tiistai 26. marraskuuta 2013

Nainen vs. tupakka.

Olen lopettanut tupakoinnin.. nyt kun oikein aloin asiaa miettimään niin itseasiassa muuten kolmesti. Ensimmäinen kerta oli ehkä joskus kymmenisen vuotta sitten ja jos olen ihan rehellinen, niin en oikeastaan edes muista kuinka kauan olin silloin polttamatta. Ehkä vuoden. Miksi aloitin uudestaan? En tiedä. Toisen kerran lopetin, kun aloin odottamaan O:ta. Olin jo (melkein) päättänyt, että nyt se tapa saa jäädä kokonaan pois, mutta niin sitä vaan oli taas heikko ja ajautui siihen uudestaan. Kesä, kärpäset, terassi, aurinko, siideri - ja varsinkin ne lasissa kolisevat jäät. Olin heikko ;)

Tupakointi on mulle enemmänkin tapa kuin riippuvuus, vaikka olenkin aina polttaessani savutellut yli 10 tupakkaa päivässä. Raskaudet on ollut mulle aina niitä "hyviä syitä" lopettaa tupakointi ja jostain olen aina sen motivaation siihen lopettamiseen saanut. Totuus on vaan tainnut olla se, etten oikeasti ole ollut riippuvainen nikotiinista vaan todellakin siitä tavasta. Kummassakin raskaudessa olen lopettanut tupakoinnin kahden viikon sisällä positiivisesta testistä.

Mutta millä pysyä erossa siitä? Siis synnytyksen jälkeen ja imetyksen loputtua? Järki tottakai sanoo ettei missään nimessä enää ikinä, tyhmempikin sen tajuaa, mutta miten päästä yli siitä mielihalusta?

Kesällä - vielä kun odotin D:tä jouduin pariinkin otteeseen käymään läpi ristiriitaisia tunteita tupakoinnista. Sen tiesin, että olen tarpeeksi vahva, enkä siis ainakaan raskausaikana retkahda, mutta kamalaa miten sitä teki mieli. En syytä miestäni, mutta olisin kovasti toivonut, että hänkin olisi lopettanut tupakoinnin, koska useimmiten mielitekoni liittyy siihen kun oma mies polttaa. Kesä meni, D syntyi, imetys loppui. Tyhmänä voisin nyt todeta, että jos oikeasti haluaisin, saisin nyt sauhutella. Nyt ei vaan enää tee mieli :D Tästäkin johtuen väitän edelleen tupakoinnin olevan minulle tapa ja kuuluvan jollain tavalla tiettyihin tilanteisiin.

Kävin tyttökaverini kanssa ulkona tässä hiljan. Myönnän! Tarpeeksi monen viinilasillisen jälkeen rupesi tekemään mieli tupakkaa. Heikkona ihmisenä myös maistoin. Ihmettelen, mutta tällä kertaa voisin sen sanoa jopa olleen pahaa. Eikä sen jälkeen ole edes oikeastaan tehnyt mieli.. mutta kuka tuonne ulos nyt näillä keleillä enää meneekään "vapaaehtoisesti" ;)

Ehkä tämä taistelu on voitettu - ainakin hetkeksi. Käynköhän tämän taistelun uudestaan ensi kesänä? Jos käyn, otan mielelläni vinkkejä vastaan miten voitan sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kiitos kommentistasi!