torstai 28. elokuuta 2014

Suklaakuorrutteinen ja kirahvikoristeinen täytekakku.





Kakun tein valmispohjia hyväksikäyttäen. Kakussa on kaksi tavallista kakkupohjaa ja kaksi suklaakakkupohjaa. Täytteeksi laitoin vadelmarahkaa vispikermasta, vaniljarahkasta ja pakastevadelmista. Sattumiksi heitin jokaiseen väliin tuoreita kokonaisia vadelmia. Kuorrutin kakun taloussuklaan ja kerman sekoituksella. Suklaakuorrutuksen ohjeen nappasin Kinuskikissalta. Koska en ollut aiemmin tehnyt mitään vastaavaa, tein suoraan kuorrutteen 2,5 kertaisena. Kinuskikissa ohjeistaa, että jos kakun reunatkin haluaa kuorruttaa tulisi ohje tehdä 1,5 kertaisena. Minun kakussani oli korkeutta hieman enemmän, kuin tavallisessa ja siksi tein vieläkin suuremman määrän. Kermaa olisi varmasti voinut olla tässä vähemmän, kuin ohje sanoo, koska suklaa ei oikeastaan kovettunut ollenkaan. Taisin myös olla liian hätäinen kuorrutteen kakun päälle kaatamisen suhteen, koska se valui ehkä hieman liian helposti kakun päältä ja näin reunoista paistoi itse kakku kuorrutteen läpi. Kakun päälle ja alalaitaan laitoin vielä pensasmustikoita koristeeksi.

Kirahvi on tehty sokerimassasta. Löysin Kakkumonsterin blogista kuvan hyvin samantapaisesta kirahvista ja tein oman kirahvin kuvaa apuna käyttäen. Synttärisankarin nimen piti tulla kakun päälle sabluunoiden läpi sirotetulla tomusokerilla, mutta en uskaltanut lähteä edes kokeilemaan tätä, koska kuorrute oli hyvin "märkää" vielä. Tästä syystä tein todella nopealla aikataululla sokerimassasta nimikirjaimet kakun päälle.

Kokonaisuus oli kivan näköinen, mutta ei taaskaan ihan sitä mitä ajattelin. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja mikä tärkeintä, kaikki kehuivat kakkua todella hyvän makuiseksi :)

2 kommenttia:

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!