torstai 20. marraskuuta 2014

Mä haluun pappalaulun.

Pappalaulu on laulu, mitä meillä on kuunneltu ja paljon. Sitä pitää äidin laulaa ja sitä pitää kuunnella kotona (nykyään jo vähemmän), sen pitää kuulua puhelimen kautta ja sen pitää tulla tabletista. Sitä pitää kuunnella autossa ainakin kerran _jokaisella_ matkalla.

Se on ensimmäinen laulu, jonka O on osannut melkein kokonaan laulaa. Alusta loppuun. Sekä säestyksellä että ilman. Ja mikä se on? No se on päivänsäde ja menninkäinen :)

Pappalauluksi sitä meillä sanotaan siksi, että mun isä - lasten pappa on sitä O:lle laulanut. Aina ja useasti.

Soittoversioista meidän lemppari on alkuperäinen (?) Tapio Rautavaaran versio.

Aurinko kun päätti retken,
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo maille hiipi.
Päivänsäde kultasiipi
aikoi juuri lentää eestä sen,
kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.

Katselivat toisiansa -
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi:"Poltat silmiäni,
mut en ole eläissäni
nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa-
on pimeässä helppo taivaltaa.
Jää luokseni, niin kotiluolaan
näytän sulle tien-
ja sinut armaakseni vien!"

Säde vastas:"Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa."
Niin lähti kaunis päivänsäde,
mutta vieläkin,
kun menninkäinen yksin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on,
ja toinen yötä rakastaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!