lauantai 1. helmikuuta 2014

Se uuden vuoden lupaus.

Ei enää pitkä matka maaliin. 6.2. loppuu "pakotettu" herkkulakko ;) Lupasinhan olla syömättä herkkuja 36 päivää alkaen 2.1.

Alku oli vaikeaa siksi, että piti oikeasti koko ajan muistuttaa itseään ettei saanut syödä mitään. Minäkin kun kuuluun niihin ihmisiin, jotka huomaamattaan ottaa silloin tällöin suklaan tai pari. Ensimmäisestä viikosta kun selvisi niin homma onkin luistanut paljon paremmin. Miehen synttärit oli reilu viikko sitten. Silloin olisi tehnyt mieli maistaa kakkua.

Kaverin kolmekymppisiä juhlittiin puolen kuun tienoilla. Rehellisyyden nimissä silloin "retkahdin", tai no tietoinen valinta se enemmänkin oli :) Jälkiruoaksi oli pannacottaa, enkä vaan voinut millään kieltäytyä.

Yllättävän opettavaakin tämä on ollut. Sitä en kuvitellut tämän missään vaiheessa olevan. Olen oppinut paljon siitä millainen herkuttelija olen. Juurikin sellainen salakavala, joka syö "huomaamattaan" useammin kuin kerran viikossa jotain hyvää. Kaverin luokse kun menee kahville on aina tarjolla jotain makeaakin. Tai jos omaan kotiin heitä kutsuu, niin silloinkin pitäisi olla jotain muutakin tarjolla. Miksi? Jos ja kun jotain on tarjolla, niin tuntuu olevan kauhean vaikeaa kieltäytyä tarjoilusta. Siitäkin voisi kysyä miksi?

Mä oon aina kuvitellut että mun suurin heikkous on irtokarkit - ja onhan ne, mutta yllätyksenä tuli, että se mitä parin viikon herkuttomuuden jälkeen alkoi toden teolla tehdä mieli oli SUKLAA. Tähän voi toki vaikuttaa sekin, että meillä on kaapissa suklaata vaikka muillekin jakaa, mutta silti. Mä tahdon suklaata!!

Kun tämä on ohi otamme tässä perheessä käyttöön karkkipäivän. Lauantaisin saa sitten herkutella luvalla (toki kuitenkin kohtuudella), niin ehkä muina päivinä on helpompi kieltäytyä herkuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!