keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Koti: Lastenhuone.

Minulla on nämä meidän kodin huoneiden kirjoitukset olleet kaikki luonnoksissa jo pitkään. Loin jokaisen valmiiksi jo heti kun aloitin kertomaan eteisestä. Ei niissä ole siis ollut muuta kuin tuo otsikko.

En tiedä miten muut laittaa blogi-ideoita talteen, mutta minä teen usein niin, että kirjoitan ideoita luonnoksiin. Luonnokset on siis minulla vähän kuin ideapankki ;) Välillä olen ihan hukassa, jos siellä ei ole kuin pari ideaa tallessa ja toisaalta välillä ahdistun, kun pankki pursuaa keskeneräisiä kirjoituksia. :) Hah, ja mä teen tätä sentään vain itselleni.

Vähiin alkaa käydä nämä huoneetkin. Tämän jälkeen on enää jäljellä meidän makuuhuone ja työhuone. Työhuoneessa on tällä hetkellä eniten parannettavaa. Lastenhuoneen esittelin jo kerran aiemminkin, pari kuukautta sitten, mutta nyt se on kokenut lisää muutoksia. Valmista siellä ei vieläkään ole, mutta taidan olla hieman umpikujassakin sen sisustamisen kanssa.

Isoimman seinän olin päättänyt maalata jo hyvä tovi sitten. Piti vain löytää aikaa siihen ja mikä tärkeintä - päättää väri. Summanmutikassa kävin K-Raudasta nappaamassa useamman Tikkurilan maaliväriläpyskän ja niiden kanssa sitten mallailin seinää vasten. Mukaan tarttui akvarelli, keto, tanka, kaiku ja duuri.






Kahden viimeisen värin välillä pohdittiin, että kumpaako laitetaan ja duuriin päädyttiin. Eli tuohon keltaiseen, joka muuten on ihan erivärinen tässä, kuin mitä se on minun väriläpyskässä. Tässä tuo taittaa mielestäni lähes oranssiksi (voi tietysti johtua vain omasta näytöstänikin), kun oikeasti se on hyvin keltainen.

Huomasin myös sen, mikä on varmasti monelle kotimaalarille ihan päivänselvä juttu, että tuo maaliläpyskä pitää ihan oikeasti laittaa vasten sitä seinää, minkä aikoo maalata. En uskonut, mutta kokeilun kautta tajusin, että sehän on oikeasti ihan eri juttu katsoa sitä väriä muuten vaan, kuin sitä pintaa vasten. Toinen, mikä olisi hyvä tehdä ennen värin päättämistä, on käyttää googlen kuvahakua ja hakea sillä kuvia esimerkiksi värin nimellä. Näin saa eteensä kuvia huoneista, missä sitä kyseistä väriä on käytetty ja silloinkin se antaa osviittaa tulevasta. Tämän kuitenkin tajusin vasta hetki sitten - jo maalauksen jälkeen, joten itse en käyttänyt tuota taktiikkaa.




Tuo hassunnäköinen väkerrys sängyn alla on tuleva sängynaluslaatikko, mikä toimii tulevaisuudessa myöskin varavuoteena mahdollisia yövieraita silmällä pitäen. Sänkyyn myytiin erikseen valmista laatikkoa, mutta tämähän oli taas oiva kohde tuolle tee-se-ite-miehelleni a)toteuttaa itseään ja b)säästää rahaa :) Eli siellä se nyt on. Valmistumassa. Himpun verran vielä on vaiheessa tuo projekti.

Kerrossänky (Ellen) on ostettu Veken kalusteesta ja on niin sanottu junior kerrossänky. En halunnut täyspitkiä sänkyjä pojille vielä, kun eihän ne niitä vielä pitkään aikaan tarvitse. Mahtuvat noihin varmasti monta vuotta vielä ja tilaa jää enemmän leikeille. D:n takia on tikkaista otettu nuo parit askelmat pois. Muuten tuo pieni herra olisi koko ajan yläsängyssä ja äidillä sydän hyppisi ihan väärässä tahdissa.

Hmmm.. Olisikohan nyt muuten hyvä hetki muistuttaa miestä ohimennen eteisen kattolistoista.. ne kun on uupuneet jo kohta kaksi vuotta.



Siinä se on. Tuo keltainen seinä :) Minä tykkään siitä ja pojat tykkää siitä. Eikä se mieskään tuota torpannut ;) Se kai on tärkeintä, mutta kuitenkin täältä puuttuu jotain. Juurikin tuolle maalatulle seinälle pitäisi saada jotain. Tauluja? Hyllyjä? Mitä muuta? Vai täytyisikö kokeilla jotain toista järjestystä? Jos tuon sängyn laittaisi sittenkin tuolle maalatulle pitkälle seinälle, jolloin se rikkoisi hieman tuota onttoa tunnetta tuolla? Ehdottakaa ja auttakaa minua!

Nojatuolista olen ajatellut luopuvani, vaikka saimmekin toisen suunnilleen samanlaisen. Se toinen kyllä tarvitsisi päällensä päälliset ja pehmusteet, enkä taida keksiä siihen nyt aikaa mistään. Olen myöskin todennut nuo tuolit hieman epäkäytännöllisiksi ja haluaisin noiden tilalle mielummin jotkut pienet pallit tai perustuolit. Siis lastenkokoiset.

Pöytä on Ikean perusLack mustana. Sille olen suunnitellut pientä DIY -projektia, mutta siitä lisää vasta kunhan saan sen tehtyä.




Odotan niin sitä aikaa kun päikkäreitä ei enää nukuta ja sänkyjä ei myllätä tuhatta kertaa vuorokaudessa. Sitten voin hankkia pojille kunnon päiväpeitot, mutta siihen asti saavat olla ilman. O:lla jo olikin päiväpeitto, mutta luovuin sen käytöstä, koska sain saman verran harmaita hiuksia päivässä kuin normaalisti vuodessa.


Vannoin hiljaa itsekseni vielä pari vuotta sitten, että meillehän ei sitten tule yhtäkään autoratamattoa! Tosin silloin en tiennyt niitä olevan nykyään ihan oikeina mattoina ja niin vaan viime jouluna joulupukki toi poikien huoneeseen uuden maton. Autoratamaton.




Voitte arvata, että yllä olevat kuvat on otettu juuri siivotusta huoneesta. Tältä täällä useimmin näyttää, ja tämä on vielä siistiä ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!