torstai 4. kesäkuuta 2015

Koti: Keittiö.

Keittiö on yksi niitä kodin tiloja, missä tulee oikeasti vietettyä aikaa enemmän kuin sitä uskoisikaan. Ei ole suuri intohimoni häärätä keittiössä leipoen ja ruokaa laittaen, mutta täytyy minun tunnustaa siellä viihtyväni. Varsinkin toki tuon muutoksen vuoksi. Ja huomaan myös useasti istuvani keittiön pöydän ääressä tekemässä töitä tai istuen muuten vaan koneella. Vaikka meillä se työhuonekin on :)

Kun muutimme nykyiseen kotiimme teimme aika täydellisen pintaremontin asunnossa. Kuten olen jo kertonutkin keittiö ja märkätilat oli ne, jotka jätimme peruskuntoisiksi ja päätimme tehdä niille myöhemmin jotain - tai jättää tekemättä.

Pari vuotta sitten jo olin saanut asunnostamme tarpeeksi, kun kumpaankaan ei oltu tehty mitään ja ehdotin miehelle varovasti muuttoa. Totesin myös, että voimmehan jäädä tähän, mutta se vaatii sitten ainakin sen keittiöremontin ja ehkä märkätilaremontin.

Keittiö laitettiin remonttiin aika tarkalleen vuosi sitten ja kaikki uusittiin, paitsi kodinkoneet. Kaapit vaihdettiin runkoineen ja tasot uusittiin. Vanhan tiskipöydänkin kelpuutin (vaihdoimme sen silloin kun muutimme) takaisin ja välitilan laatta käytiin valitsemassa Bauhausista. Kaapit ja tasot on Ikeasta ja remonttimiehenä hääri mieheni.

Keittiöremontista kirjoitin jo aiemmin ihan omankin postauksen, joten tarkemmin tietoa tuosta saa täältä.




ja ihan vertailun vuoksi vielä - tällaiselta se näytti :)


Muita kotimme huoneita esittelyssä: eteinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!