keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Synttärikutsu.


O täyttää kolme vuotta 6.3. ja siitä seuraavana sunnuntaina meillä juhlitaan. Juhlijoita on sen verran paljon, että päätettiin kutsua ihmiset kahdessa aallossa. Ensimmäinen porukka on kutsuttu 12-14 ja  toinen heti perään 14-16. Oli hirveen vaikeaa miettiä miten ihmiset jakaisi niin päädyttiin siihen, että kutsutaan suvuittain ja sitten kavereita sekoitetaan kumpaankin porukkaan.



Idea tähän korttiin ei suinkaan lähtenyt omasta päästä. Tiesin, että haluan tehdä jonkunlaisen autokortin ja ajattelin hakea googlen kuvahaulla hieman inspiraatiota. Hakusanoina taisin käyttää kutsukorttia ja autoa. Inspiraatio ei ihan toteutunut, koska kun näin "tämän" kortin tiesin, että tuollaisen minäkin haluan tehdä. Kuvasta mallia ottamalla piirsin oman sabluunan, jota sitten mallasin kortin päälle ja suurentelin useasti. Kun malli oli oikean kokoinen leikkasin sen paloihin ja sain näin jokaista osaa varten oman sabluunansa. Jokainen osa on leikattu kartongista ja nyt jälkeenpäin olen sitä mieltä, että olisi riittänyt, jos vain alin osa (sininen) olisi ollut kartonkia. Muut olisi voineet olla paperia. Silloin taitos olisi ollut helpompi tehdä. Kutsu sekä ok teksti on tehty leimasimilla.

Synttärikakustakin on jo visio (ollut ainakin puoli vuotta), joten katsotaan miten sen kanssa sitten käy.

Persikkabanaanisose.

D:lle annetaan Muksun hiutalekaurapuuroa ja laitan siihen sitten aina jotain hedelmäsosetta mukaan antamaan makua. Kaikki on tähän asti mennyt kivasti alas eikä ole sen kummempia vatsanväänteitä ilmaantunut.

Lauantaiaamuna puuron jälkeen D sai vielä maitoa ja reilun tunnin päästä ateriasta tuo oksensi täyslaidallisen syliinsä. Mies sitten soittamaan mulle, että mitä sä oot antanut tolle ku se oksensi niin että koko poika on siinä tavarassa. En miettinyt sen kummemmin asiaa.

Tänäkin aamuna annoin puuroa persikkabanaanisoseella (tässä välissä en ole antanut) ja reilu tunti syömisen jälkeen poika antoi taas sen täyslaidallisen syliinsä. Sitten mulla välähti. Se on se persikkabanaanisose joka nyt tökkii! Vielä kun tietäisi onko se niiden yhdistelmä vai vaan jompikumpi :D Millään ei viitsisi kokeilla jos seurauksena on taas oksennuksessa uinti.

Eilen oli D:n 6kk neuvola. Poika nousee hienosti mahallaan ollessaan suorille käsille, pyörii akselinsa ympäri, kääntyilee, peruuttaa ja istuu tukien. Ensimmäinen hammaskin jo vähän pilkottaa alaleuasta :) Mitat 69,9cm ja 10220g.

torstai 20. helmikuuta 2014

Vaatteiden ompelu ja tekijänoikeudet.

Veljeni kysyi jo lähemmäs vuosi sitten miksi en pistäisi pienimuotoista "vaatekauppaa" pystyyn. Totesin, etten todellakaan tee vaatteita niin paljon, että niistä olisi myytäväksi asti. En edelleenkään tee niitä niin paljon, mutta olisihan se kiva joskus joitakin kappaleita myydä ihan vaan, jotta kattaisi materiaalikustannuksia ja tämän harrastuksen aiheuttamaa lompakon lovea ;) Sanoin jo silloin, jotta voisin myydä niitä tarvitsisi minun pystyä tarjoamaan oikeasti jotain uutta. En osaa suunnitella kuoseja tai vielä vähemmän tuottaa niitä. Osaan ehkä tuottaa paperille ajatukseni jostain vaatteesta, mutta en osaa piirtää päästäni kaavoja niihin. Eli, teen vaatteita valmiskaavoilla ja valmiskankailla.

Tämä kaikki jäi mulle kuitenkin jotenkin tonne takaraivoon ja ehkä viikko sitten rupesin miettimään voisinko perustaa toiminimen ja sen kautta myydä kappaleen pari kuukaudessa (täysin hypoteettinen määrä). Koska Google on paras tietolähde, totesin hetken googlettelun jälken, ettei minun olisi mitään järkeä perustaa toiminimeä kun toiminta olisi niin pientä. Toiminimiajatus hyllytetty ja jos myydään niin myydään yksityishenkilönä.

Sitten kahlasin läpi sen sata artikkelia käsitöiden verotuksesta ja siitä kuinka paljon nämä mahdolliset lisätienestit vaikuttaa mihinkin. Totesin, että jos kirjaan ruutuvihkoon myynnit ja kulut (kankaat, tarvikkeet yms.) jäisi tulokseni alle nollan, jolloin ei tietenkään verojakaan maksella. Myynnin perusajatuksena olen pitänyt sitä, että tosiaan kattaisin materiaalikustannuksia.

Noniin, täähän on ihan helppo juttu ja ei muuta kuin myymään ylimääräisiä kappaleita (ei niitä kyllä ole).

Vaan eipäs hoppuilla! Paljon kun puhuttiin veroista, niin puhuttiin samalla myös tekijänoikeuksista. Tyhmänä olen kuvitellut, että myytävissä kaavoissa tavallaan myydän samalla oikeudetkin. Vaan eipäs. Ilmeisesti siis, jos teen valmiilla kaavalla, saan tehdä sillä itselleni, mutta en kaverille. Tai ehkä vielä kaverille, mutta en niin laajasti, että voisin tavoitella sillä voittoa. Esim. koulun myyjäisiin en voisi näin tehdä. Tavallaan ymmärrän tämän - ja sitten tulee se MUTTA, tai ne..

Mutta:
  • kuinka paljon pitää valmista kaavaa muuttaa, ettei se enää ole sama, eikä sitä siis silloin sido tekijänoikeus vaan siitä tulee minun kaavani?
  • jos piirrän kaavan itse valmisvaatetta hyväksikäyttäen, rikonko tekijänoikeutta? Kopioinko lainvastaisesti? Vai onko se kaava sitten minun omani?
  • ja sitten se viimeinen (joka ei ehkä ole mutta, mutta kuitenkin ;) ), miten tästä kaikesta voisi edes jäädä kiinni? Varsinkin, jos sitä tekee pienimuotoisesti eikä niin, että yrittää koko perheensä niillä tuloilla ruokkia. Tai, miten kukaan voi varmasti väittää jonkun vaatteen olevan tehty jollain tietyllä kaavalla?

Mietitään nyt vielä vaikka perus t-paidan etukappaletta. Siinä ei edes kauheasti ole muuttamisen varaa, koska paidan malli jo itsessään on niin kovin vakiintunut. Pelkästään jo se, jotta se on käyttökelpoinen on siinä oltava aukko päälle, käsille ja muulle vartalolle (helma). Muuttaa voit toki pääntietä, hihoja ja helman muotoa. Mutta millä todennäköisyydellä voi keksiä jotain täysin uutta, mitä kukaan muu ei ole koskaan keksinyt?

Vielä en ole löytänyt tyhjentävää tekstiä vaateteollisuuden tekijänoikeuksista. Enkä edes tiedä voisiko minua harrastelijaompelijaa edes laittaa samaan nippuun vaateteollisuuden kanssa. Jään etsimään sitä ja siirrän myyntiaikeeni ainakin vielä hamaan tulevaisuuteen.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Vihreitä ja mustia palloja.

Siitä on siskontytön uusin mekko tehty. Kangas EK:n palalaarista, kaitaleet vanhasta tyynynliinasta, nappi omista kätköistä, helmet omista kätköistä (tosin ei ne enää paikallaan ole, kun O tykkäs et ne ei kuulu siihen) ja pitsi veljen avovaimolta. Ensimmäistä kertaa tein nappihalkion ja onnistuin siinä ihan kivasti. Ensimmäinen kerta oli taskullekin.. tai ainakin tuollaiselle taskulle. Aina olen miettinyt miten ne kaarevat reunat saadaan noin siisteiksi, selvisihän se kun vaan luin Mekkotehdasta :) Kaavakin muuten Mekkotehtaasta.




Nyt vähän iltapalaa ja sitten nukkumaan. Yritän huomenna jatkaa päivityksiä. Hyvää yötä!

Miljoona juttua..

..odottaa kirjoittamista ja julkaisua tänne, mutta en vaan saa sitä aikaa nipistettyä mistään! O viettää tällä viikolla hiihtolomaa ja aloitti sen itseasiassa jo vähän ennakkoon viime perjantaina. Torstai-iltana poika valitti iltapalalla kurkkukipua ja mä olin vaa juujuu. Yö meni kuitenkin pojan pyöriessä, yskiessä, niiskuttaessa jne, joten tiesin ettei tuo tainnutkaan sitä kipuaan keksiä omasta päästään. Mulla karheus iski kurkkuun lauantain aikana ja sunnuntain D oli niin kiukkunen, että varmasti oli pöpö häneenkin iskenyt. Ollaan nyt sitten poikien kanssa oltu neljän seinän sisällä siitä torstai-illasta lähtien, joten alkaa ehkä hieman itse kukin hyppimään seinille :) D:llä oli vihdoin tänään paljon parempi päivä joten hänkin on jo tervehtymässä. Minä ja O ollaan jo oikeastaan terveitä, mitä nyt nenä silloin tällöin vuotaa. Mies onkin sitten tässä perheessä ainut, joka ei ole tätä tautia saanut.

Apropoo, miehestä puheen ollen. Tässä yksi niistä asioista, mitkä on pitänyt päivittää tänne. Tekemäni ystävänpäiväkortti miehelleni. Me ei edes olla mitään lässynlää-romanttisia sanoja-pusuja-haleja -siellä täällä tyyppejä, ja ehkä siksikin mun piti omaan makuun tehdä tuolle täysin (meidän mielestä) yltiöromanttinen kortti ;) Tähän korttiin kaikki tuli kerrankin omasta päästä, mitään en kopioinut mistään.. jaa, paitsi tekstit.


Halusin korttiin ison sydämen, niin että se antaa kortille kolmiulotteisuutta. Piirsin sydämen kartongille, leikkasin ja taitoin sen kahtien viivotinta apuna käyttäen. Hetken jouduin miettimään, miten sen kiinnitän korttiin, mutta sitten kuin tilauksesta silmäni osuivat työhuoneen pöydällä lojuneeseen lankarullaan ja keksin kiinnittään sen langalla. Korttipaperi/kartonki on muistaakseni joskus aikoinaan Tiimarista ostettu ja muut tarvikkeet kävin hakemassa Sinellistä. Samalla ostin O:n synttärikutsukorttiinkin tarvikkeita ja niitäkin on nyt askarreltu.


Joulupukilta sain kaksikin käsitöihin liittyvää kirjaa. Tölkkidesign ja Kahvipussin uusi ulottuvuus. Tölkkinipsuja on kerätty jo pitkään ja tyhjiä kahvipussejakin on kaapissa vino pino. Enää puuttuu se aloitus. Kahvipusseista olen jo päättänyt mitä teen ensimmäisenä - pannunalusen. Jollain tekniikalla. Niitä kai on kuitenkin useampia. Nipsuista en ole vielä päättänyt.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Khao Lak, Thaimaa

Menimme naimisiin samalla kirkkokäynnillä, kun O kastettiin 30.4.2011. Minähän sitä avioliittoa enemmän varmasti tahdoin ja koska suuret juhlat ei ollut mielestäni pakollista yhdistimme nämä kaksi juhlaa. Vihkimisestä tiesivät vain lähimmät (vanhemmat ja siskot ja veljet) joten aikamoisena yllätyksenä tuli osalle juhlijoista se, että ristiäiset alkoivatkin Mendelssohnilla ;)

Kävimme Thaimaassa häämatkalla alkuvuodesta 2012 ja tässä parhaimmat kuvat siltä reissulta <3













Valokuvaus 2012

Kamera vaihtui vuoden 2012 alussa takaisin Canoniin (EOS600D).
Ethän kopioi kuviani!

















Valokuvaus 2011

 Ethän kopioi kuviani!