perjantai 7. elokuuta 2015

Kuskin vaihto.

Istuin bussissa. Illalla. Hyvin harvinaista minulle.

Siis ylipäätään se bussissa istuminen ja vielä harvinaisempaa varmaan se illalla. Olin keskiviikkona kahden hyvän ystäväni kanssa syömässä ja parilla drinkillä Helsingissä. Alunperin minun piti mennä ja tulla autolla, mutta sitten aurinkoinen keli vei voiton, kun mietin miten kivaa olisi juoda muutama lasillinen ja oikeasti vaihtaa vapaalle.

Kotimatkalla, ehkä bussimatkan puolessa välissä oli kuskin vaihto. Ei sinällään mikään uusi tapahtuma minulle, mutta kun puhelimestakin alkoi akku loppumaan ja yksin tein sitä matkaa, niin jäin seuraamaan tuota työvuoron vaihtumista. Uusi kuski ei sanonut sanaakaan astuessaan bussiin. Ei edes heilauttanut päätään "moin" merkiksi, tai mitään muutakaan. Ja nyt siis tarkoitan, ettei hän sanonut sille toiselle kuskille mitään. Sen jo ymmärrän, että sehän vasta outoa olisikin, jos ne meitä matkustajia tervehtisi ;)

Yritin tarkkailla tilannetta, enkä ole edes varma vaihtoivatko nuo katseita. Kyllä kai. Tai ainakin toivottavasti. Toinen vain odotti että toinen nousee ja luovuttaa istuimensa ja niinhän se teki. Sanaakaan sanomatta vanha kuski nousi bussista. Hörppi kahviaan siinä pysäkillä hetken, ehkä yhden kulauksen ja jatkoi matkaansa. Hänen työvuoronsa oli päättynyt.

Minua alkaa jo itseänikin naurattaa, mutta minusta se oli ihan hassua. En minä osaisi mennä mihinkään sanomata hei tai terve tai moi taitaita.. Voi toki olla, että kun kuljin kumpaankin suuntaan bussilla ne kuskit piti minua aivan absurdina, kun tervehdin. Sanoin mitä haluan ja kiitin: "Hei, seutulippu, kiitos." Kuski ojentaa lipun, ja minä: "Kiitos." Nyt kun kävin tuonkin ihan läpi, en edes ole varma sanoiko ne kuskit minulle sanaakaan.

Tai ehkä se vika on vain minussa :) Kiva, nyt on taas valivalitettu. Hyvää viikonloppua!








Kuvat on meidän alkuruoasta, pääruoasta, juomista ja ravintolan vessasta ;)

2 kommenttia:

  1. Meillä käy töissä paljon sellaisia asiakkaita, jotka eivät sano sanaakaan. Sekin ärsyttää. Se yksinpuhelu. "Huomenta" sitten tavarat kassaan ja kassiin. Kerron summan paljonko maksaa. Asiakas ojentaa rahat tai kortin. Kiitän. Annan loput rahat tai kortit takaisin. Sanon ole hyvä. Perään huudan vielä että heippa. Ja nää saakelin uunot on vaan hiljaa. Joskus tekis mieli juosta perään kysymään että kenenkäs poikia/tyttöjä sitä ollaan, että ihan kiinnostaa tietää kenen kotona ei opeteta tervehtimään ja kiittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiesin, että jos ei kukaan muu, ni sä ainakin oot samaa mieltä tässä asiassa mun kanssa <3 Eihän se välttämättä ole niiden "isänmaan-toivojen" vika, ettei ne osaa käyttäytyä verbaalisesti, mutta ainakin se on niiden vanhempien vika. Mä en vaan tajua ihmisiä, jotka ei opeta lapsilleen käytöstapoja ja varsinkin sitä, miten olet kohtelias lähes tilanteessa, kuin tilanteessa toista ihmistä kohtaan.

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!