keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kuvakirjoja lapsille.


Näin joulun alla ajattelin jakaa lahjaideaksi kirjan. Lasten kuvakirjan, jossa on mahtavat kuvat ja paksut sivut. Meillä nämä ovat olleet kummankin pojan syynäyksen alla ja ovat sitä edelleen. Uudestaan ja uudestaan näitä jaksetaan selata ja tutkia. Pyytävät, että lukisin. Keksisin ja kertoisin tarinoita kuvien perusteella. Tai sitten vaan yhdessä etsitään kuvista jotain tiettyä.



Yksi näistä kirjoista tuli meille jo aikaa sitten lahjana. O sen sai lahjaksi jouluna 2011. Muistaakseni. Kirja on iso ja vaikka se onkin saksankielinen, ei se haittaa. Kirjassa ei nimittäin ole juurikaan tekstiä. Tai sanotaanko näin, että tekstiä ei ole muualla, kuin ehkä kuvissa kauppojen niminä tms.

Koska lahjaksi saatua kirjaa O jaksoi aina uudestaan ja uudestaan selata ja tutkia, päätin etsiä mahdollisesti muita samanlaisia. Fyysiset kirjakaupat (esim. suomalainen ja akateeminen) eivät edes tienneet tällaista kirjaa, joten ajauduin nettiin etsimään.



Jostain (ehkä adlibris tai cdon) löysin samaan sarjaan kuuluvia kirjoja vielä kolme. Jokaiselle vuodenajalle omansa ja pitihän ne tilata itsellekin. Jokaisessa näistä neljästä kirjasta seikkailee suunnilleen samat henkilöt. Henkilöt näkyvät melkein joka sivulla ja oma ajatukseni on, että lukija voi itse keksiä ja kertoa tarinan kirjan kuvien avulla.

Esimerkiksi yhdessä näistä kirjoista seikkailee papukaija nimeltä Niko. Tai löytyy se useammastakin, mutta yhdessä on tarkoituksella kuvitettu siitä tarina. Niko on karannut lintuhäkistään ja koko kirjan läpi sitä etsivät mies ja tyttö. Niko löytyy jokaiselta aukeamalta, mutta aina se on jotenkin piilossa. Mies ja tyttö kulkevat kaupungin läpi, etsivät Nikoa ja kiinnittävät ympäriinsä etsintäkuulutuslappuja papukaijan kuvalla varustettuna. Teksti lapussa sanoo: "Wo ist Niko?"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!