torstai 9. heinäkuuta 2015

Minähän en juokse!

kääpiösnautseri käppänä järven rannalla pippurisuola kuusamo

Eilen iltapäivällä oli sellainen hetki, ettei ollut mitään tekemistä. Mikään ei oikeastaan huvittanut ja mitään ei jaksanut innnostua tekemään. Jostain se idea sitten tuli. Minä lähden kävelylle. Me ollaan täällä mökillä ja suoraan mökin pihasta on tasan kaksi vaihtoehtoa toteuttaa kävely. Keskellä metsää rämpien tai autotien (rajoitus 80km/h) vierttä kulkien.

Valitsin autotien, koska citylikkana asfaltti on minulle huomattavasti tutumpi elementti, kuin varvut ja mättäät.

Ajattelin, että jos vaikka kyläkoululle kävelisin tai sitten jopa seuraavan tien risteykseen. Ja takaisin. Koululle on matkaa ehkä kilometrin verran ja tien risteykseen asti n. 2,5km. Päätin kävellä niin pitkälle, kuin hyvältä tuntui ja virtaa riitti.

tuli nuotio loimu leiskua

rekka kuorma-auto plasto lelu

tuli nuotio mustavalko loimu

vene puuvene vanhanajan mökillä

tuli nuotio loimu

tuli nuotio loimu

Minä olen aina vannonut, etten juokse. Joskus nuorempa harrastin taitoluistelua ja erityisesti muodostelmaluistelua. Siinä yhteydessä jouduin juoksemaan ja jo silloin päätin ja julistin, etten ole juoksija, enkä juokse enää ikinä. Ellei ole pakko. Lasten perässä joutuu joskus ottamaan pari ylimääräistä juoksuaskelta, mutta esimerkiksi bussiin minä EN juokse. Niitä tulee aina uusia.

Leikkisästi sitten kerroinkin tuossa taannoin miehelleni juoksutaustastani ja siitä, etten voi sietää juoksemista liikuntamuotona. Siinä hyllyy (varsinkin posket - erittäin ärsyttävää), hengittäminen on vaikeaa ja koko juokseminen on tylsää. Tiedetään, hengittämään täytyy opetella ja musiikkia voi kuunnella samalla. Hyllymistä ei kai kuitenkaan saa poistettua? Totesin sitten miehelleni, etten siis juokse, ellei ole pakko. Eli juoksen vain jahdattuna :D **

kuorma-auto muovinen rekka plasto lelu

nuotio makkara hiillos loimu

nuotio makkara hiillos loimu

Todella pitkä aasin silta, mutta kestäkää. On tässä ihan oikeasti tarkoituskin. Voitin nimittäin eilen ennakkoluuloni ja mikä tärkeintä: itseni!!! Reittini pituus oli lähes viisi kilometriä, josta juoksin n. 3,5km. En koskaan kuvitellut, että voisin joutua oman "vitsini" uhriksi. "Juoksen vain jahdattuna". Näillä leveysasteilla nuo paarman pirulaiset oikeasti jahtaavat, niin eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin juosta.

Ilmeisesti löysin heti oikean rytmin, niin juosta kuin hengittääkin, koska voin sanoa lähes nauttineeni siitä :) Hyllymistäkään ei ollut, tai sitten sitä oli sen verran vähäisesti, etten edes huomannut sitä. Taidan tästä lähtien olla avarakatseisempi juoksemista kohtaan ja kokeilla sitä uudestaankin.

**Mies lupasi tarpeen vaatiessa jahdata ;)

ps. tällaista on hyvä kirjoittaa samalla kun pullataikina on kohoamassa.

Kuvat on sekalaisia otoksia tältä viikolta.

2 kommenttia:

  1. Samassa veneessä istutaan, en minäkään ole juoksija. Mutta olen myöskin juossut paarmoja pakoon, niitä isopäisiä. Aivan kamalia otuksia, seuraavat pitkiäkin matkoja ja yrittävät hyökätä kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kaksi, joilla oli selvä suunnitelma. Heti kun vauhti oli kävelyntasoista lensivät ne ympärilläni. Oli sellainen olo, että olisin kävellyt paarmakehässä :) Kun vauhdin nosti edes hölkän tasolle ne hävisivät, tiedä häntä sitten miksi.

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!