keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Pienen pojan iso paha olo.

Tänään se iski. D:n paha olo. Lohduton itku. Sydäntäsärkevä parku äidin perään. Teki mieli jäädä poikaa lohduttamaan, mutta tiedänhän minä sen, että tuossa tilanteessa on parempi kääntää selkänsä ja hävitä paikalta mahdollisimman nopeasti.

D:hän aloitti päivähoidon syyskuun alussa. Tähän asti kaikki on siis mennyt kuin vettä vaan, eikä poika ole kertaakaan itkenyt. Vakihoitajamme (pph) on kuitenkin tämän viikon syyslomalla ja pojat ovat varahoidossa päiväkodissa.

Vakihoitaja ehti tulla tutuksi D:lle jo heti D:n syntymästä lähtien. Näkihän hän useita kertoja viikossa hänet, kun O:ta vietiin ja haettiin. Ja normihoidossa pojat ovat yhdessä, jolloin pienempi on voinut tukeutua tarvittaessa isompaan. Nyt ovat kuitenkin tämän viikon siis päiväkodissa ja tietysti eri ryhmissä. Aivan toisessa päässä taloa toisistaan.

Kyllä minä sen muistin O:n ajoilta miltä tämä tuntuu, mutta että näin pahalta? Lohdutuksena itselleni (sekä D:lle) mietin, että onneksi tätä on vain enää kaksi päivää jäljellä. Sitten on viikonloppu ja maanantaina päästään taas tutun hoitajan luokse.

2 kommenttia:

  1. Ou mai. Nää hetket on niin pahoja. Muistan itsekin vielä millaista oli mennä pph:lta varahoitoon päiväkotiin, ja miten huusin äidin/isän perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tosi pahoja. Ja vaikka näihin kuinka koittais varautua, niin silti se vaan tuntuu niin pirskatin pahalta. Mulla ei varsinaisesti ole omia kokemuksia aiheesta, koska en muista päivähoidon aloitusta. Mutta ehkä se johtuu siitä, että mä olin suhteellisen vanha hoitoon mennessäni, menin päiväkotiin ja mulla oli mukana sisko ja veli. Me mentiin kaikki kolme kerralla ja veikkaanpa, että oltiin vielä kaikki samassa ryhmässä, koska meillä on niin vähän ikäeroa.

      Poista

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!