tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kolmevuotisneuvola.

Huomenna on edessä D:n 8kk neuvola, joten tuli mieleen O:n kolmevuotisneuvola. Enhän ole edes muistanut kertoa siitä käynnistä.

Poika kasvaa ja kehittyy hyvin, edelleen. Kehitys ehkä ainakin puheellisesti hieman normaalia kehittyneempää, mutta aika hyvin alkaa nyt tasoittua. O:n kaksivuotisneuvolassa siis sanottiin, että silloin pojan motoristiset sekä kielelliset taidot olivat paljon tavallista edempänä. Mulle se oli yllätys, kun ei oikein ollut tuota vertailupohjaa :) Mä pidin sitä normaalina että tuo höpötti menemään pitkiäkin lauseita ja puhe oli kertovaa jo silloin.

Nyt oli kiva seurata vierestä, kun neuvolatäti teki testejään O:lle. Kaikki muu läpäistiin ihan "piece of cake", paitsi viivalla kävely. Siihen O ei suostunut ;) Kuulemma esim. pullonkorkin kiertäminen (kumpaankin tai vain toiseen suuntaan) on usealle haastavaa vielä kolme vuotiaana, mutta tuo veti sen ihan tosta noin vaan.

Kotonahan tuo rakastaa ruuvata ruuveja jne. joten on tuota sorminäppäryyttä kyllä harjoiteltu. Ehkä O:ssa yhdistyy isänsä rakennusmaailma ja äitinsä ompelun ja askartelun tuoma pikkutarkkuus. ps. on se isäkin pikkutarkka, useimmiten jopa pikkutarkempi kuin minä ;)

Mitat: paino 16,9kg, pituus 97cm ja päänympärys 50,6cm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!