keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Jalkapallokutsukortti.







Pyöritin, kieritin, pähkäilin ja tuskailin. Mikä nelivuotiaan synttäreiden teemaksi? Kysyin herra sankarilta itseltään, mutta ei se oikein osannut sanoa. Milloin vastaus oli ruuvi tai milloin patteri. Toisinaan Maisa ja silloin tällöin (mikälie) örkki pussilakanasta. Poika ei selvästikään vielä tajunnut, mitä teemalla tarkoitetaan ;)

Sitten se iski! Miten olinkaan voinut sivuuttaa pohdinnoissani jalkapallon? Tai tiedänhän minä miten, siten kun itseäni se ei niin innosta tai kiinnosta. Mutta tuolla (ihan juuri) nelivuotiaalla on järkyttävä palo ja polte potkia palloa tai mennä pelaamaan jalkapalloa. Veikkaan, että sillä on oma merkityksensä, että meidän olohuoneen ikkunasta näkyy viereisen koulun urheilu/jalkapallokenttä.

Joten jalkapalloa kehiin! Googlettelin taas aikani kortti-ideoita ja tällä kertaa ei toivottua tulosta saatu aikaiseksi, joten vision tämän kaikessa komeudessaan, sekä yksinkertaisuudessaan ihan itse.

Korttipohja ei ollut valmis, vaan leikkelin isommasta kartongista muistaakseni 14x14 kokoisia neliöitä. Etupuolella on siis dymotettu kutsu-teksti ja askarreltu pallo. Pallon tein perusvalkoisesta paperista harpin avulla. Pallon halkaisija taisi olla 12cm. Googletin sopivan jalkapallon kuvan, muokkasin sen oikean kokoiseksi ja tulostin. Leikkasin mustat kohdat sabluunoiksi ja piirtelin niiden avulla osat mustasta kartongista.

Toiselle puolelle dymotin tervetuloa-tekstin ja tulostin (taas sille) perusvalkoiselle paperille lyhyen ja ytimekkään tekstin. O sai itse allekirjoittaa jokaisen kortin. Ovat tainneet nimen kirjoitusta harjoitella hoidossa, kun poika osaa lähes moitteetta kirjoittaa ulkomuistista nimensä, mutta tällä kertaa kuitenkin helpotin tehtävää ja kirjoitin hänelle mallin, jonka mukaan kortit kirjoitettiin.

Kortteja lähetettiin 12 ja yksi tehtiin itselle muistoksi. Ei ihan yhden päivän aikana O jaksanut kaikkia kirjoittaa vaan parissa erässä nämä tehtiin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!