perjantai 27. maaliskuuta 2015

HAASTE: Millainen äiti olen?

Emonen Tipulasta pudotti minulle haasteen. Millainen äiti minä olen? Haasteita on aina kiva saada, varsinkin kun niitä ei tule liikaa. Tämä haaste kuitenkin aiheutti pienoista paniikkiakin ;) Siis lähes joudun tutkiskelemaan itseäni ja kirjoittamaan siitä julkisesti. Haastavaa, mutta varmasti myös silmiä avaavaa. Tai ainakin toivon, että tästä voisi olla niin hyvässä kuin huonossakin myös hyötyä minulle.  Haasteessa siis vastataan samoihin kysymyksiin, kun mihin haastaja on vastannut ja sitten haastetaan mukaan muita bloggaajia :) Tästä se lähtee. 

Minkälainen äiti olet?
Toisinaan lepsu ja toisinaan natsi. Ihan oikeasti!

Minun taitaa olla usein vaikea päästää lapsistani irti. Toivon useasti sitä kuuluisaa omaa aikaa tai pientä hetkeä kaksin miehen kanssa, mutta oikeastaan en tee asian eteen mitään. Pyrin viimeiseen asti olla pyytämättä apua ja sumplin monesti asioita uuteen uskoon, jotta saan kaiken ajatellun mahtumaan tiettyyn päivään tms.

En lannistu helpolla, josta ehkä kertoo sekin, että toimin parhaiten pienen paineen alla. Tietyissä asioissa olen täydellisyyden tavoittelija (lähinnä kädentyöt), jolloin mikään ei ole tarpeeksi hyvää minulle. Armoton tässä asiassa olen kuitenkin vain itselleni.

Kotiäitiä minusta ei saa millään. En ymmärrä miten oma äitini on pystynyt jäämään kotiin minun synnyttyä ja ollut siitä lähtien kotiäitinä. Toki arvostan hänen (vanhempieni) valintaa, ja tietyt asiat ovat tietenkin vaikuttaneet siihen, että näin on voitu valita, mutta minä en sellaiseen pystyisi. Ehkä perusarjessa ei ole sitä oikeanlaista haastetta minulle. Varsinkin, kun en kuitenkaan ihmisenä ole kauppakeskushengari tai puistonpenkkihengari. En jaksa juosta lasten kanssa kaikkia kirkon kerhoja ja kaffeja läpi tai viettää tuntitolkulla aikaani muskarissa. Joten, jos minulla ei olisi työtäni, vaan olisin kotona lasten kanssa, olisin kotona viihtyvä äiti :)

Äitinä ja ehkä kasvattajana näen itseni jämptinä, joskus tiukkiksena ja kuria ylläpitävänä. Tämän lisäksi myös lempeänä ja oikeudenmukaisena. Vapaasta kasvatuksesta en ymmärrä mitään, eikä aivoni osaa oikein käsitellä täyttä tasa-arvoakaan. Tarkoitan tällä sitä, että kärjistettynä en saisi pukea lapsiani esim. merkkivaatteisiin, koska joku voisi pahoittaa mielensä, kun hänellä ei ole sellaisia. Ja käytöstavat, ne pitää löytyä jokaiselta! ps. D osaa sanoa kiitos. Eikä vaan osaa sanoa sitä, vaan osaa sanoa sen myös oikea-aikaisesti. Esim. ruokapöydästä poistuessaan poika kiittää :) Olen ehkä hieman ylpeä. 


Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Oikeastaan ei, mutta kuvittelin asioiden olevan helpompia :) Niin naiivia oli joskus kommentoida jonkun toisen kasvatustaitoja tai esim. asioiden kieltämistä lapsilta. "Sanot vaan sille, että ei saa ja piste. Ei se sen vaikeampaa ole." EIPÄ! Nyt olen huomattavasti viisaampi tässä asiassa. 

Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
Luulisin, että he ketkä eivät ole täysin samaa mieltä kanssani asioista pitävät minua vieläkin enemmän natsina, kuin minä itse. Hmm.. mutta sitten taas toisaalta joissakin asioissa liian lepsuna. Ei niinkään lapsille, mutta noin niinkuin muuten. Neuvolan terveydenhoitaja tuossa sanoikin, että suhtautumisemme kasvatukseen kuulostaa rennolta, mutta jämptiltä. Emme turhasta hötkyile ja nosta metakkaa, mutta on tietyt käytökselliset asiat mistä pidetään kiinni. Ei olla hysteerisiä, vaan suhtaudutaan pieniin haavereihin tai pettymyksiin järkevästi. Lohdutetaan ja paikataan, mutta itse ajatellaan, että pienet kolhut (niin henkiset kuin fyysisetkin) kuuluvat asiaan.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Voisin opetella itsehillintää. Kiihtymiseen nollasta sataan nanosekunnissa (jostain täysin yhdentekevästä) toki vaikuttaa muutkin asiat, eikä sitä läheskään aina tapahdu. Väsymys, ainaiset flunssat, työt, kotityöt jne., kaikki jos alkaa pakkautua päällekäin, iskee stressi ja se purkautuu usein helposti ärähtämällä.

Sehän on täysin normaalia, että lapsi välillä kaataa maitolasin. No big deal, mutta silti siitä tulee usein ärähdettyä liiaksikin.

Mitä teet mielestäsi oikein?
Pyrin aina antamaan vaihtoehdon sanallisessa kaksinkamppailussa O:n kanssa. Joku sanoo, että on väärin antaa lapsen päättää, mutta olen huomannut O:n valitsevan sen "oikean" vaihtoehdon lähes aina, kunhan toinen vaihtoehto on tarpeeksi houkuttamaton. Tosin sen toisenkin on oltava toteutettavissa, jotta homma ei käänny äitiään vastaan.

Käytän myös paljon käskyttämisessä "lasken kolmeen ja jos.." -metodia. Meillä se mielestäni toimii halutulla tavalla. Ja tämä siis tulee kuvioihin, kun on ensin kauniisti pyydetty pariin otteeseen (korjaisitko lelusi), sen jälkeen sanottu topakasti (nyt, korjaa nämä lelut) useammin kuin kerran. Jos sittenkään ei tapahdu mitään tai O:n vastaus on edelleen joo, kohta sanon laskevani kolmeen ja jos hän ei siivoa tapahtuu jotain. Tässäkin pitää keksiä aina sellainen toteutuskelpoinen uhkaus, jotta se on mahdollinen, jos lapsi ei vieläkään tottele.


Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Meillä käytetään laatikko- ja kaappilukkoja! Mutta ei ollenkaan turvallisuuden takia :D Vaan siksi, etten jaksa päivittäin siivota tavaroita takaisin paikoilleen. Pistorasioissa meillä oli suojat kun O oli pieni, mutta ei oikeastaan ollenkaan oman varovaisuutemme vuoksi vaan siksi, että silloin ajattelimme, että sellaiset kuuluu olla. Pöydän kulmia ei olla pehmustettu ja portaikossakin on pidetty porttia vaan sen aikaa kunnes pojat on osanneet edes jotenkuten kulkea niissä.
Tavaroita on nosteltu ylemmäs, mutta ei lasten turvallisuuden vuoksi, vaan rikkoontuneen tavaran minimoimiseksi.

Kiipeilyssä, juoksemisessa, keinumisessa, pyöräilyssä tms. jaksan kyllästymiseen asti muistuttaa kumpaakin lasta varovaisuudesta, "ettei vaan käy mitään", mutta harvoin kiellän varsinaisesti. Ellei oikeasti ole päättömästä touhusta kyse. Kuten D:n (1,5v) kiipeäminen sohvan käsinojalle seisomaan ja sieltä alastulo hyppäämällä. ;) 

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
Ihan tällaista tilannetta ei ole ollut, mutta semmoinen mä haluun -tilanne kyllä. Pyrin hiljentämään lapsen puhumalla rauhallisesti ja kertomalla syyn miksei tiettyä nyt saa. Ei ole karkkipäivä tai karkkia on kotonakin tai voisit toivoa synttärilahjaksi (kirjoittaa joulupukille) tuota lelua tai jotain tämän suuntaista.

Periksi en uskoisi antavani. Enkä antaisi. Mielummin vaikka kävelisin ulos kaupasta huutava ja potkiva lapsi kainalossa (ilman ostoksia), kuin antaisin periksi. Uskon siihen, että jos kerrankin antaa periksi lapsi oppii vaatimaan kyseistä valtaa itselleen useammin.

Muiden katseet ja huokailut. Tämä taitaa olla kahden kastin asioita. On ihmisiä, joita nämä huutavat penskat häiritsevät ja niitä joita eivät. Minua ne ei häiritse. Ei ole oikeastaan koskaan häirinnyt. Minun puolestani antaa huutaa, ja jos huutaa oikeasti pitkään ja häiritsevästi niin sitten ulos. Periksi ei kuitenkaan anneta. Ikinä :D Ja eihän se kauppa mikään kirkko tai kirjasto ole! Jostain syystä me suomalaiset vaan ollaan suurimmalta osin sellaista kansaa, että joka paikassa pitää olla äänetön ja näkymätön.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
Pyritään pitämään kiinni karkkipäivästä, mutta joskus lipsutaan siitä. Mäkkäriä syödään keskimäärin kerran kahdessa viikossa ja ihan vaan siksi, että se on kivaa välillä.

Jäätelö meillä oikeastaan kuuluu vain kesään. Silloin syödään sitä enemmänkin, mutta aina pidetään kiinni siitä, että sitä syödään vasta jälkiruokana tms. ettei vatsaa täytä herkulla ruoan sijasta.

Limut kuuluu viikonloppuun ja sipsejä syödään lähinnä juhlissa. 

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
On. Inhoan rytmitöntä elämää ja siksi meillä on tarkka rytmi. Rytmistä kiinni pitäminen ei ole elinehto, joten joustoakin löytyy, mutta pääpiirteissään siitä koitetaan pitää kiinni.

Neljä ruokailua. Aamupala, lounas, päivällinen iltapala. Hoidossa lapset syö myös välipalan päikkäreiden jälkeen. D nukkuu päikkäreitä n. 12-14. O nukkuu päikkärit vain hoidossa. Kello 19 on poikien suihkuaika ja viimeistään 20:15 sanotaan hyvää yötä. Näistä pyritään siis pitämään kiinni, koska olen huomannut elämän olevan helpompaa rytmitettynä.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?
Toivon, että pojat pitävät minua ennen kaikkea oikeudenmukaisena. Omia vanhempiani pidin teini-ikäisenä (tietysti) liian tiukkoina, mutta nykypäivänä olen heille äärimmäisen kiitollinen kurista ja kasvatuksesta. Olen oppinut, mikä on oikein ja mikä on väärin, kunnioitan minua vanhempia ja osaan käyttäytyä. Kiitos, anteeksi ja ole hyvä. Nuo kolme tuntuu puuttuvan liian monen sanavarastosta. Tai sitten ne löytyy sieltä, mutta niitä ei osata tai uskalleta käyttää. Olen ystävällinen, ja osaan avata suuni tarvittaessa. Olen suvaitsevainen ja yritän olla tuomitsematta muita ilman omaa mielipidettä. Pyrin ottamaan asioihin kantaa rakentavasti ja tuomalla esiin omia ajatuksia, kuitenkaan pitämättä niitä ainoina oikeina.

Minulla on kolme sisarusta. Yksi sisko ja kaksi veljeä. Olemme päivittäin tekemisissä toistemme kanssa ja vietämme edelleen kaikki yhdessä aikaa. Me lapset jopa ehdotetaan, että voitaisiin kaikki yhdessä (perheineen siis) ja vanhempamme myös lähteä esim. espanjan lomamatkalle.

Tulemme toimeen ja puhallamme yhteen hiileen. Läheisissä on järjetön voimavara, jota on turha haaskata!

Tämän kaiken toivon osaavani siirtää lapsilleni. 

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Kaikkea maistetaan ainakin kerran. Ruoka ei ole pahaa, eikä varsinkaan sellainen ruoka mitä väheksytään esim. ulkonäön perusteella. Muuten taisin jo hieman tähänkin vastata tuossa edellisessä kohdassa. 

Ulkoiletteko päivittäin?
Emme, mutta en olekaan lasten kanssa päivittäin kotona. 

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Tätä kysyttiin juuri neuvolan neljävuotistarkastuksessa :D Veikkasin siihen, että telkkari plus tabletti yhteensä 30min/vrk. Joskus enemmän ja joskus ei ollenkaan.

Tabletin käytöstä olen ottanut konkreettisen aikamääreen käyttöön O:n kanssa. Neljävuotiaalle kun on ihan turha mennä sanomaan, että saat käyttää 10min ja sitten pois. Ei se tajua mitä on 10 minuuttia, eikä sen tarvitsekaan.

Teen usein niin, että laitan omasta puhelimestani herätyskellon pirisemään sovitun ajan päästä. Sanon O:lle, että kun tämä soi on täbiaika tullut täyteen. Jostain syystä tämä on O:n helpompi sisäistää ja hän melkein odottaa kellon soimista. Täbiä ei ole koskaan ollut vaikea saada häneltä tämän kikan avulla. 

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Puran ärtymystäni kiukkuamalla ja korottamalla ääntäni. Olen myös huutanut, mutta harvemmin. Ärräpäitäkin välillä lentelee, mutta pahimmat kirosanat olen saanut pidettyä sisälläni. Joskus saattaa tulla "VOIHAN PERRRRRRRR... jantai" :) kun joutuu kesken sanan vaihtamaan sanomisiaan. En sano rakastavani (en osaa), mutta puhutaan tykkäämisestä ja pojat saa kuulla usein olevansa äitin kultia. Kehutaan ja kannustetaan, pusutetaan ja halitaan.


Ja sitten itse haastaminen. Vastaisikohan haasteeseen Heidi, Mun poikani mun, Leena ja Anni :)

6 kommenttia:

  1. Vitsit, sä kuulostat ihan multa :D Ja kyllä, vastaan mielelläni, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :) Jään siis erittäin suurella mielenkiinnolla odottamaan sun vastausta :D

      Poista
  2. Oi, olipas todella kiva lukea vastauksiasi! Vaikutat rennolta äidiltä, joka ei nipota turhasta mutta joka kuitenkin pitää kiinni säännöistä. Kiva kun vastasit haasteeseen!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä haasteesta. Siihen oli itse asiassa hauska vastata, vaikkakin kuvittelin sen olevan vaikeaa. Kunhan vaan aloin kirjoittaa, niin vastaukset tulivat lähes itsestään :)

      Poista
  3. Vastattu :D http://helyes.blogspot.fi/2015/04/haaste-millainen-aiti-olen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos :D Käynpä heti lukemassa!

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!