À la carte Oscariin.


Hyttikuva Viking Linen sivuilla lupaa ylläolevaa, mutta katsotaan onko tuo kuinka lähellä totuutta.

Pojat jää kotiin. Joojoo, yksin tietysti! No eihän :) Veljeni tulee vaimonsa kanssa meille poikia ja koiria hoitamaan. Saatiin heiltä viime jouluna lahjaksi vuoden voimassaoleva lahjakortti, jonka arvona oli viikonlopun mittainen hoitokeikka <3 Mieletön lahja! Minulla on kolme sisarusta ja olemme jo jokunen vuosi sitten sopineet keskenämme, että aikuisten kesken ei niinkään lahjoja vaihdella. Siis ainakaan jouluna. Olen kuitenkin aina sanonut muille, että tottakai saa antaa jos tahtoo, mutta kaikkien ei tarvitse.

Tämä lähinnä siksi, että monesti haluan itse antaa jotain ja haluan pitää itselläni sen oikeuden antaa. Ihan vain antamisen ilosta, enkä niille lahjoille varsinaisesti mitään vastinetta halua. Jos siis koskaan mietitte mitä sellaista voisi antaa lapsiperheen vanhemmille, mikä ei suuresti maksaisi, mutta sillä olisi äärettömän iso henkinen arvo, niin anna lahjakortti lastenhoitoa varten. Se tulee taatusti käytettyä :D

Me vietetään todella harvoin parisuhdepäiviä tai hetkiä. Ollaanhan me aikuisten kesken juhlissa oltu ja sen sellaista, mutta ettäkö ihan kahdestaan tehtäisiin jotain tai mentäisiin jonnekin? Jos en väärin muista olemme edellisen kerran viettäneet parisuhde aikaa heinäkuussa, mutta ehei! Ei tänä vuonna, vaan viime vuonna!

Nyt vain täytyy vielä tarkastaa lastenhoitajilta, että suostuvatko vahtikeikkaan vaikka pojat olisivat hieman kipeitä. D on kunnon räkätaudissa kera kuumeen tällä hetkellä ja O:lla on alkamassa tuo. Kun varasimme ja maksoimme matkaa maksoimme myös viiden euron peruutusturvan. Joten vuorokautta ennen, jos perutaan saadaan koko matkan hinta hyvityksenä.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Aamukaste.

Kuva on viime sunnuntailta ja rehellisesti sanottuna ihan vain sellainen nopea räpsy, joka onnistui kuitenkin ainakin omasta mielestäni tosi hyvin. Kai sitä joskus voi se vahinko käydä tähänkin suuntaan :)


Jostain blogista juuri luin siitä, kuinka yhtä hyvää kuvaa varten tulee ottaa, tai tulee otettua sata huonoa. Se on totta ja jokainen vähänkin enemmän kuvannut sen tietää. Napsahdusten Nadja se taisi olla, kuka sen totesi.

Mutta tiedättekö senkin, kun se tavallaan täysin epäonnistunut kuva onkin itse asiassa hyvin kaunis ja onnistunut juuri sen epäonnistumisensa vuoksi?

Tässä alla on minun mielestäni yksi esimerkki juurikin siitä epäonnistumisen onnistumisesta. Vai mitä te lukijat olette mieltä?



maanantai 28. syyskuuta 2015

Always be yourself, unless you can be...

BATMAN. Then always be Batman.


Tästä nyt on jo useampikin viikko aikaa, mutta tämä oli aivan pakko ostaa O:lle, kun tämän henkkamaukan rekissä näin. Harvoin nämä valmiit, kaikkien tietämät printtipaidat on mun suosikkeja, mutta tässä vaan oli ja on sitä jotain :D

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kohti parempaa huomista?

Osa taitaa siellä taustalla seurata blogiani ihan vain tuon yhden aiemman kirjoitukseni vuoksi. Ainakin käynnit blogissani on hurjasti lisääntynyt Kun kompromissia ei ole -kirjoitukseni myötä. Taitaa tuo olla myös niitä eniten kommentteja saaneita kirjoituksianikin. Siksi ehkä koen tarpeelliseksi kertoa, jos ja kun tilanne muuttuu suuntaan tai toiseen.

Aika pian sen jälkeen, kun tein asiasta "julkista" huomasin myös oman käytökseni muuttuvan. Ei niin, ettäkö minua mitenkään harmittaisi asiasta kertominen, mutta väkisinkin kun asia oli "kaikkien huulilla" velloin asiaa päässäni vieläkin enemmän. Jollain tavalla siitä tuli todella konkreettista, enkä pystynyt enää huijaamaan itseäni. Olin todellakin hyvin tietoinen omista tunteistani ja tuntemuksistani. Se suoraan sanottuna otti hetkeksi vallan minusta. Minusta tuntui siltä, että hukun tähän omaan tunnemyrskyyni, enkä löydä siitä sumusta ulos omin avuin. Koen, että oli erittäin hyvä asia tehdä ongelmasta julkinen, hakea vertaistukea ja rypeä siinä kaikessa kamaluudessa. Näin jouduin väkisin itsenikin kanssa vastakkain enkä voinut enää vain siirtää ongelmaa eteenpäin tai haudata sitä yhtään enempää.


Olen varsinkin miehelleni tunnustanut vahvuuteni ja heikkouteni, mutta sen uskallan tehdä myös täällä. Tiedän, että niin hyvässä kuin pahassakin puolustan kantaani sokeasti. Ja monesti, jos en voi tehdä sitä sanoin, teen sen teoin. Joskus se on hyvä asia, mutta tässä ehkä se hieman huonompi. Minulla oli (on toki vieläkin, mutta ehkä jotenkin eri tavalla) huono olo. Tuntui siltä, että henkisesti voin huonosti. Oksetti. Vitutti. Ja raivostutti. Teki mieli aukoa jokaisessa "sopivassa" välissä päätään ja varsinkin silloin, jos päänaukomiseni kohteena oli oma mieheni. Osaltaan ja joissain tapauksissa tein sen tiedostaen ja tavallaan harkitusti. Osaltaan ne sanat ja teot vain tapahtui, ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa enempää. Toimin joskus kuin hidastetussa kuvassa. Jossa minä itse, kaiken ulkopuolella, katsoin itseäni kuinka toimin.

Keskustelimme taas aiheesta ja luulen että nyt meillä kummallakin on jo parempi olla. Luulen myös, että minun oli tunnettava voimakkaasti niitä tunteita mitä tunsin, jotta pystyin edes jollain tavalla jatkamaan nykyistä elämääni. Vaikken käynyt läheskään pohjalla, niin silti minusta tuntuu, että sellainen tietyntasoinen alasvajoaminen tarvittiin avaamaan silmiäni.

En sano, että ajattelisin nyt ollenkaan toisin asiasta. Edelleen tahdon sen kolmannen lapsen, mutta ehkä se tunne ei enää ole niin pakottava, enkä joudu lähes kauhunvaltaan siitä syystä, että minulta on evätty tämä mahdollisuus.


Missään nimessä tämän vuoksi en ole ollut heittämässä rukkasia naulaan tai edes harkinnut luovuttamista. Luovuttaminen ei ole minulle vaihtoehto, vaikkakin myönnän kysyneeni mieheltäni ehkä sinä heikoimpana hetkenä: "Rakastammeko toisiamme tarpeeksi? Riittääkö rakkaus viemään meitä eteenpäin? Mitä jää, jos rakkaus ei riitä?"

Minulla, hänellä ja meillä yhdessä on kuitenkin niin paljon hyvääkin, lähes se kaikki muu. Sellaista minkä vuoksi taistella, vaikka haluankin tunnustaa, että olemme suuren asian äärellä. Tämä on kuin oravanpyörä, joka pyörii ja pyörii ja mitä enemmän annan sen pyöriä sitä nopeammaksi tahti kiihtyy. Ja pahinta on se, että se pyörä on täynnä kysymyksiä ja keksin niitä sinne koko ajan lisää. Yhtäkään vastausta en kuitenkaan ole keksinyt.

Niinkuin monessa muussakin asiassa, niin tässäkin täytyy muistaa millainen arvo on sillä, että osaa ja ennen kaikkea uskaltaa avata suunsa. Meistä minä olen aina ollut enemmän äänessä (kai ne naiset muutenkin on), enkä todellakaan aina ole pysynyt aiheessa. Mieheni on aina ollut enemmän hiljaista tyyppiä ja olen useasti joutunut hänestä lypsämään tietoa tai tuntemuksia. Niin nytkin, mutta ainakin sain hänet avautumaan.

Totaaliromahdus tässä ja vähän muussakin tuli. Minä romahdin. Huusin ja paruin ja koitin saada pahan olon ulos. Ehkä se kannatti sillä siitä kaikesta kuitenkin syntyi keskustelu ja tietynlainen yhteisymmärrys. Miestäni helpotti henkisesti todella paljon kuulla, että kolmannen lapsen toiveeni ja haluni koskee vain meidän perhettämme. Kolmannen lapsen tarpeeni ei ole millään tavalla sellainen, että haluaisin sen "hinnalla millä hyvänsä". Koen sen edelleenkin olevan tarpeeni ja haluni tähän perheeseen, meille. En vain minulle. Ilmeisesti olen ilmaissut asian hieman huonosti tai hän on todellakin uskonut enemmän vitsiksi tarkoittamani: "jos se et oo sie, ni sit se on joku muu" -lausahdukseni.


Minua taas helpotti kuulla, että hän ei ehkä olekaan täysin sulkenut ovea asialta. Hän harkitsee ja toivoo, että asian voisi jättää vielä auki. Hän sanoo edelleen, että nyt hän ei halua. Nyt mieli on _ei missään nimessä_, mutta samalla hän sanoo, että voihan sitä vielä mieli muuttua.

Eli, kun hän sanoi aiemmin, että annetaan ajan kulua ja katsotaan mitä tapahtuu, hän tarkoitti myös itseään. Voi olla, että annan nyt huijata itseäni toden teolla, mutta tarvitsin silti jotain mistä ottaa kiinni, jonkun mihin tukeutua ja edes pienen toivon kipinän siitä, etten ole menettänyt kaikkea kertalaakista.

***

Tämä teksti on ollut luonnoksissa jo pitkään. Taas kerran. En halunnut lähteä sitä suuresti muokkaamaan, mutta palaan tähän hetkeen lukemalla tämän ja kertomalla tähän perään, miltä nyt tuntuu. Ajatukset kolmannen lapsen halusta on kummallakin samat. Huomaan kuitenkin selvästi, miten henkiseen jaksamiseeni ja mielialoihin ja niiden muutoksiin tämän läpikäyminen on vaikuttanut.

Ensin minulta vedettiin matto jalkojen alta, sanotttiin EI KOSKAAN ja jätettiin kitumaan siihen ajatukseen. Just deal with it - oli fiilis. Nyt vaikka edelleen tosiaan ajatukset on samat on minulla kuitenkin pieni toivon kipinä mahdollisuudesta ja se vaikuttaa henkiseen olemukseeni valtavasti. Huomaan olevani taas enemmän oma iloinen itseni, enkä murehdi koko ajan. En ole koko ajan huonolla tuulella tai lauo jokseenkin ehkä epäoikeudenmukaisesti veitsenteräviä sanoja tai lauseita.

Tästä on mentävä yhdessä eteenpäin ja ihan yhtä paljon, kuin yhdessä kolmatta lasta tulisi haluta, niin pitäisi osata yhdessä myös olla haluamatta sitä <3

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Lasten suusta vol. 11

Meidän O. Ikää neljä ja puoli vee.

On oppinut jonkun verran piirtämään. Naamakuvat ovat hänen bravuurinsa tällä hetkellä, kuten ehkä saatatte muistaa niistä D:n synttäripaidoista, joiden designista O oli vastuussa.

Tänään sain tällaisen piirroksen


Se ei enää ollutkaan vaan naama vaan nyt sillä on vartalokin. Ja neljä silmää. Varmistin vielä, niin kyllä. Ne kaikki on silmiä. Kysyin onko se poika. O totesi ettei se ole. Se on tyttö. Sen on pakko olla, koska sillä on tukka, kuulemma. Poika oli hetken hiljaa ja mietti selvästi seuraavia sanoja. "Se on sellainen tyttö mitä on aina formulakisoissa siellä radalla. Siis ne tytöt mitä siellä on ennen kisaa. Ne, jotka tanssii balleriinaa." Hän sanoi.

Lapselleen ei saisi nauraa, mutta tällä kertaa en vaan saanut pidäteltyä, vaan repesin nauramaan oikein huolella. O:sta se oli hauskaa, sillä hänkin nauroi. Onneksi. En sentään joutunut selittämään miksi nauran. Tai mille ;)

tiistai 22. syyskuuta 2015

Talvi tulee, oletko valmis?

Syyskuun puoliväli on ylitetty ja syksy on jo hyvällä vauhdilla etenemässä. Vaikkakin kai tällä hetkellä on verrattain lämmintä, niin luotan siihen, että kyllä se kylmyys sieltä vielä tulee. Ja syksyn jälkeenhän tulee talvi. Ainakin jossain muodossa. Joskus kylmänä ja lumisena, toisinaan kylmänä ja vähälumisena. Kylmä ja kuivakin on aika usein yhtenä kombona. Joskus talvi on kuitenkin vähän lämpimämpi ja silloin usein myös märkä. Oli miten oli, jossain muodossa se sieltä tulee, ja me tiedetään varmasti se muoto vasta talven jälkeen.


Lasten ulkopukeutuminen aiheuttaa usein päänvaivaa ja eniten juuri näin ennen talvea. Et tiedä millaiseen pukuun se lapsi pitäisi pukea. Riittääkö välikausivaatteet pitkällekin vuotta vielä vai pitääkö vaihtaa toppaan jo ensi kuussa?

Entäs sitten kengät. Mennäänkö kumppareilla ja villasukalla vai laitetaanko jalkaan jo loskarit? Esim. Kuoman toppasaappaat on ainakin meillä osoittautuneet hyviksi, mutta loskakelillähän ne on lähes onnettomat. Vai voidaanko jatkaa vielä pitkäänkin "kesälenkkareilla"? Pitäisikö hankkia syyskengät? Ne jotkut Vikingit (tai vastaavat) ja GORE-TEXiähän pitää olla. Vikingit ei kylläkään sovi meidän pojille, ne kun on perineet äitinsä äärettömän naisellisen leveälestisen jalan. Superfitit niiden pitäisi siis olla.

Kerrankin olin päättänyt, että olen ajoissa. Tänä vuonna minä en ole se äiti ja vanhempi, joka havahtuu etsimään niitä lämpimämpiä vaatteita lasten päälle vasta sinä aamuna, kun elohopea on jo painunut lähelle nollaa tai jopa sen alle. Tähän mennessä aina olen päättänyt olla ajoissa, mutta lipsunut siitä kuitenkin. Tai ehkä se on johtunut siitä, että olen ehtinyt pariin otteeseen miettimään, että mikähän meidän hanska ja pipo tilanne on ja sitten vasta havahtunut asiaan, kun niitä jo tarvitaan. Eikä niitä koskaan löydy silloin suoraan kaapista.


Viime viikolla mylläsin ja mallasin. Kaivoin kaikki syys- ja talvivaatteet esille. Käskin poikia kokeilemaan vaatteita (toinen kokeili, toinen ei - ylläri) ja järjestelin vaatteet uudestaan. Ison kasan tungin Ikeakasseihin odottamaan niistä luopumista ja jäsentelin päässäni mitä tarvitaan ja mitä löytyy jo valmiina. Yllätyksenähän se ei tule, että D:lle on paljon kaikkea (paitsi kenkiä) ja O:lle joudutaan hankkimaan. O:n syystakit menee, mutta ulkoiluhousut tuo taitaa tarvita. Toppaa tuolla ei ole oikeastaan ollenkaan. Viimevuotiset on pieniä, tai ne on niitä ei-joka-päivä-päälle-laitettavia, eli niitä "vähän parempia". Tai sitten on muualta saatuja, mutta mitkä on vielä aivan liian isoja.

Syyshanskoja ja -kenkiä tarvitsee kummatkin. Piheys vaan iskee, kun en viitsisi millään taas ostaa jotain "merkkikenkiä", kun tiedän, että ne on oikeankokoiset sen yhden kauden ja pahimmillaan jalassa sen pari kuukautta, jonka jälkeen ne on jo pienet seuraavaa kevättä ajatellen. Vähänkäytetythän kannattaisi hankkia, mutta minä olen kovin laiska kiertelemään kirpputoreja tai selaamaan nettiä näissä asioissa.


Lopputulos siis:
Kummallekin pojalle syyskengät. Tai ainakin D:lle.
Kummallekin perussormikkaita.
Kummallekin pipoja. Ihan vaan kun vanhat on vanhoja ja on kiva tehdä uusia :D
O:lle syyshousut. Tosin tuo poika väitti, että haluaa haalarin. (Kai kun veljelläkin on..)
O:lle toppavaatteet. Mutta kumpi, kaksiosainen vai haalari?
D:lle talvikengät ja ehkä O:llekin.

Seuraavaksi pitäisi käydä läpi sisävaatteet. Ne kaikki vanhat, mitkä on kauniisti pakattu varastoon kokonsa mukaisesti laatikoihin. On 50-60cm laatikko, 60-70cm laatikko, 70-80cm, ja 80cm.. tai niitä on varmaan kolme. D:n käytössä on tällä hetkellä 98, 98-104 ja 104 koot. O käyttää kokoa 110-116.

Kai niistäkin on luovuttava. Miksi niitä siellä varastossa säilöisi? Turhaan. Täytyy käydä läpi ja ottaa talteen joitain vaatekappaleita pojille itselleen ja loput sitten myydä. Lupaan kirjoittaa tästä hieman sivutusta lapsiasiasta oman jutun. Kunhan ehdin ja saan ajatukset hyvässä järjestyksessä paperille.

Kuvat on viime viikonlopulta. Käytiin porukalla Kalkkiruukin luontopolulla (luontopolku löytyy Sipoonkorvesta, Vantaalta) ja käveltiin laavulle syömään eväitä. Minun ja ainakin omien lasten mieleen reitti olisi voinut olla pidempikin. Ensi kerralla täytyykin varmaan kävellä jonkun verran ensin ohi laavusta ja sitten palata takaisinpäin.

Kokeeko muutkin tällaista päänvaivaa näistä asioista?

torstai 17. syyskuuta 2015

Meandi aw2015 news.

Ensimmäinen lisäys tämän kauden mallistoon julkaistiin eilen. Yksi must-have sieltä löytyikin ja ne on nuo pingviinipökät! Tilasin pupupöksyt heti alkukaudesta, mutta jostain syystä ne ei kuitenkaan kunnolla säväyttänyt. Ne on ihanat ja kivat, mutta niistä vaan puuttuu se jokin :) Olin jo palauttamassa niitä, kunnes systeri ilmoitti, että hän voisi ne tytölleen lunastaa. Ja mikäs siinä, nyt ainakin voin luopua niistä, kun löysin jotain tilalle.


Muita sellaisia kuvan perusteella kiinnostavia on nämä pari lasten paitaa ja tuo naisten mekko. Leikkaus/malli ja kuosi mekossa kiinnostaa, mutta en ole ollenkaan varma tulisiko minun kuitenkaan käytettyä tuollaista. Varsinkin näin talvea vasten hankittuna se voisi helpostikin hautautua vaatekaappini uumeniin.



Meinasin jo heti laittaa luottomyyjälleni viestiä, että laittaisi nuo pingut minulle tilaukseen, mutta maltoin vielä mieleni. Päätin, etten nyt tilaa mitään näkemättä ensin. Ja yksitellen tilaaminen on niin kallistakin, kun tuotteen hintaan lisää postikulut (muistaakseni 5,50€) ja laskutuslisän (vajaa 2€?). Ehkä sitten seuraavilta kutsuilta :)

Kuvat on lainattu meandin sivuilta. Menehän muuten kurkkaamaan, sieltä ne muutkin uutuudet nimittäin löytyy ;)

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kaksivuotisneuvola.

D:n kaksivuotisneuvolasta on jo useampi viikko aikaa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi kirjoitusta siitä. Ehkä osaltaan siksi, että siellä ei varsinaisesti mitään erikoista ollut ja ehkä osaltaan siksi, että blogi on muutenkin ollut nyt vähän hiljaiselon ajassa. Toisaalta tuntuu, että olisi paljonkin kirjoitettavaa ja kerrottavaa ja toisaalta en vaan saan mistään revittyä sitä inspiraatiota kirjoittamista kohtaan. Elämä on ollut ehkä tietyllä tavalla vähän usvaa viime aikoina ja valehtelisin jos väittäisin ettei minua väsytä koko ajan. Ja sitten tietysti ei (muka) ole aikaa istua sohvan nurkkaan läppärin kanssa.


Kuten jo siis todettu, ei neuvolassa ilmennyt mitään kummallista ja suurimmaksi osaksi vain vahvistettiin omia olettamuksiani. Poika on sekä liikunnallisesti, että puheellisesti hieman kehitystään edellä. Siis nyt, eikä tämä ole mitenkään todennäköisesti pysyvä tila :D Siis että aina olisi. Jos ja kun hänet on samasta puusta veistelty, kuin veljensäkin, niin tuo tahti kyllä tasaantuu seuraavan vuoden tai kahden aikana. Niin kävi O:llekin.

Puhe ei vielä ole kertovaa, mutta poika höpöttää menemään suhteellisen sujuvasti. Poika kyselee ja kyseenalaistaa usein ja lähes yhtä usein äidin, isän tai veljen antamat vastaukset ei hänelle riitä. Vaikkakin ymmärtääkseni sekin on jo edellä olemista, että kaksivuotiaana lapsi puhuu pitkiä lauseita ja useita peräkkäin niin paljon saatiin "ihastelua" siitä, että D osaa taivuttaa sanoja. Usein kai kuitenkin tuon ikäinen ilmaisee esim. verbejä perusmuodossa, mutta D taivuttaa niitä. Ei tietenkään aina oikein, mutta usein kuitenkin.

Meidän pojat on näissä hommissa sitten edellä, mutta eiköhän vielä tule se jokin juttu, missä ovat sitten jäljessä ;) Vuoroin vieraissa, eikös sitä niin sanota?



Neuvolakortissa tämän käynnin kohdalla lukee: "D on reipas ja touhukas kaveri. Liikunnallisesti rohkea ja taitava. Pitkiä lauseita puhuu selvästi. Kaikki ok."

Pituus: 90.3cm, paino: 15.5kg, päänympärys: 49.5cm

Kuvat on vaan taas sekalaisia kuvia.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Lasten suusta vol. 10

O:lla on korvatulehdus. Tai oli tuossa viime viikolla. Yhtenä iltana korvaan laitettiin lääkettä ja sopimus on ollut, että poika makoilee sohvalla hyvän tovin, jotta lääkettä tulee mahdollisimman vähän ulos.

Poika makoili siis sohvalla ja minä menin suihkuun. Jonkun ajan päästä O avasi suunsa ja tiedusteli isältään saakohan hän nousta.

O: "Saanko nousta jo?"
I: "Joo, kyllä varmaan."
O nousi, oli hetken istumassa, jonka jälkeen hän meni takaisin makaamaan ja sanoi isälleen: "Meillä kyllä äiti päättää näistä asioista."